Jyrki J.J. Kasvi Jyrki J.J. Kasvi (vihreät, Espoo)

Kaikki blogit puheenaiheesta Uhkailut

Rikolliset ulkomaalaiset kuriin opetusvideoilla?

Turvapaikanhakijoiden rikollisuutta yritetään ehkäistä opetusvideoilla.

 

Poliisiammattikorkeakoulussa tänä vuonna tehty tutkimus osoittaa, että turvapaikanhakijoiden rikoksissa korostuvat pahoinpitelyt ja uhkailut.

 

Tutkijan mukaan turvapaikanhakijoiden tekemien rikosten taustalla on usein kulttuuriin ja uskontoon liittyviä erimielisyyksiä. Pahoinpitelyksi yltynyt tilanne on saattanut alkaa hyvin pienestä kiistasta.

 

Putinin viimeisin uhkaus kohdistui Suomeen

Päivän Iltalehti tuo hyvin esiin kulissien takaisen uhkailun, jota Putin kohdistaa suomalaispoliitikkoihin. Putin halusi äskettäin kertoa Kultarannassa presidentti Niinistölle setä Stalinin näkemyksiä Suomen armeijasta, Suomen valtaamisesta ja siitä, että itänaapurimme otti opiksi talvisodan virheistä. Kuvaavaa on, että Putin teki uhkailun täällä Suomessa, ja jotta asian luonne tuli varmasti selväksi, hän laittoi varmuuden vuoksi saman paperilla perään. Hölmömpikin tajuaa, että kyse ei ollut Stalinin mielipiteestä eikä enää edes peitellystä uhkauksesta.  

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä