*

Jyrki J.J. Kasvi Jyrki J.J. Kasvi (vihreät, Espoo)

Berner

Voiko koko valtion yksityistää?

Keskusta vetoisella hallituksella on ollut kova kiire yksityistää kansallisomaisuus. Viimeisimpänä sankaritekona mainittakoon toimet rautatieliikenteen yksityistämiseksi. Kuten myöhemmin Ministeri Berner itse totesi, on myynnistä keskusteltu ulkomaalaisten toimijoiden kanssa ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa on rautatieliikenne siirretty ulkomaille veronsa maksavien yritysten omistukseen.

 

Berner-Sipiliä aluepolitiikkaa

Berner-Sipilä hallituksen aluepolitiikkaa on todella kohdistunutta. Se on kohdistunut pääkaupunkiseudulle. Väylähankkeet rahoitetaan Kehä III:n sisäpuolelle. Elintärkeä hanke: Kirri-Tikkakoski Jyväskylästä pohjoiseen hyllytetään. Miten kauan me kestämme Suomessa Berner-Sipilä -hölmöily linjaa? Bernerhän itse ilmoitti, että hän ei ole politiikassa kuin nämä neljä vuotta, Sipilä ei moista ilmoitusta älynnyt tehdä. Olisi ehkä kannattanut.

Junaliikenne viimein vapautumassa

Liikenne- ja viestintäministeriön kaavaileman uudistuksen mukaan VR:n yksinoikeudesta liikennöidä Suomen rataverkolla luovutaan. 2020-luvun alusta lukien rautateiden henkilöliikenteeseen saa tulla asteittain uusia toimijoita.

Kuluttaja hyötyy laajemmasta kilpailusta monella tapaa: alhaisempina junalipun hintoina, alhaisempana tuotteiden hintoina (myös tavarakuljetuksen maksaa välillisesti kuluttaja), parempina yhteyksinä, monipuolisempana palveluna sekä vähäisempinä ruuhkina. Tehokas liikkuminen on itseisarvo, josta hyötyvät myös kansantalous ja ympäristö.

Anne Berner, LVM ja ajokortin uudistaminen

Tänään saimme jälleen lukea Anne Bernerin että Liikenne- ja viestintäministeriön uutisia kaavaillusta ajokorttiuudistuksesta. Kyllä, ajokortti Suomessa on kallis, mutta LVM:n keinot hinnan alentamiseen käsittämättömät.

Uutinen: http://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotimaa/berner-ajokortin-myöntämistä-17-vuotiaille-ammattikuljettajaksi-kouluttautuville-harkitaan/ar-BBEqftn?ocid=sf

Epäluottamuslauseautomaatti

Eduskunnan välikysymys ei ole mikään tuunattu peliautomaatti, johon laitetaan kysymys sisään, vedetään kahvasta ja saadaan aina sama tulos: Kaikki oppositiopuolueiden kansanedustajat äänestävät hallituksen luottamusta vastaan ja päinvastoin.

Viikonloppuna meitä Vihreitä (ja RKP:a ja Kristillisdemokraatteja) on kurmuutettu siitä, ettemme viime perjantaina äänestäneet SDP:n ja Vasemmistoliiton rinnalla liikenne- ja viestintäministeri Bernerille epäluottamusta, vaan äänestimme pääasiassa tyhjää, yhden äänestäessä luottamuksen puolesta.

Suomalaiset syyllisiä

Me tavalliset suomalaitsetko olemme ymmärtämättömiä, muutosvastaisia jääriä? Näin ainakin päämisteri taitaa miettiä, vai ovatko sittenkin toimittajat jotenkin väärin kirjoittaneet?

Oheisessa linkissä olevan uutisen mukaan pääministeri Sipilä katsoo, etteivät "suomalaiset olleet valmiita keskusteluun Bernerin esityksestä". Etteikö muka keskusteltu? Ilmeisesti pääministerin mielestä esitystä ei olisi saanut arvostella?

 

Yksityistä bisnestä yhteisellä omaisuudella

Pidin juuri poliittisen tilannekatsauksen Metallin ammattiosasto 5:n veteraanitilaisuudessa. Puhe oli maailman ja Suomen asioista, mutta ennen kaikkea hallituksen syvän oikeistolaisesta linjasta.

Yhdysvalloissa on nyt valtaan astunut presidentti, joka häikäilemättä ja häpeilemättäajaa omistavan luokan, superrikkaiden ja suuryritysten etuja. Amerikkalaiset oligarkit eivät ole vain Donald Trumpin rahoittajia ja taustakuiskuttelijoita vaan istuvat suoraan maan hallituksen avainpaikoilla.

Media on sulautunut osaksi politiikkaa – tapaus Berner

 Tapaus Berner on jo varmaan monen mielestä puhtaaksi kaluttu luu, mutta tuon kuitenkin asiasta esiin vielä yhden puolen. Tänä aamuna luettuani Hesarin ja MTV3:n pääuutisia silmiini pisti huolestuttava seikka. Hesarin Marko Junkkarin johdolla tehdyssä koko aukeaman analyysissä otsikoidaan, että ”Liikenneyhtiö kaatui Bernerin osaamattomuuteen”. Luin kovin odotuksin, että nyt asiantuntijat selvittävät, mitä kaikkea oli pielessä liikenneyhtiön sisällössä.

Liikenneväylämme tuottavat voittoa ja palveluita jo nyt

Kirjoitin Bernerin liikenneverkkohankkeesta ensimmäisen kerran tammikuun alussa,  ja nyt olen ihan vain hieman ihmeissäni.

En arvannut, että ministeri Berner olikin jo kaahaamassa suoraan päin autokauppaa, ottamassa kimmokkeen valtiovarainministeriöstä, ja päätymässä ojaan katolleen vain reilut kaksi viikkoa myöhemmin.

Oletin nimittäin, että kyseessä olisi hyvin valmisteltu ja jo valtioneuvostossa taputeltu hanke. No eihän se ollut.

Anne BERNER itse kaivamaansa kuoppaan

Min Anne Berner esitti maanteiden yhtiöittämistä ja digitaaliseen seurantaan perustuvaa kilometriveroa sekä autoveron poistamista ja polttoaineveron ja vuotuisen ajoneuvoveron alentamista, yhteensä 1.6 GEUR. Ja kaikki voimaan ensi vuoden alusta. Absurdia! Tästä löytyy Bernerin torstainen esitys (easy to read 48p) ja koko raportti liitteineen http://energiatyhmyrit.real.fi/.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä