*

Jyrki J.J. Kasvi Jyrki J.J. Kasvi (vihreät, Espoo)

Poliittinen takatalvi

  • Poliittinen takatalvi

Nämä vaalit ovat erilaiset kuin yhdetkään aiemmat. Vaalikentillä konkreettisimpana erona on kolea asenne kaikkea politiikkaa kohtaan. Vaaliteltoilla on toki aina saanut kuulla suoraa palautetta, mutta tällä kertaa ilmapiiri on poikkeuksellisen agressiivinen.

Vaalirahasotkun laineet iskevät myös niihin ehdokkaisiin ja puolueisiin, joilla ei ollut asian kanssa muuta tekemistä kuin vaatia rötösherroja kuriin ja säätää tiukempia lakeja vaalirahoituksesta ja kansanedustajien lahjonnasta. Niin, mistä se vaalirahakeskustelu taannoin alkoikaan?

Politiikkaa vieroksuvaa ilmapiiriä kuvaa hyvin se, että eräs espoolaisravintola ei suostunut järjestämään vaalikampanjani avausta, koska ravintolaketjun johdolta oli tullut totaalikielto kaikille poliittisille tilaisuuksille. Samaisessa ravintolassa on aiemmissa vaaleissa järjestetty useita eri puolueiden, myös Vihreiden tilaisuuksia. Onneksi Sellon alakerran Fennialle kelpaa vielä poliitikkokin asikkaaksi.

Tilanne toreilla ja markkinoilla on samanlainen. Vaikka puolueet saavat toki edelleen vuokrata telttapaikan, ne on tällä kertaa useimmissa paikoissa sijoitettu erilleen muista markkinateltoista, jotta äänestäjät eivät vaan vahingossa törmää kansanedustajaehdokkaisiin.

Esimerkiksi Leppävaaran viime viikonlopun markkinoilla järjestäjät ensin sijoittivat puolueiden teltat rakennustyömaan viereen, mutta suostuivat sitten antamaan luvan niiden siirtämiseksi lähemmäs itse markkinoita. Markkinoiden ja puolueiden väliin pysäköity ajoneuvoyhdistelmä riitti hajuraoksi. Bonuksena kiellettiin vaaliesitteiden jakaminen vaalitelttageton ulkopuolella, vaikka markkina-alue oli julkista jalkakäytävää. Siellä me ehdokkaat sitten juttelimme keskenämme ja mussutimme toistemme vaalinamuja.

Äänestäjien ja ehdokkaiden kohtaamispaikat ovat muutenkin Uudellamaalla harvassa, sillä ihmisten asiointi on siirtynyt kauppakeskuksiin, jotka ovat yksityisaluetta. Ilman kauppakeskusten omistajien lupaa niihin ei ole asiaa.

Vaaliteltat ja katukampanjointi ovat demokratian ydintä. Siihen on köyhälläkin ehdokkaalla varaa ilman rahakkaita taustavoimia. Ehdokkaat ja puolueet, jotka kritisoivat vaalirahaa jakavia etujärjestöjä ja yrityksiä uhkaavat jäädä poliittiseen paitsioon, koska heillä ei ole yhtä paljon rahaa kaupalliseen mainontaan.

Juuri tupsahti postilaatikkoon abreista yli 3000 euron lasku.

Mistä tulikin mieleen. Vaaleihin on enää vajaat kaksi viikkoa. Nyt on viime rutistuksen paikka. Lähes kaikki 40.000 minun ja Tiina Elon yhteistä vaaliesitettä ovat löytäneet jakajansa, mutta Porvooseen voisi vielä muutama mennä... Sen sijaan chilisalmiakkivaalinamuja on edelleen jäljellä ... Niitä on tullut iltapuheena pussiteltua tuhansia, ja ne käyvät hyvin ”kaupaksi”. Helppo tapa tapa osallistua minun vaalikampanjaani on tilata vaikka yksi isompi pussukka vaalinamuja, 20 pikkupussia ja 20 nimilappua, pussittaa namut pikkupusseihin ja jakaa ne vaikka kavereille tai bussipysäkillä ohikulkijoille. Ilmoittautumiset kampanjapäällikölle: jyrki.kasvin.kampanjapaallikko (a) gmail.com

Vielä helpompaa on lisätä omaan blogiinsa vaalibanneri pariksi viikoksi ... tai facebookiin tai twitteriin linkki vaalipeliini Kasvi The Game. Ja kaikkein helpointa on auttaa abrien maksussa. Pienistä 10:n, 20:n euron lahjoituksista kertyy vähitellen suuria summia: www.kasvi.org/lahjoita
___

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Tervetuloa vaan maan pinnalle sieltä nelivuotiselta ufolennolta.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

anteeks vaan en tiedä mikä on abri.

tietämättömyyteni lienee impivaaralaista.

Käyttäjän jyrkikasvi kuva
Jyrki Kasvi

Ne ovat näitä noin ihmisen korkuisia ulkomainoksia katujen varsilla.

Jukka-Pekka Vasara

Jos tämän kauden jälkeen Virheet de tvångsvenska ei ole paljon pienempi ryhmä niin on se ihme. Sitten vaan takaisin mikrotueksi :)

Mika. H

""Nämä vaalit ovat erilaiset kuin yhdetkään aiemmat. Vaalikentillä konkreettisimpana erona on kolea asenne kaikkea politiikkaa kohtaan. ""

Aika ihmeellistä jos tuo vielä yllättää.

Kerroppas itse huippuhetkesi/suurimmat saavutuksesi tällä nykyisellä vaalikaudella.

Käyttäjän jyrkikasvi kuva
Jyrki Kasvi

Huippuhetkiä ainakin

ProGIS ry:N antama Paikkatietoalan kunniamaininta 2009 avoimen datan, etenkin paikkatiedon avaamisen puolesta tehdystä työstä:

http://www.progis.fi/news/40/45.html

Tietotekniikan liiton Vuoden tietotekniikkavaikuttaja -palkinto 2008:

http://www.tietoviikko.fi/kaikki_uutiset/article23...

Ehkä paras hetki oli kuitenkin se, kun näin avoimen data löytäneen tiensä Mari Kiviniemn hallituksen ohjelmaan. Tajusin, että tuulimyllyn seinään takomalla otsaan saadut kuhmut eivät olleet menneet hukkaan.

Mika. H

OK.

Osaamista tuolla puolella ei tosiaan poliitikoista yleensä löydy.

Sanoppas arvio kuinka monta (sataa?!) miljoonaa valtio tuhlaa typerien ohjelmistojen ja järjestelmien takia? Onko mitään arviota?

Mika. H

"Hassua" että ei tuokaan oikein ketää kiinnosta. Rahaa on vielä ilmeisesti vielä liikaa.

Pitäisiköhän koko homma ulkoistaa kuukkelille tai aplelle?

Käyttäjän timore kuva
Olli Kopakkala

"Osaamista tuolla puolella ei tosiaan poliitikoista yleensä löydy."

"Hassua" että ei tuokaan oikein ketää kiinnosta. Rahaa on vielä ilmeisesti vielä liikaa.

Kyllähän ymmärtääkseni Kasvi tätä juuri ajaakin. Harmi vain että puolueeseen mahtu myös monta vastustavaa mielipidettä.

Suomessa on kuitenkin yksi puolue, joka keskittyy juuri avoimen tiedon käyttöön ja julkisten tietojärjestelmien järkeistämiseen ;).

Karu Kera

...ja se Ollin yllä mainitsema puolue on

P I R A A T T I P U O L U E.

Paras vaihtoehto 2011!

turunen (nimimerkki)
Käyttäjän jyrkikasvi kuva
Jyrki Kasvi

Tuo kertoo lähinnä tarpeesta lisätä matematiikan opetusta peruskoulussa.

Noihin lukemiin pääsee, jos käyttää kevättä 2009 lähtökohtana. Silloin saamani vuoden tietotekniikkavaikuttaja -titteli poiki paljon luentokeikkaa, ja kun istuntoaikatauluja vielä tuunattiin yllättäen, sovittuihin luentoihin ehtiminen ilman kärkisijaa poissaolotilastoissa oli melkoista minuuttipeliä. Pahimpina päivinä oli tosiaan seitsemänkin taksikyytiä.

Taksikortti on kansanedustajalle työkalu, ei sen kummempaa.

Laadin myös puhemies Niinistölle taksin käytöstäni selvityksen kuten kaikki EU-ehdokkaana olleet kansanedustajat. Hänellä ei ollut siihen huomautettavaa.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Kannattaa kaivaa Yhden perussuomalaisen blogi esille missä hän ihmettelee samaa asiaa. Itse uskon että olemme luisumassa pikkuhiljaa sisällisotaan.Kiitos teidän poliitikkojen.

Toimituksen poiminnat