Jyrki J.J. Kasvi Jyrki J.J. Kasvi (vihreät, Espoo)

Politiikan ihmiskuvat

  • Henkilöstöjohtamisen yhtenä haasteena on korvata ulkoinen motivaatio sisäisellä motivaatiolla. Tyne & Wear, Flickr Commons
    Henkilöstöjohtamisen yhtenä haasteena on korvata ulkoinen motivaatio sisäisellä motivaatiolla. Tyne & Wear, Flickr Commons

Kun olen viime vuosina seurannut sosiaali- ja työmarkkinapoliittista keskustelua, olen päätynyt siihen ajatukseen, että kiistojen ytimessä ovat ihmiskuvien erot, joiden taustalla on kysymys motivaatiosta. Ei ihme, jos keskustelijat eivät kohtaa, jos he puhuvat eri ihmisistä.

Ensimmäisen ihmiskuvan mukaan ihminen on talousteorioista tuttu oman etunsa tavoittelija, joka ei tee mitään, jos ei ole pakko. Ihmisen luontainen olotila on laiskuus. Hän vain syleksii kattoon eikä hae työtä, ellei hakematta jättämisestä rangaista. Hän ei vaivaudu parantamaan ammattitaitoaan, jos siitä ei jotenkin palkita.

Kun jotain tehdään ulkoisten tekijöiden vuoksi, esimerkiksi rahan saamiseksi tai rangaistuksen välttämiseksi, puhutaan ulkoisesta motivaatiosta.

Toisen ihmiskuvan mukaan ihmisen on autonominen toimija, joka pyrkii itse, aktiivisesti saavuttamaan arvostamiaan, itselleen mielekkäitä päämääriä ja innostuu tekemisestä itsestään ulkoisista palkkioista riippumatta. Tekemisen motiivi tulee siis ihmisestä itsestään, jolloin puhutaan sisäisestä motivaatiosta.

Vallitsevan käsityksen mukaan sisäisesti motivoitunut tekeminen on paljon tehokkaampaa ja  vähemmän rasittavaa kuin ulkoisesti motivoitu toiminta. Pakko on tunnetusti huono motivaattori sekä työhön että opiskeluun. Itse asiassa vahvasti sisäisesti motivoitunut työntekijä ei aina edes huomaa voimavarojensa loppuvan ennen uupumista.

Nämä ihmiskuvat ovat nähtävissä esimerkiksi keskustelussa aktiivimallista ja perustulosta. Aktiivimallin taustalla vaikuttaa ajatus ihmisestä laskelmoivana oman edun tavoittellijana, jota on aktivoitava päivärahaleikkauksilla, jotta hän vaivautuu hakemaan töitä tai opiskelemaan. Tämän ihmiskuvan näkökulmasta aktiivimalli on looginen, suorastaan välttämätön uudistus.

Vastaavasti perustulon vastustajien mielestä ihminen passivoituu, jos rahaa tulee jostain ilman vastiketta. Sen sijaan perustulon kannattajat uskovat perustulon turvaaman perustoimeentulon päinvastoin aktivoivan ihmistä. Kun ihmisen aika ei kulu tukibyrokratiaan eikä toimeentulon epävarmuus syö henkisiä voimavaroja, hän pystyy paremmin kehittämään itseään, yrittämään ja hakemaan työtä.

Totuus on todennäköisesti jossakin näiden kahden ihmiskuvan välillä. Esimerkiksi perustulon kannattajat ymmärtävät myös ulkoisen motivaation merkityksen. Yksi heidän argumenteistaan on se, että perustulossa työn tekeminen kannattaa aina myös taloudellisesti, toisin kuin nykyisessä silpputurvassa, jossa on aina ennen työn vastaanottamista varmistettava, miten se vaikuttaa eri tukiin.

Kumpi sitten on ihmiselle toimivampi vaihtoehto, perustulo vai vastikkeellinen sosiaaliturva? Tuomaristo neuvottelee edelleen. Suomen ensimmäisen perustulokokeilun ensimmäisen vuoden kokemusten perusteella työllistymisessä ei ollut ryhmien välillä eroa eli kumpikaan vaihtoehto ei työllistänyt pitkäaikaistyöttömiä toista paremmin. Sen sijaan perustuloa saaneet pitkäaikaistyöttömät voivat paremmin ja heillä oli vähemmän terveysongelmia kuin vertailuryhmällä. Ei ihan turha tulos sekään.

Perustulokokeilun järjestelyjä, etenkin otantaa on moitittu, ja tuloksia on vasta ensimmäisestä vuodesta. Joka tapauksessa jokainen voi miettiä tykönään, kumpi motivoi itseä paremmin, ulkoinen pakko vai sisäinen palo?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Nuo ”ihmiskuvat ovat harhaisia karkeistuksia. Psykologiassa ihmisillä on perinnöllisyyden tuottama temperamentti + elämänkokemusten tuottama persoonallisuus.

Tarkemmin Keltikangas-Järvisen kirjat

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu

Kutsuisin noita kategorioita mieluummin laiskoiksi ja ahkeraksi. Jotkut poliittisesti korrektimmatkin (ongelman paremmin piilottavat) nimet käyvät. Oman edun tavoittelijoita on varmasti molemmissa kategorioissa. Siksi en pidä tuosta termistä tuon laiskojen kategorian kuvaajana.

Perustuloa suunniteltaessa pitää olettaa, että osa ihmisistä on laiskoja. Jos halutaan taata noille laiskoille kissanpäivät työtä tekemättä, pitää varmistua siitä, että tuon ryhmän osuus ei kasva liian suureksi.

Entä kumpi sitten, perustulo vai vastikkeellinen sosiaaliturva?

Jos laiskoja on liikaa, täyden toimeentulon takaava perustulo ei käy. Oletetaan että näin on, ja vastikkeeton perustulo on siksi niin pieni, ettei riitä täysipainoiseen elämiseen. Väkeä voi tällöin siirtyä lorvintaluokasta joko sosiaalitoimiston luukulle tai osa-aikaisiin töihin vapaille markkinoille. Melko toimivaa.

Vastikkeellinen sosiaaliturva on toinen tyyli, jossa "perustuloa" maksettaisiin kai vain työllistetyille ja muille "vastiketta" vastaan jotain tekeville. Byrokratiaa olisi enemmän, ja muodostuisi porras (mahdollinen motivaatioansa) vapailla markkinoilla työtä tekevien ja harkinnanvaraisen sosiaaliturvan piirissä olevien välille.

Perustulon ja vastikkeellisen sosiaaliturvan voi myös yhdistää kaksitasoiseksi malliksi niin, että (pienen) perustulon saavat kaikki, ja vastikkeellinen sosiaaliturva tulkitaan oikeudeksi työhön. Tässä mallissa kuka tahansa voi ilmoittautua yhteiskunnalle töihin, jolloin perustulo nousee normaalin elämän mahdollistavalle tasolle. Samalla henkilö kuitenkin sitoutuu olemaan työvoimana hänelle osoitettavissa tehtävissä. Jos yhteiskunta ei kykene töitä kaikille osoittamaan, korotettu perustulo juoksee, vaikka henkilö onkin kotonaan odottamassa seuraavaa komennusta.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

"...vastikkeellinen sosiaaliturva."

Edelleen suosittelen lukemaan tämän kirjan:

Don't Think of an Elephant!: Know Your Values and Frame the Debate--The Essential Guide for Progressives

Tuossa kirjassa kerrotaan esimerkiksi sellaisesta sanasta kuin verohelpotus ja minkä takia sellaisen sanan käyttäminen jo sinällään edistää oikeistolaista propagandaa aivan siitä riippumatta, miten siihen pinnallisella tasolla suhtaudutaan. Vastikkeellinen sosiaaliturva kuuluu samaan kastiin. Selkokielellä vastikkeellinen sosiaaliturva tarkoittaa sosiaaliturvan romuttamista.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Vastikkeellinen sosiaaliturva ei ole sosiaaliturvaa vaan työtä.
Vieläpä erittäin turvatonta , mielivallalle altista, surkeasti palkattua ja todennäköisesti yleisesti halveksittua työtä.

Sosiaaliturva voidaan ajatella joko syyperusteiseksi tai universaaliksi.
Lapsilisä on molempia : se edellyttää lasta, muttei sisällä tarveharkintaa.

Pahin versio on oikeiston ideaali : syyperusteinen , vastikkeellinen , tarveharkintainen turva,
jonka ehkä vaarallisin muoto on oikeiston malli perustulosta.
Siinä perusturvan varaan joutunut joutuu koko ajan kelpuuttamaan mitä töitä hyvänsä ja anomaan silti tarveharkintaista lisäturvaa, jolle sitten määrätään milloin mitäkin vastikkeellisuutta.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Mitä ihmisen aktiviteettiin tulee , missään ei kai ole todistettu,, että ihmisen passiivisuus johtuisi pakon puuttumisesta.
Syrjäytyminen, passiivisuus , kaikki yleensä laiskuuteen liitetyt asenteet , syntyvät pikemminkin turhautumisesta, stressistä tai toivottomuudesta.
Esim koululaisia usein ennen kohdeltiin asenteella " koulu on kurjaa, mutta niin sen täytyy ollakin, koska työelämä on sitten vielä kurjempaa".

Vaikka jo kauan oli tiedetty, mikä oikeasti motivoi ihmistä sekä oppimiseen että oppimansa soveltamiseen.
Ja millä intohimolla ihminen toteuttaa löytämäänsä kutsumusta .

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset