Jyrki J.J. Kasvi Jyrki J.J. Kasvi (vihreät, Espoo)

Kaikki blogit puheenaiheesta Toimittajan poliittisuus

Jopa Saksankin ohi – suomalaisen ja kreikkalaisen työn tuottavuus

Talouselämän ykkösuutisiin 9.9.2016 kuuluva artikkeli kirjoittaa muun muassa: 

"Hallitus on huolissaan suomalaisen työn huonosta tuottavuudesta, mutta todellisuudessa suomalainen työ pärjää tuottavuusvertailussa erinomaisesti. Suomi päihittää tuottavuusvertailussa jopa Saksan ja Ruotsin, puhumattakaan euroalueen keskiarvosta, kun vertaillaan työn tuottavuutta tehtyä työtuntia kohden eli bruttokansantuote per tehty työtunti.

Asiallisesta julkisesta viestinnästä on tullut hankalaa yrityksille

Rahoituksen professori Vesa Puttonen lausui taannoin hyvin, että ”Maine on ihmisen suurin assetti”. Viime viikolla kohistiin eri verkkojulkaisuissa näyttävästi työpaikkoihin hakemisen muuttumisesta maksulliseksi. Kommenteissa yrittäjää oltiin viemässä giljotiiniin. Kaamea kokoomuslainen kapitalisti ja riistäjä!

 

Journalismin viherpunakaihi

Suomessa toimittajien puoluekannoista ei ole tehty metodologialtaan hyvälaatuisia tutkimuksia. Ne vähät tutkimukset, joita on tehty, ovat otannaltaan pieniä ja/tai vinoutuneita. Jälkimmäiseen syynä näyttää olevan myös kysymyksen luonne tabuna: YLE:n ja Sanoma Oyj:n toimittajat kieltäytyivät kokonaisuudessaan vastaamasta taannoiseen kyselytutkimukseen.

Mistä on peräisin luulo, että toimittajan pitäisi olla epäpoliittinen?

Media toimii näkökulmilla. Jos ajatellaan vaikka ajankohtaista perussuomalaisten puoluekokousta, millainen olisi toimittajan epäpoliittinen näkökulma aiheeseen? Syntyisikö siitä luettelo viikonlopun tapahtumista, puheista, kokousväestä tai tilojen sisustuksista: tiedote. Kuka jaksaisi lukea, katsella tai kuunnella? 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä