Terrorismi http://nooramarttinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/134210/all Wed, 24 Apr 2019 14:25:04 +0300 fi Christchurch ja Sri Lanka mediassa http://mikanter.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274989-christchurch-ja-sri-lanka-mediassa
Sri Lankan iskujen ”mahdollinen kostotausta” kuulemma huolestuttaa läntisiä viranomaistahoja aivan erityisesti. Kostoiskusta puhuttaessa viitataan tietenkin vain muutamaa viikkoa aikaisemmin tapahtuneeseen joukkomurhaan Uuden Seelannin Christchurchissa. Monet ovat kuitenkin huomauttaneet, että Sri Lankan iskut olivat siinä määrin huolellisesti koordinoituja, että niiden suunnittelu on täytynyt aloittaa jo hyvän aikaa ennen kuin tuo australialainen sekopää teki surkean ja halveksittavan temppunsa. Epäilemättä jonkinlainen kostoajatus tässä Sri Lankan tapauksessa on takana, mutta kun asialla ovat muslimit, ei koston motiiviksi välttämättä tarvita mitään sen kummempaa kuin että maailmassa on yhä olemassa ei-muslimeja; sehän on aivan skandaalimainen tilanne, että vielä noin 1400 vuotta hidzran jälkeen on miljardeja ihmisiä, jotka julkeavat olla ”palaamatta” islamiin ja että kunnon muslimien täytyy sietää näiden ruokottomia epäjumalanpalvelusmenoja omilla kotikulmillaan. Raivostuttavaa on tietysti sekin, että maailman vauraimmat ja hyvinvoivimmat maat löytyvät (harvainvaltaiset öljykuningaskunnat ja -emiraatit pois lukien) aivan muualta kuin islamin piiristä.

Tietty epäsymmetria näiden iskujen käsittelyssä länsimediassa on ylipäätään huomionarvoista. Australialainen ”valkoisen ylivallan kannattaja” Brenton Tarrant tunnistettiin välittömästi, ja aivan yhtä välittömästi häneen yhdistettiin ainakin joissakin medioissa surutta koko länsimaisen identiteetin ja lännen kansakuntien rajojen puolustamisesta kiinnostuneet tahot eli lyhyemmin ja tuttavallisemmin sanoen ”äärioikeisto”. Selvähän tämä: jo ilmeisen tärähtäneen temppeliherra-larppaaja Anders Behring Breivikin ns. manifestissa oli muutama toisen käden lähteistä poimittu viittaus Jussi Halla-ahoon, mikä riittääkin leimaamaan koko maahanmuuttokriittisen skenen myös Suomessa kollektiivisesti. Myös Tarrantin jutuissa on pintapuolisesti tarkastellen joitakin tutunoloisia ajatuskulkuja maahanmuuttokriitikkojen tekstejä seuranneille (ja tuottaneille…), mikä antaa joillekin vakavaa aihetta epäillä, että meikäläisessäkin skenessä kasvaa vähintään potentiaalisia tarrantteja ja breivikejä. Sri Lankan iskujen käsittely on ollut tähän verrattuna huomattavan varovaista, suorastaan pelokasta. Yhä vielä, päiväkausia iskujen jälkeen, voi lukea vaikkapa tällaista soopaa:

”Koko maailma järkyttyi pääsiäissunnuntaina tapahtuneista terrori-iskuista Sri Lankassa. Sri Lankassa vallitsee edelleenkin suuri hämmennys siitä miksi, kuka, mitä varten ja miten iskut saattoivat tapahtua.

– Nämä tuli yllättäen, kuin salama kirkkaalta taivaalta, kuvailee ulkoministeriön kiertävä suurlähettiläs Harri Kämäräinen iskuja.”

No, eipä muuten tullut monellekaan yllätyksenä tuo, että ”jotkut” iskevät kristittyjä vastaan erityisesti näiden suurimpana juhlana, vaikka tämänkertaisen iskun paikka tietenkin tuli aivan puun takaa. Ja senkin jokainen normaalijärkinen tiesi alusta saakka, keitä nuo ”jotkut” olivat.

Kaikki muistavat, kuinka nopeasti Uuden Seelannin valtaväestön suvaitsevainen kansanosa solidarisoitui kovia kokeneisiin musliminaapureihinsa vaikkapa pukemalla päälleen hijabin (kas kun ei burkhaa), mikä ele oli kaikessa dhimmiydessään uskomaton. Onko joku kuullut muslimien vastaavista eleistä Sri Lankan jälkeen? Miten olisi, arvon musliminaiset, jos osoittaisitte myötätuntoa murhatuille kristityille sisarillenne vaikkapa riisumalla päiväksi tai pariksi oman hijabinne? En pidättele hengitystäni sitä odottaessani.

Seuraavassa pari kappaletta Christian Vannesten muutaman päivän takaisesta Boulevard Voltaire -blogista, jonka fokuksena on niin ikään tämä vahva epäsymmetria Uuden Seelannin ja Sri Lankan tapausten käsittelyssä länsimediassa. Käännös on minun, linkki alkutekstiin kokonaisuudessaan alla.

"Fobia on patologinen tila, mutta kumma kyllä [”islamofobiaa”] pidetään oikeusistuimissa raskauttavana asianhaarana ja medioissa ”moraalisesti” tuomittavana piirteenä. Sen sijaan muukalaisten tekemiä väkivaltaisuuksia pyritään usein tarkastelemaan pehmentävän prisman läpi sekä näkemään niiden taustalla lieventäviä psykiatrisia ja kulttuurisia tekijöitä. Lyhyesti sanoen, islamofobia on raskas rikos itsessään, mutta kristianofobia on henkinen häiriötila, joka suureksi osaksi selittyy kolonialistisella menneisyydellä ja kristittyjen siirtomaaherrojen sorrolla. Myös entisistä siirtomaista lähtöisin olevien maahanmuuttajien elinolojen vaikeus uusissa, kulttuuriltaan perin oudoissa maissa ymmärretään lieventäväksi tekijäksi.

Mutta jos viitataan kintaalla valtamedian monotoniselle vääristelylle ja hyssyttelylle sekä tarkastellaan tosiasioita tosiasioina, niin huomataan, että Christchurchissa – kuten Breivikin tapauksessa aikaisemmin – oli liikkeellä yksinäinen susi, jonka äärimmäiset mielipiteet nousivat vallanhimoisista harhoista ja ruokkivat hänen narsismiaan. Eikö tässä tosiaan ole mitään patologista? Sen sijaan Sri Lankan attentaateissa (kirkkovuoden suurinta juhlaa viettäviä) kristittyjä kohtaan oli kyse huolellisesti koordinoidusta ja hyvin järjestäytyneen islamistisen ryhmän toiminnasta. Ryhmä on aikaisemmin jo hyökännyt maan valtauskontoa eli buddhalaisia vastaan. Poliisipäällikkö Pujut Jayasundara on jopa todennut, että jo kymmenen päivää ennen iskuja oli saatu vihi siitä, että [ko. islamistijärjestö] suunnitteli iskuja kirkkoihin. Jälleen kerran voi vain ihmetellä sitä varovaisuutta, jota sekä srilankalaiset viranomaiset, media, ulkovaltojen johtajat ja jopa paavi osoittivat tämän terroriteon edessä. Kaikki välttelivät huolellisesti mahdollisimman pitkään lausumasta sanaa ”muslimit” tai edes ”islamistit”, ikään kuin nämä sanat olisivat olleet dynamiittia."

No, elleivät nyt aivan dynamiittia itsessään niin ainakin nallejahan nuo sanat taitavat ollakin. Lieneekö maailmanhistoriassa koskaan nähdyn yhtä räjähdysherkkää, yhtä vähästä loukkaantuvaa ja tämän tästä kollektiivista vesikauhuraivoa muistuttavaan tilaan vajoavaa sivilisaatiota (tai ”sivilisaatiota”) kuin on tämä al-Umma, so. islamilainen maailma? Jos pari keskinkertaista pilapiirrosta riittää laukaisemaan verisiä kostotoimia eri puolilla maailmaa, niin sanoissa kannattaa tosiaan olla varovainen. Tosin voi kysyä, mitä tällainen liberaalin lännen moraaliseen selkärankaan jo luutunut arkuus pitkän päälle tekee sivilisaatiollemme? Kysymys on tietenkin retorinen; moisesta arkuudesta ei voi seurata mitään hyvää. Massiiviset islamistiset terrori-iskut eivät tule maailmasta loppumaan vaikka kuinka oltaisiin kieli keskellä suuta ja tulkittaisiin parhain päin. Seuraavan verisen iskun ainoat yllätysmomentit ovat sen paikka ja tarkka ajankohta, mutta sen itsensä tulosta ei ole pienintäkään epäilystä. Ja mikä surkeinta, nämä iskut ruokkivat tahollaan uusien breivikien ja tarrantien hulluja fantasioita, niin mitättömän vähän kuin heitä sinänsä onkin verrattuna jihadin sotureihin.

https://www.bvoltaire.fr/attentats-du-sri-lanka-et-de-christchurch-au-prisme-du-politiquement-correct/

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/sri-lankan-iskujen-mahdollinen-kostotausta-huolestuttaa-pelkaan-etta-suunnitelmia-tehdaan-ympari-maailmaa-ja-ollaan-niin-sanotusti-valmiustilassa/7376934#gs.7n83zj

0

8 http://mikanter.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274989-christchurch-ja-sri-lanka-mediassa#comments Islamismi Terrorismi Wed, 24 Apr 2019 11:25:04 +0000 Mika Keränen http://mikanter.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274989-christchurch-ja-sri-lanka-mediassa
Saako kristinuskoa puolustaa, ja jos, niin miten? http://tuulakomsi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274874-saako-kristinuskoa-puolustaa-ja-jos-niin-miten
Pääsiäinen on koko kristikunnan suurin juhla, jossa kiteytyy uskomme ydin. Siksi mikään ei voisi olla kauheampi uutinen kuin mitä kuulimme Sri Lankassa tapahtuneen.  Yli kaksisataa uhria iskuissa kirkkoon ja hotelleihin.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/b658cdae-3e46-4983-904e-5d0caaa12891

Iltalehden uutinen asiasta alkaa kuitenkin kummallisesti. Muslimeista tehdään uhreja: "Kansainvälisen politiikan tutkijan mukaan maassa on lisääntynyt viime vuosina ennakkoluuloisuus muslimiväestöä kohtaan."

Mikäli pitää paikkansa, että iskuja epäillään islamistiterroristien tekemiksi, tämä on taas yksi osoitus siitä, että media ja sen johdattelema yleinen mielipide pitää muslimeita silti aina uhreina ja kristittyjä aina vähän-vähemmän-uhreina, ellei peräti kollektiivisesti syyllisinä. Meillähän ei edes ole mitään erityistä sanaa sille surullisen laajalle ja katastrofaaliselle ilmiölle, että kristittyjä vainotaan maailmassa enemmän kuin mitään muuta uskontoa.

https://www.verkkouutiset.fi/kristittyjen-vaino-maailmalla-kasvaa/?fbclid=IwAR0dt4426egSmk4sEfSlp2_Q5wvHMGnDFxTwOftR6_7eYlguX5j2fQXBtN4

Sen sijaan päinvastainen termi "islamofobia" on yhtä tiuhaan ja yhtä epäoikeudenmukaisesti julkisessa keskustelussa käytetty sana kuin "rasismi". Pahimmillaan tuon sanan merkityskenttään lasketaan kaikki asiallinenkin islamin kritiikki.

Mistä tämä epäsuhta juontaa juurensa?

Ne, jotka puhuvat mielellään "kulttuurimarksismista", selittävät sillä luontevasti tämän ilmiön. Kulttuurimarksismia on kaikkien valtarakenteiden purkaminen "alisteisten" ryhmien puolustamiseksi, ja tämän ajattelutavan mukaan muslimi on aina sorretumpi kuin kristitty, tummaihoinen verrattuna valkoihoiseen, nainen verrattuna mieheen, homo verrattuna heteroon.

Mutta mielestäni tässä on kyse myös jostain muusta, jostain, joka on hyvin syvällä meidän kristityssä alitajunnassamme.

On outoa, että juuri  nuo "kulttuurimarksisteina" pidetyt, nuo kristinuskoa jatkuvasti mustamaalaavat ja kristittyä perintöämme voimakkaimmin halveksuvat ääri-vihervasemmistolaiset tahot noudattavat tässä logiikassan inhoamansa kristinuskon sanomaa kaikkein äärimmäisimmin, jopa niin äärimmäisesti, että ovat silkan vieraskoreuden varjolla valmiita antamaan koko kristillisen perinteemme joutua uhanalaiseksi. Kristiunuskon ytimeenhän kuuluu toisen posken kääntäminen ja vihollisen rakastaminen, myös ja nimenomaan sellaisen vihollisen, joka ei tällaista nöyryyttä ja alistuvaisuutta kunnioita laisinkaan.

Tai sitten kyse on jostain muusta, jostain, mitä en millään ymmärrä enkä osaa selittää. Osaako joku muu?

Haluaisin silti puolustaa kristinuskoa viimeiseen asti, etenkin tällaisena päivänä. Mutta miten sen voi nykyään tehdä niin, ettei toimi omaa uskoaan vastaan tai tule leimatuksi niin kirkon kuin sen vastapuolenkin toimesta?

90 http://tuulakomsi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274874-saako-kristinuskoa-puolustaa-ja-jos-niin-miten#comments Islamofobia Jihadismi Kristittyjen vainot Terrorismi Sun, 21 Apr 2019 13:40:42 +0000 Tuula Komsi http://tuulakomsi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274874-saako-kristinuskoa-puolustaa-ja-jos-niin-miten
Sisäisen turvallisuuden kohteet http://attekaleva.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273851-sisaisen-turvallisuuden-kohteet
Terrorismin torjunnassa on tärkeää muistaa niin sanottujen pehmeiden kohteiden turvaaminen. Poliisit, ensihoitajat, palomiehet, järjestyksenvalvojat, vartijat ja sotilaat ovat viime vuosina alkaneet kiinnostaa terroristeja mahdollisina iskukohteina ja samalla osa heistä joutuu työssään ja jopa vapaa-ajallaan muunkinlaisen väkivallan kohteeksi.

Jihadistiuhkaan liittyen Suomessa on muun muassa esitetty, että varusmiesten ei pitäisi käyttää asepukua liikkuessaan julkisilla paikoilla.

Ei voi olla niin, että Suomessa julkisilla paikoilla liikkuvien viranomaisten, mukaan lukien sotilashenkilöiden, täytyy varoa osoittamasta virkaansa puvulla tai merkinnöillä. Pehmeiden kohteiden turvaaminen täytyy hoitaa jämerällä puuttumisella terroristiseen liikehdintään.

Tarvitaan siis riittävät resurssit tiedusteluun, poliisin määrärahoihin ja rajavalvontaan. Myös turvapaikkapolitiikka kaipaa mittavaa täysremonttia.

Lisäksi univormua käyttäville sisäisen turvallisuuden toimijoille kuuluu samanlainen tehostettu rikosoikeudellinen suoja kuin poliisilla jo on.

Suomalaiselle viranomaiselle täytyy taata oikeus kantaa virkapukuaan ylpeydellä ja arvokkuudella.

Atte Kaleva
www.attekaleva.fi

Kokoomus Helsinki

2 http://attekaleva.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273851-sisaisen-turvallisuuden-kohteet#comments Pelastus Poliisi Sisäinen turvallisuus Terrorismi Tue, 09 Apr 2019 08:10:19 +0000 Atte Kaleva http://attekaleva.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273851-sisaisen-turvallisuuden-kohteet
SDP! Lopettakaa islamistien tukeminen! Irtisanoutukaa jo! http://anteryaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273198-sdp-lopettakaa-islamistien-tukeminen-irtisanoutukaa-jo
Olen entinen Demari. En voi painottaa tarpeeksi, kuinka entinen olen.

Nuorempana olin idealisti ja liityin demarinuoriin siinä uskossa, että puolue ajaisi sosialidemokratiaa ja suvaitsisi toisinajattelija maahanmuuttajia. Olin hyvin väärässä. En voi painottaa, kuinka väärässä olin. Muslimimaasta ateisti pakolaisena tajusin hyvin pian, että puolue ei ole minua varten, puolue on islamisteille. Poliittisen islamin edistäjille ja terroristijärjestöjen jäsenille. Kotoutuneille ja liberaaleille maahanmuuttajille ei ollut sijaa, varsinkin jos puolueen sisäisten islamistien toimintaa ruvettiin tarkastelemaan.

Puolueen toiminta islamistien suhteen ei kestä päivänvaloa.

Paljastettuani melkein puolenmiljoonan euron islamistien terroristisen järjestön (Al-Nusra) rahoituksen puolueen riveistä, koin pikaisesti koko puolueen vihan, sensuurin, nuhtelun ja ehkäisyn. Yksi Suomen suurimmista puoleista teki kaikkensa, että olen jatkossa sensuroitu jokaisesta valtamedian mediatalosta, jotta en pääse kertomaan tapahtumia. Yle ei ole koskaan ottanut yhteyttä asiasta, useasta pyynnöstäni huolimatta vuosien ajan. Kyseessä on ilmiselvästi sensuuri. Onneksi nauhoitin SDP:n nuhtelun, missä käy ilmi, kuinka sinisilmäisiä, suvaitsevaisia ja hyödyllisiä idiootteja puolueen johto oli islamismille. Asia tuntui hyvin surrealistiselta, mutta nykyään tiedän, että toiminta on osittain tahallista. Islamisteilta saa hyvin ääniä, joten heitä pitää suvaita ja auttaa.

Kuuntele SDP:n nuhtelu tästä

MOT: Oululaisen imaamin vävy ja yhtiökumppani kuoli Isisin riveissä Syyriassa – Helsingin Sanomat

MOT:n mukaan Mannan on toiminut myös islamin opettajana ja SDP:n varavaltuutettuna Oulun kaupunginvaltuustossa.

Kyseessä on sama imaami, joka valehteli lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä moskeijassaan ja käski olemaan kertomatta asiasta poliisille. Ylläripylläri, tämäkin sharialakia noudattava ja isis:n terroristien lähisukulainen islamisti löysi aikoinaan itsensä SDP:n riveistä.

Lue tästä kyseisestä imaamista

Suomesta lähti eniten isis:n riveihin koko maailmasta suhtautettuna pieneen 75000 muslimin populaatioon – Vice News

Mitäköhän se kertoo siitä, kuinka helppoa Suomessa terroristijärjestöjen rahoittaminen, sota-alueelle matkustaminen ja niihin liittyminen on? Tai kuinka helppoa Suomessa on radikaalimuslimien toimia ylipäätänsä? Meillä on yhdet maailman radikaaleimmat muslimit kaikkien mittareiden mukaan. Islamistit kehuvat Suomea, kuinka helppoa täällä on harjoittaa radikaalia islamintulkintaa. Esim. Kohuksi noussut ns. ”Isis-Sanna” ja hänen aatetoverinsa Suomesta, ovat kertoneet, että Suomessa on ”helppo elää islamilaisittain”. Nämä islamistit saavat rauhassa operoida ja kartoittaa poliittista vaikutusvaltaa mm. SDP:n riveissä.

Yhden sellaisen rahoittajan paljastaneena voin kertoa, että….

Se on erittäin helppoa, koska Suomessa niellään selitykset sinisilmäisinä hyödyllisinä idiootteina valtamedian avulla, hiljennetään kaikki pilliinpuhaltajat ja tapahtumat lakaistaan maton alle. Varsinkin silloin, jos terrorismia on edesauttanut yksi Suomen suurin puolue (SDP) ja mediatalo (Yle). Tämänkin tapauksen muslimit harjoittivat islamismia SDP:n riveissä, islamistien vakiopuolueessa, hyödyllisten idioottien paijattavina ja suojeluksessa.

Totuudenkertojista leivotaan personae non gratae ja sensuroidaan. Kaikki ”monikulttuurin”, ”suvaitsevaisuuden” ja ”antirasismin” nimissä. Älä äänestä SDP:tä, jos haluat tämän sekoilun loppuvan.

LÄHDE: https://www.anteryasa.fi/sdp-lopettakaa-islamistien-tukeminen-irtisanoutukaa-jo/

41 http://anteryaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273198-sdp-lopettakaa-islamistien-tukeminen-irtisanoutukaa-jo#comments Hyödylliset idiootit ISIS Islamismi SDP Terrorismi Tue, 02 Apr 2019 06:55:13 +0000 Anter Yaşa http://anteryaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273198-sdp-lopettakaa-islamistien-tukeminen-irtisanoutukaa-jo
Laittomasti maassaolevat säilöön Venäjälle http://ristohuovinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273176-laittomasti-maassaolevat-sailoon-venajalle

Suomessa on useita tuhansia laittomasti maassamme olevia henkilöitä. Nämä henkilöt ovat paitsi rikollisten helposti hyväksikäytettävissä, niin myös suuri uhka turvallisuudelle. Yksi suuri ryhmä laittomasti maassamme oleskelevista on kielteisen turvapaikan saaneet, jotka eivät suostu poistumaan Suomesta.

Näillä henkilöillä ei ole lain mukaan oikeutta oleilla Suomessa, mutta he ovat kaduillamme tästä huolimatta. On myös puhuttu heidän ottamisesta säilöön, mutta tämän hinnaksi on arvioitu jopa 200 euroa päivä.

Ehdotankin asiaan seuraavaa ratkaisua: ostetaan tälle ryhmälle säilöönottopalvelut Venäjältä. Sieltä löytyy taatusti kilpailutuksen jälkeen paikka, jossa päivä säilöönottoa maksaa alle 10 euroa päivä ja tuo summa sisältää myös ruuat. Kyseinen paikka ei ole vankila, vaan säilöönottoyksikkö, josta saa lähteä omaan kotimaahansa heti, kun siltä tuntuu.

Tästä ratkaisusta hyötyisivät kaikki. Turvallisuus maassamme parantuisi, kun laittomasti maassamme oleskelevat saataisiin pois kaduiltamme. Myös Venäjä hyötyisi tästä, kun säilöönotto toisi työpaikkoja, esimerkiksi entisille sotilaille. Suomen valtiolle tämä olisi varsin edullinen ja toimiva tapa ratkaista tämä ongelma.

Ongelma laittomasti Suomeen tulleiden palauttamisessa on se, että jos henkilö vastustaa palauttamistaan vaikka Irakiin, niin Irak ei ota häntä tässä tapauksessa vastaan. Jos laittomasti Suomessa oleva säilötään Venäjälle, paikkaan josta pääsee milloin tahansa pois, kun vain suuntaa omaan kotimaahansa, tämäkin ongelma ratkeaisi.

Suomi tuskin rikkoisi tässä mitään sopimusta, sillä mikään laki tuskin kieltää laittomasti maassaolevien säilöntäpalveluiden ostamista naapurimaasta. Lisäksi laittomasti maassaolevien etsimistä tulisi tehostaa esimerkiksi niin, että poliisi etsisi ja ottaisi talteen laittomasti maassaolevan aina sellaisen tavatessaan. Lisäksi laittomasta maassaolosta annettavia rangaistuksia tulisi koventaa tasolle, jolla myös laittoman maassaolijan suojelija syyllistyisi avunantorikokseen piilotellessaan häntä.

3 http://ristohuovinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273176-laittomasti-maassaolevat-sailoon-venajalle#comments Julkiset säästöt Paperittomat Terrorismi Turvallisuus Venäjä Mon, 01 Apr 2019 18:57:22 +0000 Risto Huovinen http://ristohuovinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273176-laittomasti-maassaolevat-sailoon-venajalle
2016 SDP:n puoluesihteeri nuhteli minua lelusalakuljettajan paljastamisesta. http://anteryaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273030-2016-sdpn-puoluesihteeri-nuhteli-minua-lelusalakuljettajan-paljastamisesta
Vaadin silloisen puolueeni SDP:n tuomitsemaan jihadismin, rikokset, kansanmurhaan yllyttämisen ja ottamaan vastuun teoistaan lelusalakuljettajana tunnetuksi tulleesta Rami Adhamista, minkä puolue kutsui avosylin asettumaan ehdokkaaksi Helsingin kunnallisvaaleihin.

”Maailmankuulu Aleppon lelusalakuljettaja valitsi SDP:n – Tuomioja: ”Hän on tehnyt esikuvallista työtä” – Kirjoittaa SDP:n puoluelehti demokraatti.fi.

Todellisuudessa Rami Adham ei valinnut SDP:tä, vaan puolueen sisäiset islamistit kutsuivat hänet ehdolle ja suosittelivat häntä Erkki Tuomiojalle, joka naiivina hyödyllisenä idioottina uskoi kaikki 1001 tarinaa lelusalakuljettajasta.

Puolue lakaisi kaiken pikaisesti maton alle ja keksi, että olisin muka uhkaillut heitä, minkä takia ehkäisivät ehdokkuuteni. Todellisuudessa ehdokkuteeni ehkäistiin heidän pidettyään kriisipalaverin aiheesta. Hanna Isbom ilmoitti puhelimessa ehdokkuuteni estämisen johtuvan ”luottamuspulasta”. Mediaan he kertoivat, että olisin uhkaillut heitä. Tämän palaverin todistaa myös edelleen SDP:stä paikkansa löytävä Antti Koskela, joka tietää tarkalleen miten asiat menivät oikeasti. Hän oli paikalla.

Puolueen aktiivit rupesivat vastoin kaikkia hyvän journalismin ehtoja mustamaalaamaan minua valtamediassa nimettömästi. Helsingin Sanomissa kerrottiin luonteestani, kaverisuhteistani ja psyykkeestäni käyttäen nimettömiä demariaktiiveja lähteinä, jotka esittivät itsensä ihmisinä, jotka tuntevat minut. Täyttä valhetta. Pyysin toimittajaa aikoinaan korjaamaan tämän mustamaalauksen, mikä meni vastoin kaikkia hyvän journalismin ehtoja. Korjausta ei hyväksytty.

Todellisuudessa minua uhkailtiin niin islamistien, kuin puolueen toimesta, että nuhdeltiin rikoksen paljastamisesta. Puolueen sisäiset toimijat pitivät koko vyyhdin aikana visua radiohiljaisuutta, eivätkä suostuneet kuuntelemaan mitään varoituksia. Mediassa he esittivät, että minua ei ole olemassakaan, jos joku kysyi asiasta.

Minä olen yksi henkilö. Kokonainen puolue, yksi Suomen suurimmista sellaisista, asettui minua vastaan ja teki kaikkensa, että minut hiljennetään jatkossa kaikista valtamedioista koskien aihetta. Yle ei tähän päivään mennessä ole kertaakaan ollut minuun yhteydessä asiasta.

Lue: Helsinkiläisen Anter Yaşan Facebook-kirjoitus auttoi käynnistämään vyyhdin, jonka vuoksi ”lelusalakuljettaja” Rami Adhamin toimintaa alettiin tutkia – Helsingin Sanomat

Lue: Alkuperäinen julkaisuni Rami Adhamista mistä koko vyyhti lähti

Nauhoituksessa sen aikainen SDP:n puoluesihteeri Reijo Paananen ei usko mitään, mitä yritän sanoa, syyllistää ja lyö jopa pöytään, sekä hutaa ”Helsingin sanomat ei ole jumala!”, kun sanon, että jopa Helsingin Sanomat tekivät paljastavan uutisen nyt tuomitusta ”lelusalakuljettajasta”, jolta paljastui rahankeräys rikoksen lisäksi myös jihadisti kytköksiä.

Nauhoitus on nauhoitettu salaisesti, sillä tiesin, että ”nuhtelun” aikana SDP paljastaa, kuinka tietämättömiä ja sekaisin he ovat tästä. Kysyin SUPO:lta etukäteen nauhoituksen laillisuutta. Minulle vastattiin että ”omien keskustelujen nauhoittaminen on täysin laillista, jopa salaa”.

Rami Adham on nykyään tuomittu rikoksistaan.

Nauhoituksessa Reijo kysyy ”Mikä sinun ja Adhamin ero muka on?!”, mihin vastaan ”Minä en mene Syyriaan 30. kertaa AK-47 aseen kanssa”. SDP:n puoluetoimisto oltiin saatu uskoteltua, että olen ”militantti kurdi”.

Nauhoituksessa niin Hanna Isbom, kuin Reijo Paananen tekevät rasistisia oletuksia minusta, perustuen nyt tuomitun jihadisti kytköksiä omaavan, tunnetun valehtelevan rikollisen selityksiin. He siis uskoivat jihadisti kytköksiä omaavaa valehtelevaa rikollista enemmän, kuin liberaalia ja kotoutunutta maahanmuuttajaa. Mitä tämä kertoo SDP:stä? Minkälaisia maahanmuuttajia he oikein haluavat Suomeen siis?

Jihadistit pitävät kurdeja kollektiivisesti terroristeina, minkä kyseinen jihadisti kytköksiä omaava lelusalakuljettaja oli saanut puoluetoimiston uskomaan myös etnisestä taustastani.

Sanomattakin on selvää, että SDP:tä ei kannata tänäkään vuonna äänestää, jos et halua sinisilmäistä islamismin tukemista, jihadismia ja rahankeräysrikoksia orpolapsien nimissä.

Valtamedia, varsinkin Yle, häpeäisitte sensuurianne, vaikka monesti pyysin teitä käsittelemään tämän aiheen läpikotaisin, sillä tämä on vaikuttanut elämääni suuresti. Olen joutunut uhan takia muuttamaan asunnostani kaksi kertaa, salaamaan osoitetietoni ja elämään jatkuvasti pelossa islamistien kostoa. Olen ollut useamman kohdennetun vihakampanjan kohteena, sekä puhunut tästä monesti julkisesti, ilman että yksikään teistä, kymmeniä valeuutisia Rami Adhamista tehtailleista jaksoi kiinnostua totuudesta.

Miettikää, pakolainen (minä) paljastaa koko SDP:n kehuman rikollisen puolueen riveistä, SDP hiljentää ja Yle sensuroi jättäen käsittelemättä asian kannaltani kokonaan.

Onko tämä teistä normaalia toimintaa Suomessa, vapaan lehdistön maassa?

Kuuntele nauhoitus: https://www.anteryasa.fi/2016-sdpn-puoluesihteeri-nuhteli-minua-lelusalakuljettajan-paljastamisesta/

Image result for erkki tuomioja rami adham

50 http://anteryaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273030-2016-sdpn-puoluesihteeri-nuhteli-minua-lelusalakuljettajan-paljastamisesta#comments Islamismi Jihadismi Lelusalakuljettaja SDP Terrorismi Sun, 31 Mar 2019 07:43:23 +0000 Anter Yaşa http://anteryaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273030-2016-sdpn-puoluesihteeri-nuhteli-minua-lelusalakuljettajan-paljastamisesta
Hei, liberaali, meidän on aika ottaa islamin kritiikki äärioikeistolta pois! http://anteryaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272020-hei-liberaali-meidan-on-aika-ottaa-islamin-kritiikki-aarioikeistolta-pois

Kun yhden vuoden aikana islamistinen terrorismi vaatii useita tuhansia uhreja maailmalla, valtamedia ei suostu puhumaan jihadistisesta ideologiasta.

Pelkästään 2019 aikana maailmalla on tapahtunut 547 terrori-iskua, joista yli 90% ovat islamististen terroristien tekemiä. Lähde: Esri, terrorist attacks, Storymap.

https://storymaps.esri.com/stories/terrorist-attacks/

Kun Uudessa-Seelannissa tapahtuu yksi näkyvä äärioikeistolaisen terroriteko, valtamedia pommittaa non-stop tekijän ideologiasta, islamofobiasta, rasismista ja ”globaalista ilmiöstä”.

A lot of hate being directed towards #ExMuslims. Criticising Islam ≠ condoning violence against Muslims.

My cousin's a victim of the attacks. As devastating it has been, I still have valid criticisms of Islam and I will not stop criticising it.#ChristchurchTerrorAttack

— Chicago ExMuslim (@eeffinjay) March 17, 2019

Nyt islamistit yhdessä taantumuksellisen vasemmiston ja valtamedian kanssa, ovat hiljentämässä kaiken islamin kritiikin. Jopa aiheellisten ateisti Lähi-Itäläisten, tappolistalla olevien ex-muslimien ja maallistuneiden muslimien huolet ”terrorismia aiheuttavana islamofobiana”. Hällä väliä päivittäin kymmenientuhansien vihapuhujien vaatimuksista islamin jättäneiden tappamisesta.

Erdogan uses the video of the Christchurch Mosque shooting on an election rally in order to gain support for his Islamist propaganda.

He also claimed that this was a result of anti-Muslim sentiments that were "taking over the West". Despicable man.https://t.co/2uW0gxIIwI

— Ridvan Aydemir - Apostate Prophet (@ApostateRidvan) March 18, 2019

Nyt Turkin islamisti presidentti Erdogan käyttää jo terroriteon videota vaalikampanjana kiihottaen muslimeja vihaamaan länsimaalaisia. Tuhannet imaamit ympäri maailmaa puhuvat asiasta sotaisaan sävyyn.

Turkin islamisti presidentti @RT_Erdogan käyttää #Christchurch terrori-iskun videota vaalikampanjassaan kiihottaen muslimeja aseelliseen jihadiin. Juuri niin, kuin terroristi halusikin. Äärioikeisto=islamismi. #GetReal

— Anter Yαşα (@YasaAnter) March 18, 2019

Kun Suomessa, Turussa islamistinen terroristi puukotti vartavasten hunnuttautumattomia naisia, meidän ”suvaitsevaiset” huusivat: ”Ei saa hypätä johtopäätöksiin! Ei mitään tekemistä islamin kanssa!”. Nyt he eivät maltakkaan puhua terroristin ideologiasta ja taustasta, että käyttää sitä kaikkia poliittisia vastustajiaan vastaan.

Jos jokin on eurosentristä, on se, miten näihin asioihin suhtaudutaan. Islamistit ovat meidän Lähi-Idän liberaalien äärioikeisto, ja se miten valtamedia ja ne ihmiset, jotka väittävät olevansa maahanmuuttajien asialla vähättelevät meidän kymmentuhatkertaista huoltamme, mutta Uudesta-Seelannista paukuttavat viikkoja, on vähintääkin tekopyhää.

Minä tuomitsen niin äärioikeistolaisen, kuin islamistisen ideologian ja puhun suoraan heidän uskosta, ideologiasta ja motiivista.

Hiljentämällä islamin kritiikin islamistien puolesta, jotta Uusi-Seelanti ei tapahtuisi uudestaan, on islamistien pussiin pelaamista.

Siinä autatte tosiasiassa myös äärioikeistoa, mikä haluaa hiljentää kaikki liberaalit, vahvistuttaa islamisteja ja aiheuttaa enemmän islamistista terrorismia. Näin äärioikeistolaiset kuvittelevat, että saavat aikaan ”rotusodan”, kunhan terrorismia on tapahtunut tarpeeksi ja ”eurooppalaiset nousevat vastaan”.

Keino estää islamistien ja äärioikeiston yhteinen tavoite sodasta, on kritisoida molempia yhtä paljon säästämättä faktoja.

Älyllisen epärehellisyyden ja kaksinaismoralismin pitää luoppua, liberalismin vuoksi. Jos halutaan lopettaa äärioikeisto, on islamin kritiikki, aikaisemmin hopeatarjottimella äärioikeistolle tarjottu aihe, otettava heiltä pois.

Olen vuosia yrittänyt tehdä tätä ja saanut vain ”suvaitsevaisten” ihmisten vihan niskaan heidän ymmärtämättä edes aihetta. Kehtaavat vielä samalla huutaa: ”maallistumisen ja liberalismin pitää lähteä muslimitaustaisten riveistä!”, mutta eivät kuitenkaan salli sitä, kun se lähtee muslimimaasta pakolaisena Suomeen saapuneen suusta. Sillä eivät suostu ottamaan omista ajatuksistaan ja teoistaan vastuuta, eivätkä salli muslimitaustaisille maahanmuuttajille liberalisoitumista, että maalistumista samalle sosioekonomiselle tasolle eurooppalaisen kanssa.

Jos liberaalit kritisoisivat islamismia ja islamia, yhtä paljon kuin äärioikeistoa, ei kukaan kuuntelisi äärioikeistolaisia, eikä se kasvaisi huolestuttavaa vauhtia. Jopa minulle, pakolaiselle muslimimaasta, ei sallita islamin kritiikkiä ja ”suvaitsevaiset” ihmiset demonisoivat taukoamatta sanomaani, että olemustani. He pakottavat työntämällä kaikki islamin kriitikot "äärioikeistoksi", eivätkä salli sitä liberalismin kontekstissa. He syrjivät minunlaiset riveistään ja työntävät laitaan.

Minä en ole äärioikeistolainen, eikä minusta sellaista tule, vaikka kuinka haluatte sitä, jotta pääsette vähättelemään sanomaani ja kritiikkiäni toimistanne.

Mitä enemmän liberaalit kritisoivat islamismia, kuten äärioikeistoa länsimaissa, sitä vähemmän äärioikeistolle jää pelinappuloita sen suhteen. Hiljentämällä islamin kritiikin ja antamalla sen kokonaan äärioikeistolle aseeksi, autatte tosiasiassa niin äärioikeistoa, kuin islamisteja edistämään tavoitteitaan.

Miettikää hieman. Käyttäkää aivojanne.

Lähde: anteryasa.fi - https://www.anteryasa.fi/hei-liberaali-meidan-on-aika-ottaa-islamin-kritiikki-aarioikeistolta-pois/

Lähde: anteryasa.fi -
https://www.anteryasa.fi/hei-liberaali-meidan-on-aika-ottaa-islamin-kritiikki-aarioikeistolta-pois/

30 http://anteryaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272020-hei-liberaali-meidan-on-aika-ottaa-islamin-kritiikki-aarioikeistolta-pois#comments Äärioikeisto Liberaali Suvaitseminen Terrorismi Uusi-Seelanti Tue, 19 Mar 2019 11:56:32 +0000 Anter Yaşa http://anteryaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272020-hei-liberaali-meidan-on-aika-ottaa-islamin-kritiikki-aarioikeistolta-pois
Terrorismi kytkeytyy politiikkaan, hyväntekeväisyyteen ja uskontoon http://toimikankaanniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271913-terrorismi-kytkeytyy-politiikkaan-hyvantekevaisyyteen-ja-uskontoon

Terrorismi on kavala tauti. Sitä ilmenee eri puolilla maailmaa. Vapaissa yhteiskunnissa sen estäminen on vaikeaa. Viimeksi Uudessa Seelannissa tapahtunut isku, joka katsotaan terrorismiksi, oli ilmeisen vaikea estää.

Länsimaissa emme halua järjestelmää, joka rajoittaa kohtuuttomasti vapauksiamme. Kuitenkin turvallisuudesta on maksettava hinta. Tästä oli kysymys, kun eduskunnassa vast'ikään hyväksyimme sotilas- ja siviilitiedustelulait. Ne ovat tiukemmat kuin muissa maissa. Aika näyttää, ovatko liian tiukat vai liian löysät.  Terrori-iskuja emme kuitenkaan halua.

Muutama vuosikymmen sitten terrori-iskuihin syyllistyivät äärivasemmistolaiset. Kommunismin kaaduttua taisteleva vasemmisto on hiipunut ja "antautunut" länsimaisille arvoille. Ne äärivoimat, jotka ennen tekivät murhaiskuja, ovat sammuneet. Niille ei ole enää rahottajia. Hyvä niin.

Nykyaikainen terrorismi kytkeytyy monenlaiseen hyväksyttävään toimintaan. Esimerkiksi Lähi-Idässä toimiva Hamas on samanaikaisesti poliittinen puolue, hyväntekeväisyysjärjestö, uskonnollinen järjestö ja terroristijärjestö. Esim. YK ja EU ovat luokitelleet sen terroristijärjestöksi.

Poliittinen toiminta on tärkeä osa yhteiskuntaa. Se luo kanavan vaikuttaa yhteisiin asioihin demokraattisin keinoin.  Hyväntekeväisyys nostaa siihen osallistuvien arvostusta ja tuo mainetta ja kiitosta. Uskonto kuuluu ihmisten arkeen kaikkialla ja erityisesti islamilaisissa maissa rukouksineen. Meillä se on perusoikeus.

Kun saman järjestön sateenvarjon alla em. hyvien tavoitteiden lisäksi varustaudutaan aselliseen taisteluun ja tehdään hyökkäyksiä siviilejäkin vastaan, on monimutkainen ja vaikea ongelmavyyhti valmis.

Meillä Suomessa terrorismirikoksia on ollut vähän. Turun puukotusisku sellaiseksi luokiteltiin. Linja-autoiskuja ja niiden yrityksiä ei katsottu. Tyttöjen raa'at raiskaukset eivät myöskään ole terrorismia, vaikka ovat yhtä ankarasti tuomittavia.

Terrorismin määrittely on hankalaa. YK:ssa määritelmästä yritettiin sopia monta vuosikymmentä. Vasta New Yorkin ja Washingtonin lentokoneiskut ja presidentti George W. Bushin voimakas lausahdus sai aikaan määrittelyn. Hän jyrisi, että joka ei ole meidän puolellamme, on terroristien tukija.

Tuon tapahtuman jälkeen Suomenkin lainsäädäntöön sisällytettiin nopeasti terrorismirikos. Rangaistusasteikossakin jouduttiin uuteen tilanteeseen, kun piti löytää aiempaa maksimirangaistusta kovemmat tuomiot. Malli löytyi.  Hyvä niin.

Meidän tehtävämme on etsiä jatkuvasti tasapaino rikosten ja rangaistusten välillä. Se ei ole helppoa, mutta välttämätöntä. Sinisilmäisyys tulee kalliiksi. Menetetty yhteiskuntarauha on vaikeaa saada takaisin. Näin on varmasti nyt myös Uudessa Seelannissa, jossa vallitsevaan valtavaan suruun meidän on syytä vakavasti yhtyä.

5 http://toimikankaanniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271913-terrorismi-kytkeytyy-politiikkaan-hyvantekevaisyyteen-ja-uskontoon#comments Hyväntekeväisyys Politiikka Terrorismi Uskonto Mon, 18 Mar 2019 07:56:36 +0000 Toimi Kankaanniemi http://toimikankaanniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271913-terrorismi-kytkeytyy-politiikkaan-hyvantekevaisyyteen-ja-uskontoon
Media noudattaa suoraan Uuden-Seelannin terroristin suunnitelmia http://herrakeronen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271908-media-noudattaa-suoraan-uuden-seelannin-terroristin-suunnitelmia
Toimittajat ovat kyllä hienoja, kun tanssivat suoraan terroristin suunnitelman mukaan ja sitten esittävät, että ovat muka vastuullisia ja eivät tee sitä. Iltalehdessä toimittaja Kreeta Karvala kertoo ylpeänä, miten suomalainen media oli vastuullinen ja jätti murhaajan manifestin suurimmaksi osaksi käyttämättä. Samaan hengenvetoon hän sitten ilmoittaa, että myös vihameemeihin tulee puuttua.

Ei millään pahalla, toimittaja, mutta tuo oli juuri yksi niistä asioista, joita terroristi halusi. Tämä selviää suoraan hänen kirjoituksistaan ja manifestistaan. Terroristi siis halusi, että hänen teostaan seuraa kaikenlaisia vaatimuksia netin sensurointiin, lisää demonisointia ja vastakkainasettelua ja niin edelleen.

Ennen ammuskelun aloittamista terroristi sanoi kameralle "subscribe to PewDiePie". Median mielestä kyseessä on nyt vihameemi, jota pitää kitkeä netistä. Terroristi taas itse kertoi, että hän aikoo trollata myös PewDiePieta ja laajemmin koko Internetiä. Selkeästi hän myös onnistui siinä, koska nyt vihasammakkoja vaaditaan hirteen ja nettiä kontrolliin, koska vihasisältö.

Manifestissaan terroristi nimesi myös muita syyllisiä teoilleen, kuten Spyro the Dragon -videopelin ja Chelsea Clintonin kannanottojen. Tiedättekö miksi? Koska hän halusi, että media tarttuu kiinni ja luo kaaosta, turhautumista, sekasortoa ja kulttuurisotaa. Ei terroristi oikeasti radikalisoitunut PewDiePie-meemien tai videopelien takia, mutta hän tiesi, että sanomalla näin hän saa median sekoilemaan ja vaatimaan lisää sensuuria ja kulttuurisotaa.

Ja terroristi tosiaankin paljasti kaiken tämän enemmän tai vähemmän suoraan kirjoituksissaan. Hän halusi, että media reagoi näin. Ja nyt media reagoi just näin. PewDiePielta ja Chelsea Clintonilta vaaditaan irtisanoutumisia ja netin meemejä vaaditaan kieltoon.

Media on terroristin puolella ja noudattaa terroristin suunnitelmia. Pahinta tässä on se, että se ei omassa ylpeydessään ja ennakkoluuloisuudessaan edes tajua sitä.

0 http://herrakeronen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271908-media-noudattaa-suoraan-uuden-seelannin-terroristin-suunnitelmia#comments Media Meemit Sananvapaus Terrorismi Uusi-Seelanti Mon, 18 Mar 2019 07:37:06 +0000 Jiri Keronen http://herrakeronen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271908-media-noudattaa-suoraan-uuden-seelannin-terroristin-suunnitelmia
Muslimi tai kristitty, tappamiseen ei ole oikeutusta http://maiju.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271848-muslimi-tai-kristitty-tappamiseen-ei-ole-oikeutusta
Uuden-Seelannin moskeijaisku oli törkeä veriteko, jossa väkivaltaa ihannoiva mielipuoli lahtasi kylmäverisesti ihmisiä. Miehiä, naisia ja lapsia, jotka harjoittivat pahaa aavistamatta omaa uskontoaan. Heillä ei ollut pienintäkään mahdollisuutta puolustautua, kun rynnäkkökiväärillä aseistautunut terroristi tyhjensi heihin lippaan toisensa perään.

Kun maailmalla pamahtaa ja ihmisiä kuolee, lähdetään heti etsimään syytä äärioikeistosta. Jossain kohtaa onnistutaan vetämään Perussuomalaiset mukaan ja vaaditaan heiltä selityksiä tapahtuneeseen. Kukaan täyspäinen poliitikko ei voi hyväksyä minkäänlaista terrorismia tai ideologista väkivaltaa. Ihonväri, uskonto tai poliittinen suuntaus ei oikeuta tappamaan ketään.

Paikallinen vasemmistopoliitikko kyseli Facebook-profiilissani, miten koetatte kääntää huomion Moskeijaiskusta muualle. Veti kyllä hiljaiseksi miettiessäni miehen ajatuksenjuoksua. Törkeää vastakkainasettelua ja vihan lietsomista, jossa motiivi ei ole itse tapahtuneessa, vaan oman poliittisen agendan ajamisessa. Tuli voimakas tunne siitä, että uhrit olivat hänelle pelkkiä numeroita.

Jos kysytään, miten hullut saadaan pysäytettyä ennen kuin ajavat moskeijan eteen kolme rynnäkkökivääriä auton takaboksissa, niin vastaus on ei mitenkään. Lahtausmentaliteetilla varustettu äärimmäisen väkivallan ihannoija on pysäyttämätön. Tällaiset yksittäiset hullut keksivät aiheensa ihan mistä tahansa. Hulluinta on ajatus siitä, että me Perussuomalaiset toisella puolella maailmaa olisimme jotenkin vastuussa tapahtuneesta iskusta. Emme me seisseet moskeijan edessä ase tanassa ampumassa. Melkoista vastakkainasettelua ja ääriaineksen etsimistä.

Oli kyseessä ihan minkä tahansa uskontokunnan edustajan kylmäverinen tappaminen, niin se on jyrkästi tuomittavaa. Jokaisen elämä on arvokas, eikä kukaan meistä voi päättää sitä, minne syntyy ja milloin. Tällaisiin sekopäisiin tappamisiin ei kannata sotkea minkäänmoista maahanmuuttopolitiikkaa. Hulluja on aina ollut ja tulee aina olemaan. Tässäkään tapauksessa tekijä ei ollut viranomaisten tarkkailulistalla, jotta teko olisi ollut edes teoriassa estettävissä.

Syvin kunnioitukseni moskeija-ampumisen uhrien muistolle ja omaisten tuskalle.

45 http://maiju.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271848-muslimi-tai-kristitty-tappamiseen-ei-ole-oikeutusta#comments Terrorismi Uusi-Seelanti Sun, 17 Mar 2019 12:53:29 +0000 Maiju Tapiolinna http://maiju.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271848-muslimi-tai-kristitty-tappamiseen-ei-ole-oikeutusta
Terrorismi on koko länsimaalaisen ihanteen vihollinen http://herrakeronen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271682-terrorismi-on-koko-lansimaalaisen-ihanteen-vihollinen
Uudessa-Seelanissa on tapahtunut ensimmäinen terroriteko melkein kymmeneen vuoteen. Teko on myös yksi pahimmista, mitä maassa on koskaan tapahtunut. Terroritekojen takana näyttäisivät olevan länsimaalaiset "rotusoturit", jotka väittävät puolustavansa länsimaita ja valkoista kulttuuria ja vastustavansa länsimaissa yleistyvää monikulttuurisuutta ja islamia.

Nämä ihmiset kuvittelevat taistelevansa länsimaalaisen elämäntavan puolesta islamia vastaan. Sitten he itse tuovat terrorismin rauhanomaiseen maahan. Terroristit tappoivat viattomia ihmisiä - myös lapsia - ja kuvasivat sen Internetiin lietsoakseen pelkoa. He siis toimivat juuri kuten ISIS.

Terroristit ovat pahojen ideologioiden kalvamia pahoja ihmisiä. He uskovat mielivaltaisiin aatteisiin ja profetioihin, joita he itse yrittävät toteuttaa. Islamistit haluavat sodan vääräuskoisten ja islamin välille. Länsimaalaiset templaariterroristit haluavat tätä täysin samaa kulttuurisotaa. Sen jälkeen he tappavat ihmisiä saadakseen aikaiseksi yhä uusia kostoiskuja ja väkivallan noidankehän.

Vaikka "pelolle ei pidä antaa valtaa", pahoin pelkään tämän johtavan taas siihen, että pelolle annetaan valtaa. Uuden-Seelannin poliitikot tulevat todennäköisesti ehdottamaan (kuten terrorismitapauksissa yleensäkin) kovempaa nettivalvontaa, enemmän valtuuksia poliisille ja ihmisten päähän istutettavia siruja. Ja näin tehdessään he antautuvat pelolle ja terroristit voittavat.

Terrorismi on länsimaalaisten valistuneiden aatteiden antiteesi. Länsimaat uskovat vapauteen, ihmisoikeuksiin ja demokratiaan. Terroristit uskovat pelkoon, kuolemaan ja asioiden ratkaisemiseen väkivallalla. Vaikka he itse miten pyrkisivät oikeuttamaan tekonsa, meidän eettisestä näkökulmastamme he ovat yksiselitteisesti pahoja ihmisiä ja yhteiskuntamme vihollisia.

33 http://herrakeronen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271682-terrorismi-on-koko-lansimaalaisen-ihanteen-vihollinen#comments Äärioikeisto Islam Kulttuurisota Terrorismi Fri, 15 Mar 2019 10:36:45 +0000 Jiri Keronen http://herrakeronen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271682-terrorismi-on-koko-lansimaalaisen-ihanteen-vihollinen
Olen sanaton! http://jariekilpinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271482-olen-sanaton
Maalaisjärjellä tiedetään että terroristit sanovat ”Allahu akbar” , kun ovat tekemässä tekoa.

Tietenkin jumala on suuri käytetään muissakin yhteyksissä, mutta yhteys ratkaisee.

Aivan samoin kun Turussa terroristi huusi ”Allahu akbar” Muualla Euroopassa on tapahtunut näitä hyökkäyksiä.

Hän tarttui rattiin ja yritti aiheuttaa onnettomuuden. Rattiin tarttumisesta on tullut myös aina rangaistus sittä että ajanut autoa /bussia ilman ajokorttia.

Huumausaineen käyttörikos myös rangaistavaa.

Tämä vietävä hovioikeuteen.

Tämä murentaa oikeuslaitoksen arvostusta, jos tällaisia ratkaisuja tulee.

Olen sanaton!

Mies kävi kiinni bussikuskiin ja huusi ”Allahu akbar!” Oikeus vapautti syytetyn, ja valtio voi joutua korvaamaan jopa kymppitonnin

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8c2237fe-3bd4-4695-bc3a-6fcce474c04d?

30 http://jariekilpinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271482-olen-sanaton#comments Kielteinen oleskelulupa Kielteinen turvapaikkapäätös Laittomasti maassa olevat Terrorismi Wed, 13 Mar 2019 05:52:29 +0000 Jari Kilpinen http://jariekilpinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271482-olen-sanaton
Isisin taistelijat eivät kuulu Suomeen http://kokko1987.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271264-isisin-taistelijat-eivat-kuulu-suomeen
Kirjoitus julkaistu Keskisuomalaisessa 10.3.2019:

Väkivaltaa ja tuhoa kylvänyt ääri-islamistinen Isis-järjestö on kohtaamassa oikeutetun tuhonsa. Useiden ulkovaltojen ponnistelut yhdistettynä kurdijoukkojen ja Irakin armeijan toimintaan ovat romahduttaneet äärijärjestön luoman kalifaatin ja se hallitsee enää erittäin pientä aluetta Irakissa. Vuosien ajan Syyrian ja Irakin asukkaat ovat joutuneet tämän raakalaismaisen hallinnon uhreiksi. Myöskään Eurooppa ei ole välttynyt Isis-järjestön iskuilta, ei myöskään Suomi kuten Turun terrori-isku osoitti.

Järjestön romahdettua ongelmaksi ovat muodostumassa Lähi-idästä palaavat Isis-taistelijat, joiden joukossa on myös Suomen kansalaisia. Taistelijoiden mukana on myös palaamassa heidän puolisoitaan ja muita tukijoita.  Ymmärrettävästi nämä henkilöt aiheuttavat huolta useassa Euroopan maassa. Esimerkiksi Saksa on vastustanut maasta lähteneiden Isis-taistelijoiden palauttamista takaisiin Saksaan, samanlaista viestiä on tullut myös Ruotsin sosialidemokraattiselta hallitukselta.

