Jyrki J.J. Kasvi Jyrki J.J. Kasvi (vihreät, Espoo)

Kaikki blogit puheenaiheesta Dystopia

Sinipunavihreä dystopia

Huhtikuun 15.päivä vuonna 2019. Eduskuntavaalien tulokset ovat valmiina ja SDP on suurin puolue. Toiseksi suurimpana puolueena on kokoomus. Keskusta on jäänyt kisassa neljänneksi, vihreiden ollessa nyt Suomen kolmanneksi suurin puolue. Hallitus muodostetaan muutamaa viikkoa myöhemmin kolmen suuren puolueen kesken RKP:lla vahvistettuna. Pääministeriksi nimitetään SDP:n Antti Rinne, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo jatkaa valtiovarainministerin tehtävissä.

Suomi luopumassa kansalaisten yksityisyydestä

Päivän hesarissa kerrotaan kattavasti salassa suunnitelusta lakihankkeesta, jolla poliisi päästettäisiin lukemaan salassapidettäviä arkaluontoisia potilastietoja. Luonnollisesti, perustuslakivaliokunta ja tietosuojavaltuutettu on ohitettu, kuten aikaisemmissakin tämän hallituskauden dystopiahankkeissa.

Poliisi voisi jatkossa selvittää potilastiedoista, onko potilaalla havaittu mm. viranomaisvastaisuutta, jonka perusteella ilmeisesti ollaan sitten rikokseen johtavalla tiellä. Itselläni nousee merkittävä viranomaisvastaisuuden tunne artikkelia lukiessa.

Tarina suomalaisen lukion indoktrinoinnista

Olipa kerran psykologian oppitunti, jossa opettaja käski meitä opiskelijoita piirtämään professorin paperille. Itse piirsin parrakkaan ukkelin, jolla oli verkkatakki ja silmälasit. En ollut ainoa jonka hahmottelema professori oli mies. Itseasiassa suurin osa meistä piirisi miehen. Vuosi oli 2013.

Häirintä - päivän puheenaihe?

Yhdeksi tämän päivän puheenaiheeksi tulee nousemaan häirintä. Häirintä erityisesti elokuva- ja kulttuurialalla. Se, että juuri kyseisellä alalla tapahtuvasta häirinnästä tullaan tänään keskustelemaan paljon johtuu siitä, että tänään julkaistaan selvitys kyseisellä alalla tapahtuvasta häirinnästä ja muuta epäasiallisesta kohtelusta.

Tunteiden monitorointia Kiinassa

Kiina jättää muiden maiden valvontakoneistot varjoonsa pitkällä kaulalla. Olen kirjoittanut aikaisemminkin valvonnasta julkisilla paikoilla ja kodeissa, sekä huolestunut kehityssuunnasta myös kotimaan kamaralla mm. terveystietojen kaupallistamisen osalta. Nyt mennään kuitenkin pykälää syvemmälle - aivotoiminnan monitorointiin. Jep - luit oikein.

Tänään törmäsin uutiseen, joka nostaa rimaa entisestään. Kiina ei pelkästään ole varoittava esimerkki valvontalakien puutteesta, vaan myös pelottava esimerkki yksityisyyden täydellisestä hukkaamisesta kontrollin ehdoilla.

Suomi vuonna 2042

Ykköstie Turusta Helsinkiin on muutettu yhdeksi suureksi kaupunkibulevardiksi. Sitä halkoo yksi, yhtenäinen raitiotielinja. Bulevardin reunoille on pystytetty mukavia kahviloita, jotka tarjoilevat vegaanista luomuruokaa, joka on tuotettu kahviloiden takana sijaitsevilta lähiruokatiloilta. Nämä ruoat ovat kommuunissa asuvien tilallisten tuottamia. Tarjolla on myös mitä erilaisimpia kahvi-, punaviini- ja teevalikoimia.

Vihreä kuutio

Lapsena luin Pikku Jättiläisestä tai Antero Vipusesta arvion voisiko ihmiskunta mahtua seisomaan Bodenjärven jäälle? Hyvin mahtui silloinen väkimäärä ja tilaakin vielä jäi. Tähän pohjautuen tulin pohtineeksi Keskuspuistossa pyöräillessäni miten suuri kuutio tarvittaisiin Suomen kansan asumukseksi?
 

Harrison Bergeron ja tasa-arvoisuus

Harrison Bergeron on vähemmän tunnettu dystopia, joka on mielestäni vertailukelpoinen Aldous Huxleyn ja George Orwellin tuotosten kanssa. En ole lukenut Kurt Vonnegutin kirjaa, joten voin puhua vain edellä linkatun elokuvan perusteella. Ymmärtääkseni elokuva ei perustu suoraan kirjaan, mutta tulkitsee alkuperäistekstin ideaa.

 

Neofeodalismin synkkä tulevaisuus

Neofeodalistinen dystopia on polku, jota en halua kulkea. Vain välittämisen yhteiskunta on seuraamisen arvoinen.

Länsivaltioiden tulevaisuus on äärimmäisen synkkä

Toistan: Länsivaltioiden tulevaisuus on äärimmäisen synkkä. Pohjimmiltaan syynä ovat maailman ja kotimaamme todennettavat, uutisista havaittavat, tapahtumat. Joukkoirtisanomiset, alati epävakaammaksi käyvä elinkeinoelämä ja työllisyystilanne lähes jokaisella alalla (poikkeuksen muodostavat ehkäpä korkeintaan asianajajat), teollisuuden ulosliputtaminen Suomesta joko Kauko-Itään tai Itä-Euroopan halpatuotantomaihin, kaiken mahdollisen tehostaminen ja keskittäminen, talouskasvun ahnehtiminen ja tavallisten kansalaisten huoli omasta tulevaisuudestaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä