Jyrki J.J. Kasvi Jyrki J.J. Kasvi (vihreät, Espoo)

Seksuaalirikollisuuden torjunta ja ehkäisy

  • Epäillyiltä pedofiileilta takavarikoitua tietotekniikkaa. CC BY-SA 2.0 West Midlands Police.
    Epäillyiltä pedofiileilta takavarikoitua tietotekniikkaa. CC BY-SA 2.0 West Midlands Police.

Sisäministeriö julkaisi 20. helmikuuta listan toimenpiteistä, joilla on tarkoitus torjua ja ehkäistä seksuaalirikoksia, erityisesti lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia.

Dokumentti on ristiriitaista luettavaa. Ensimmäiseksi kiinnittää huomiota se, että kahdeksansivuisesta asiakirjasta yli puolet käsittelee maahanmuuttopolitiikkaa, ei seksuaalirikoksia. Vaikka jotkut maahanmuuttajaryhmät ovat yliedustettuina seksuaalirikostilastoissa, kyseiset tilastot eivät todellakaan tue mielikuvaa, että vain “ne muut” tekevät Suomessa seksuaalirikoksia.

Sinänsä monet 29 esitetystä maahanmuuttopoliittisesta toimenpiteestä ovat ihan kannatettavia. Esimerkiksi kotouttamisen kehittäminen, turvapaikkakäsittelyjen nopeuttaminen ja nopea töihin/opiskeluun johtava aktivointi ovat jo pitkään olleet myös Vihreiden tavoitelistalla. Hyvä, että näihin ollaan lopulta saamassa riittävät resurssit. Vuosia kestävä epätietoisuus ilman tietoa tulevaisuudesta ei tee kenellekään hyvää eikä edistä sitoutumista yhteiskuntaan.

Varsinaisia maahanmuuttajien seksuaalirikoksia ehkäiseviä käytännön toimenpiteitä on listalla vähän. Toimenpidelistalla puhutaan vain seksuaalioikeuksien valistuksen lisäämisestä ja velvoittavuudesta sekä järjestöyhteistyön ja maahanmuuttajajärjestöjen kanssa tehtävän työn vahvistamisesta.

Yleiset seksuaalirikollisuutta torjuvat toimet ovat selkeämpi kokonaisuus, vaikka kaikki esitetyistä 21 toimenpiteestä eivät liity suoraan seksuaalirikollisuuteen, toki useampi kuin maahanmuuttopoliittisista toimenpiteistä.

Esimerkiksi poliisin resurssien lisääminen seksuaalirikosten torjuntaan erityisesti Internetissä on kannatettava toimenpide, samoin esitutkinta- ja pakkokeinolakien päivittäminen sosiaalisen median aikaan. Nettisaalistuksen eli groomingin vastainen toiminta ja lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten uhrien tukipalvelut ovat myös perusteltuja, samoin viranomaisyhteistyön ja tietojen vaihdon helpottaminen. Myös rangaistusten koventamista ja oikeusprosessien nopeuttamista on helppo kannattaa.

Mutta mitä ihmettä tarkoittaa toimenpide 13.2: “Laaditaan kansainvälinen vertailu valokuvien ja sormenjälkien käyttöä koskevasta sääntelystä muissa EU-maissa ja arvioidaan tarve lakimuutokselle, joka mahdollistaisi poliisille ajokortti- ja henkilörekisterin (passikuvien ja sormenjälkien) käyttämisen rikosanalyysissä törkeimpien rikosten kohdalla.”

Eli käytännössä lapsiin kohdistuvan seksuaalirikollisuuden torjunnan varjolla poliisille halutaan antaa oikeus käyttää ajokortti- ja henkilörekisterien passikuvia ja sormenjälkiä törkeimpien rikosten tutkinnassa. Ajokortti- ja henkilörekisterin tietoja ei kuitenkaan ole kerätty rikostutkintaa varten, eikä henkilötietoja saa tietosuojalakien mukaan käyttää muihin tarkoituksiin kuin mitä varten ne on kerätty.

Passilakia säädettäessä päätettiin vielä erikseen, kansalaisten yksityisyyden turvaamiseksi, ettei passeja varten kerättyjä sormenjälkiä saa käyttää muuhun kuin henkilön tai vainajan tunnistamiseen. Esimerkiksi Saksassa passien sormenjälkiä ei kerätä rekisteriin lainkaan, vaan ne hävitetään heti kun passin saaja on tunnistettu.

Passilakia säädettäessä jotkut olivat huolissaan siitä, että kun sormenjälkirekisteri kaikista passin haltijoista on kerran luotu, ennemmin tai myöhemmin sormenjälkien käyttöä yritetään laajentaa. Kaltevasta pinnasta huolehtineita pidettiin silloin hieman vainoharhaisina.

Mistä toimenpide 13.2 on ilmestynyt listalle? Jos uskoisin salaliittoihin, epäilisin jonkun ajatelleen, ettei kukaan kehtaa kyseenalaistaa ehdotusta, jota perustellaan lasten suojelemisella seksuaalirikoksilta.

Entä mitä toimenpidelistasta puuttuu? Konkreettiset toimenpiteet, joilla lisätään kiinnijäämisriskiä lapsen houkuttelusta seksuaalisiin tarkoituksiin netissä! On sietämätöntä, että lapsen houkuttelusta netissä on edelleen lähes mahdotonta jäädä kiinni, vaikka houkuttelu kriminalisoitiin jo vuonna 2011. Nettisaalistajat eivät päädy oikeuteen pelkästä houkuttelusta, vaan vasta kun hyväksikäyttö on jo tapahtunut.

Lasten ja nuorten kokemuksen mukaan nettihoukuttelu on jo niin jokapäiväistä, että siitä on tullut arkea. Miksei Suomen satoja tai tuhansia aktiivisia nettisaalistajia pystytä saamaan vastuuseen ja oikeuteen jo houkutteluvaiheessa? Siinä on huhtikuussa valittavalle eduskunnalle kysymys vastattavaksi ja laki korjattavaksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (37 kommenttia)

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen

Suomalaisten, eritoten vihervasureiden, asenne kaikkeen seksiin liittyvää on vähintään skitsofreenistä.

Toisaalta ihannoidaan ja yllytetään holtittomaan seksiin ja toisaalta päivitellään seksiriksia. Mitähän alaikäiset tytöt ajattelevat tästä lehtijutusa.

https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000002755599.html

Jos kerran Leena, niin kyllä ....
(Jutuata ei käy ilmi, vaatiko Leena edes kondomim käyttoä).

Jokainen polittinen puolue siivotkoon omat nurkkanasa.

Käyttäjän jyrkikasvi kuva
Jyrki Kasvi

Kaikkien täysi-ikäisten osapuolten suostumukseen perustuvalla seksillä ei ole mitään sekemistä seksuaalirikosten kanssa.

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen

Entäs kun sillä kehuskelee sanomalehdissä, jotka ovat myös alaikäisten luettavissa.

Lakanoiden välissä kukin tekee, mitä haluaa, tietysti sillä rajoituksella, etten veronmaksajana haluaisi hoitaa holtittomasta seksistä aiheutuvia sukupuolitauteja. Halloo!

Petri Hämäläinen

Vihervasemmiston uhkakuvat ovat mielikuvitusolentoja. Loch Nessin hirviöitä. Ja niitä on „satoja ja tuhansia“.

Rasisteja on kuulemma Suomessa „satoja ja tuhansia“. Mutta outoa että rasistisia rikoksia ei vaan tapahdu.

Juutalaisvastaisia äärioikeistolaisia on „satoja ja tuhansia“. Kuitenkin tutkimukset osoittavat että todellisen uhkan juutalaisille muodostavat muslimit ja äärivasemmisto.

Nettisaalistajia on nyt sitten „satoja ja tuhansia“. Kuitenkin lehtiin ja todellisuuteen päätyvät vain 29 epäiltyä Oulussa. Ja mistä he nyt olivatkaan?

Käyttäjän jyrkikasvi kuva
Jyrki Kasvi

Viranomaisten tietoon tulee vuodessa runsaat tuhat lapsiin kohdistunutta seksuaalirikosta, ja seksuaalirikokset ovat tunnetusti piilorikollisuutta, josta vain murto-osa tulee viranomaisten tietoon. Se, ettei kaikista kirjoiteta lehtiin, ei tee niistä uhreille vähemmän tosia.

Käyttäjän JuhaniKleemola kuva
Juhani Kleemola

Eikö yhtään teikäläistä kourista siitä kohtaa paikasta, missä oli sydän? Teikäläiset kehoittivat nuoria tyttöjä olemaan yhteydessä näiden miesten kanssa. Teikäläiset haukkuivat xenofobiksi rasisteiksi KAIKKI, jotka varoittivat, että lasten ei tulisi olla tekemisissä näiden jätkien kanssa.

Ja nyt kun tapahtui SE MIKÄ ON MUUALLAKIN EUROOPASSA ON TAPAHTUNUT: KEHITYSMAAMUSLIMIT RAISKASIVAT TYTTÖJÄ JA KIRISTIVÄT HEITÄ, niin eiköhän nyt TAAS normalisoida koko asiaa herra Kasvaimen toimesta, että NÄITÄHÄN TAPAHTUU MAASSAAMME PALJON.

Olen itse nähnyt PÄIVITTÄIN Oulun kauppakeskus Valkean meiningin. Kolme vuotta sitten paikka oli täynnä maahanmuuttajaporukoita. Ympärillä kikattavia varhaisteinityttöporukoita. Tällainen vanha paska äjjä Kleemolakin näki heti ettei tuosta hyvää seuraa, eikä seurannut. Vuonna 2015 Heikinharjun vastaanottokeskukseen mennyt bussi oli joka päivä täynnä kovakuntoisia matujätkiä. Haifaivit lenti ja tuuleteltiin. Porukka näytti enemmän onnenonkijoilta kuin hädänalaisilta. Että sillee.

Nyt Valkeasta on kadonnut sekä matuporukat että teinitytöt. Oulun kaupunki on hankkinut niille asunnot. Varmistaakseen hyvän kotoutumisen. Nyt niissä hyvän kotoutumisen asunnoissa on raiskattu tyttöjä. Sellaista kotoutumista.

Tyhmä voi kysyä, miten tytöt menevät raiskattavaksi? Annas paska äjjä Kleemola kertoo: ne ottaa teinitytöistä kuvia kännyillään ja uhkaa julkaista kuvat, ellei tyttö tule uudelleen raiskattavaksi. Näin on muualla Euroopassa tapahtunut. Varsinaisia vihreiden unelmavävyjä.

Että vois herra Kasvain hieman pohtia vihreässä mielessään, että onko tässä tehty eettisesti ja moraalisesti kaikki oikein? Vois miettiä, että VOISKO NOILTA JÄTKILTÄ VAATIA YHTÄÄN MITÄÄN? Näille on annettu taatusti maailman parhaat puitteet uuteen maahan integroitumiseen: omat asunnot, ruoka, koulutus, kurssitus, terveydenhuoltopalvelut tulkit, asianajajat ynnä muut. Ja mitä on saatu: Oulun kaupungin irakki- ja afgaanimatuista on 2% tutkintavankeudessa lapsiraiskauksista. Ymmärrätkö: bussilastillisessa näitä matuja on vähintään 1-2 raiskauksesta vuonna 2018 kiinni jäänyttä jätkää. Ymmärrätkö?

Sen voin sanoa, että oululaiset ovat kurkkuaan myöten täynnä tätä matusontaa. On muuten positiiviset matuilukommentit vähissä kansan parissa. Mieti sitä Kasvain.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #10

Lähtikös Kleemolalta pyhä viha vihervasemmistoa vastaan tangentille? Ei pitäisi kirjoittaa liian pitkään...

Käyttäjän JuhaniKleemola kuva
Juhani Kleemola Vastaus kommenttiin #12

Morjenttes. Ikävistäkin asioista pitää kirjoittaa niin kuin ne on.

Jatkan vielä: miettikääpä nyt - useista noista raiskatuista tytöistä on otettu kuvia raiskauksen aikana. Eestä, takkaa, mokkakikkeli joka aukossa. Näillä kuvilla on kiristetty tyttöjä. Nää jätkät uhkaa jolkaista kuvat tytön kavereille, vanhemmille, opettajille, ties mille, elleivät tee tasan tarkkaan mitä jää jätkät vaatii.

Miettikää nyt: nämä teini-ikäiset tytöt pelkäävät joka päivä, että kuvat pukataan eetteriin kaikkien töllisteltäviksi. Tappoiko tämä oululainen tyttöressukka itsensä, koska pelkäsi ja häoesi? Miksi nämä kasvit ynnä muut eivät näitä asioita nosta tikun nokkaan. Kysyn vain.

Nytkin Oulun kaupunki saa valtiolta liki 2M€ rahaa lapsiraiskausten ehkäisyyn. No mitä niillä taas tehdään? Jälleen kerran tehdään videoita, kursseja ynnä muuta tättähäärää näille jätkille. Miksi ei järjestetä terapiaa raiskauksen uhreille? Kasvi, miksi?

Nämä lapsiraiskaukset ovat niin kulttuurillinen piirre kuin vain voi olla. Näiden jätkien kotimaissa naisten ja tyttöjen asema on totaalisesti miesten mielivallan alla. Olen tämän itse nähnyt kun olen työskennellyt muslimimaassa nuorena miehenä. Naapurissani on asunut somaliperhe, missä perheen äitiparka ei ikään saanut poistua asunnostaan. Ei ikinä ilman miestään. Nainen ei päässyt edes taloyhtiön hiekkalaatikolle lastensa kanssa, koska kulttuuri.

Ja se mikä minua suuresti ärsyttää, on näiden kasvien pohjaton typeryys tällaisen kulttuuri-ilmiön äärellä. Poliitikko joka toiminnalla tukee lapsiin kohdistuvan rikollisuuden kasvua on moraaliton. Täysin moraaliton.

Petri Hämäläinen

30000 teidän tänne vaatimaa kehitysmaalaista tekee vuodessa 300 lapsiin kohdistuvaa seksuaalirikosta.

5000000 kantasuomalaista tekee vuodessa 700 lapsiin kohdistuvaa seksuaalirikosta.

Kumpihan tässä edustaa vaaraa suomalaisille tyttölapsille joista et piittaa p*skan vertaa.

Käyttäjän timonenonen kuva
Timo Nenonen

Nämä seksuaalirikokset olisi voitu ennaltaehkäistä ,jos Orpo ja Pipilä eivät olisi päästäneet näitä rikollisia maahamme. Uhrit kärsivät edelleenkin.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Ulkomaalaiset nähdään helposti rikollisina. Jos heistä ei panikoiduta raiskaajina, niin sitten julmina ihmiskauppiaina.

Käyttäjän JuhaniKleemola kuva
Juhani Kleemola

Kuka näkee esimerkiksi japanilaiset, italialaiset tai kanadalaiset raiskaajina? Kuka?

Käyttäjän PasiRipari kuva
Pasi Ripari

"Maahanmuuttomyönteisten" logiikkaan on niin helppo puhkoa reikiä että ihan ihmetyttää...

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen

Vihervasurit haluavat

- elättää kaikki maailman pakolaiset
- hoitaa kaikki maailman sairaat
- kouluttaa koko maailman väestö
- antaa kaikki tytöt mamujen raiskattavaksi

Kaikki tämä suomalaisen veronmaksajan velkarahalla.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Hyvä että joku tolkun ihminenkin tästä aiheesta kirjoittaa.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Kansanedustajien vastuu seksuaalirikosten nykytilanteesta esimerkiksi juuri Oulussa on kyllä aivan tolkuton.

Tehtyjä virheitä ei saa enää tekemättömiksi kuten ei tehtyjä rikoksiakaan.

Vihreä vastuunkantokin ilmenee vasta nyt jälkikäteen lähinnä ehdotettujen toimenpiteiden kritisoimisena.

Maalaisjärjen käyttö on sallittu yli puoluerajojen ja mielummin ennen ongelmia kuin niiden jälkeen.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Tuo viimeinen lause osui kohdalleen. Seksuaalirikosten ennaltaehkäisy on tärkeää työtä. Sen näkeminen pelkkänä maahanmuuttokysymyksenä, kuten eräissä piireissä Oulun jälkeen kävi, on tolkutonta politikointia, joka ei estä rikoksia eikä auta uhreja.