Suomessa suojelupoliisi on todennut suoraan palaavien taistelijoiden muodostavan selkeän turvallisuusuhan.

Mikäli henkilö on lähtenyt, syystä tai toisesta, taistelemaan Isis-järjestön riveihin, hänellä ei tule olla oikeutta palata takaisin Suomeen. On erikoinen ajatus, miksi meidän pitäisi ottaa vastaan henkilöitä, jotka ovat aseellisesti taistelleet meidän arvojemme tuhoa ajavan ideologian puolesta. On ollut heidän valintansa lähteä taistelemaan ja on myös meidän valintamme estää heitä palaamasta.

Luonnollisesti Suomi pitää pakolaiskiintiöillä ja humanitaarisella maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikalla huolta hädänalaisista. Palaavat Isis-taistelijat eivät kuitenkaan kuulu tähän hädänalaisten joukkoon.

13 http://kokko1987.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271264-isisin-taistelijat-eivat-kuulu-suomeen#comments Ääri-islamismi ISIS Terrorismi Turvallisuus Sun, 10 Mar 2019 14:33:00 +0000 Jani Kokko http://kokko1987.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271264-isisin-taistelijat-eivat-kuulu-suomeen
“Syyrian Lotat” http://piakuparinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/270994-syyrian-lotat
Suomen kansalaisuuden saa syntymällä maahan tai tietyn ajan täällä asuttuaan hyväksytyn hakemuksen jälkeen. Kansalaisuus tuo mukanaan kaikki yhteiskuntamme tarjoamat oikeudet, mutta myös velvollisuudet ja sitoo meidät osaksi samaa kansaa, suomalaisia. On myös mahdollista säilyttää syntymämaansa tai muun aiemman asuinmaan kansalaisuus ja olla suomalainen ns. kaksoiskansalaisuuden turvin.

Tällä hetkellä Suomen kansalaisuutta ei käytännössä voi menettää, ei edes syyllistyessään vakaviin rikoksiin tai ollessaan selvä uhka maan turvallisuudelle. Tämän suuntaista muutosta on kyllä esitetty lainsäädäntöön, mutta pelkään pahoin ettei asia tule edistymään, mikäli galluppien tulos toteutuu ja ykköspaikkaa nyt pitävä puolue pääsee valtaan. Aiemmin demarien nykyinen varapuheenjohtaja on muista syistä kansalaisuutta ollut kyllä viemässä.

Kansalaisuusasia on ollut esillä viime päivinä, kun on puhuttu ns. vierastaistelijoista, jotka ovat eri Euroopan maiden kansalaisina lähteneet taistelemaan ISISin riveissä ja heidän ajamansa aatteen puolesta. Tuohon aatteeseen kuuluu muun ohella kaiken länsimaisen kulttuurin tuhoaminen ja koko maailman yhdistäminen islamilaiseksi valtioksi. Säälimätöntä terrorismia käytetään keinona näiden päämäärien ajamiseen.

Kun Suomen tai muun euroopan maan kansalainen lähtee vapaaehtoisesti maastaan tämän puolesta taistelemaan tai muuten elämään osana tätä kulttuuria, luopuu hän samalla yksipuolisella päätöksellä kansalaisuudestaan. On siis aivan turha puhua siitä tuleeko heitä ottaa takaisin lähtömaahansa, ei tietenkään, valinta on tehty ja länsimaiselle elämänmenolle selkä käännetty.

Silti tästä keskustellaan ihan vakavasti ja mietitään mihin toimiin tulisi ryhtyä kun ISIS-taistelijat ja heidän vaimonsa  palaavat. Joidenkin mielestä vierastaistelijoiden lähtömaiden tulisi ottaa vangitut vastaan, tutkia ovatko he syyllistyneet rikoksiin, tuomita, rangaista tarvittaessa ja sen jälkeen eheyttää ja kotiuttaa osaksi yhteiskuntaa. Tämä olisi pitkä ja kallis prosessi, puhumattakaan siitä miten tällainen henkilö säilyisi turvallisuusuhkana läpi elämänsä. Emme todellakaan tarvitse maahamme tällaista ja onneksi näiden modernien “veteraanien ja lottien” puolestapuhujat ovat harvassa.

Ihan ilman vannoutuneita länsimaita vihaavia terroristejakin, meillä riittää turvallisuushaastetta tänne jo tuoduissa ja päästetyissä tuntemattomissa sotureissa. Viime aikojen Haagan kunniapuukottaja, Lahden koulunkäyntiavustaja ja linja-auton tieltä suistamista yrittänyt tuoreimpina esimerkkeinä. Siksi puhuttaessa ISIS-taistelijoista ja heidän vaimoistaan onkin helppo olla samaa mieltä sisäministerin ja oikeusministerin kanssa ja antaa mahdollisen perustettavan kansainvälisen oikeuden hoitaa tutkiminen ja tuomitseminen.

0 http://piakuparinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/270994-syyrian-lotat#comments 2019 eduskuntavaalit Haittamaahanmuutto ISIS Perusuomalaiset Terrorismi Thu, 07 Mar 2019 18:51:21 +0000 Pia Kuparinen http://piakuparinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/270994-syyrian-lotat
ISIS:n kannattajat pysyköön poissa Suomesta http://simonelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/270993-isisn-kannattajat-pysykoon-poissa-suomesta
Suomesta on turvallisuusviranomaisten arvion mukaan lähtenyt yli 80 henkilöä Isisin hallitsemalle alueelle Irakiin ja Syyriaan. Lähtijöiden määrä on todennäköisesti suurempi. Ääri-islamistien kukistuminen on saanut Yhdysvallat vaatimaan Euroopan maita ottamaan vastaan vangittuja Isis-taistelijoita.

Isis on raakalaismainen terroristijärjestö. Sinisiltä ei heru sympatiaa aikuisille, jotka ovat vapaaehtoisesti lähteneet Suomesta Isisin riveihin. Näin linjaa sininen työministeri Jari Lindström.

Suomen valtion ei pidä auttaa Suomesta Isisiin liittyneitä aikuisia mitenkään Lähi-idässä, mutta lapsille on tapauskohtaisesti osoitettava armoa. Suomi kunnioittaa kansainvälistä lapsen oikeuksien sopimusta. Naisten osalta täytyy muistaa, että ISIS-taistelijoiden vaimot eivät todennäköisesti ole viattomia uhreja, vaan osallisia terroristijärjestön toimintaan.

Isisin aikuiset kannattajat saavat sen kohtalon, jonka ansaitsevat. Viestini Isisin kannattajille on selvä: älkää palatko Suomeen.

Suomen perustuslain mukaisesti jokaisella Suomen kansalaisella on oikeus palata Suomeen. Nämä henkilöt on tuomittava paikan päällä tai jos nämä kansalaiset palaavat Suomeen, on heidät otettava välittömästi turvallisuusviranomaisten huostaan ja käynnistettävä tutkinta. Rikoksiin syyllistyneet kansalaiset tuomitaan Suomessa meidän lainsäädäntömme mukaisesti.

Hallitus sääti vuonna 2016 rangaistavaksi matkustamisen terroristisessa tarkoituksessa, mutta valitettavasti useat näistä henkilöistä liittyivät Isisin riveihin sitä ennen. Lisäksi nyt on eduskuntakäsittelyssä hallituksen lakiesitys, jonka mukaan tietyistä vakavista rikoksista, kuten terrorismirikoksista, voi kaksoiskansalainen menettää Suomen kansalaisuuden.

Esitän, että tulevaisuudessa kansalaisuuden menettämisen pitäisi olla mahdollista myös kansallisen turvallisuuden vaarantamisen nojalla. Isisin riveissä taisteleville on myös voitava jatkossa asettaa maahantulokielto kansallisen turvallisuuden perusteella.

0 ISIS Terrorismi Terrorismirikos Thu, 07 Mar 2019 18:45:29 +0000 Simon Elo http://simonelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/270993-isisn-kannattajat-pysykoon-poissa-suomesta