Käyttäjän HenteriVirkkula kuva
Henteri Virkkula

Tiedoksi Lamminpäälle. Kukaan vihreä poliitikko ei ole tolkun ihminen.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Tiedoksi Virkkulalle: kaikki ovat. Tästä aiheesta on kirjoitettu ehkä kaksi tolkullista puheenvuoroa, ja molemmat ovat Kasvin käsialaa.

On toki mahdollista kirjoittaa tästä aiheesta tolkullista tekstiä, vaikka ei vihreä poliitikko olisikaan. Toistaiseksi viisaimmat sanat ovat tulleet algerialaisen kirjailijan Kamel Daoudin kynästä:

"Onko maahanmuuttaja siis villi-ihminen? Ei. Hän on vain erilainen. Niinpä ei riitä, että hänelle kirjoitetaan paperit ja osoitetaan makuusija vastaanottokeskuksessa. Pakolainen on toki pelastettava fyysisestä hädästä, mutta hänen sieluaankin on muokattava. Hän nimittäin kantaa mukanaan myös arabi -ja muslimimaailman sitä toiseutta, johon kuuluu seksuaalinen ahdistuneisuus ja sairaalloinen suhde naiseen ja ruumiillisuuteen, seksiin ja intohimoon. Pelkkä vastaanottaminen ei vielä ole parantamista.

Jos suljetaan silmät kotouttamisen vaatimalta pitkältä työltä, päädytään hyväuskoiseen hölmöyteen, joka lopulta voi tappaa. Pakolaisia ja maahanmuuttajia ei saa leimata rikollisen vähemmistön perusteella, mutta on löydettävä yhteiset arvot, jotka meidän kaikkien on mahdollista jakaa; jotka on opetettava kaikille; joita on puolustettava ja jotka on ymmärrettävä. Tässä on kotouttamisen vastuu."

Kamel Daoud

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #20

Kovin monimutkaisesti kirjailija Kamel Daoud ilmaisee toimivan suomalaisen sananparren:

Maassa maan tavalla.

Petri Hämäläinen Vastaus kommenttiin #20

Erittäin hieno Dauodin kommentti.

Eli vastaako Vihreät nyt vihdoin lukemattomia lapsiuhreja vaatineesta ideologiastaan ?

Eli ei sitten teille vatipäille Vihreille tulleet nämä kommentit mieleen kun näitä ”sairaalloisia toiseuksia” alettiin istuttamaan kouluihin ja päiväkoteihin?! Nuoria tyttöjä kehotettiin läheiseen kanssakäymiseen? Ja varoittelu oli kuulemma rasismia.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #37

Erittäin huono vatipään kommentti.

Käyttäjän HenteriVirkkula kuva
Henteri Virkkula

Vai on taas kampanisukahveilla istuskeltu ja toimenpiteitä listailtu...

Mutta eivätkö ne olleet nämä samat s****nan sisäministeriön eunukit, jotka koko sotkun alunperin aiheuttivat. Ja nyt pitäisi uskoa, että homma heillä hallussa. V**ut sanon minä!

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Olenkin aina ihmetellyt "Vihreiden osaamista" mm. vuoden 2015 kun tulijoista oli 75% panoiässä olevia kundeja. Ne vastuulliset politiikot, viranomaiset ja auttamisen ammattilaiset tekivät hartia voimin töitä ja kentältä kuuluikin "hei nyt oikeesti stoppi" määrä alkoi olla kriittinen, mutta suoriutuivat ihmimillisesti.

Mitä teki Vihreät?. Menivät turuille ja toreille huutaan rasismi sitä ja rasimismi tätä ja mulla on unelma juttua.

Sitten kitistään "mut ku suomalainenkin raiskaa". Tuliko tämä teille jotenkin puun takaa? vai eikö asia ole kiinnostanut tai se on ollut vain merkityksetön nyanssi jota tapahtuu vain vähän. Pidän erikoisena, ettei se ole politiikkoja aikaisemmin kiinnostanut ennen vuotta 2015.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Olen aina ihmetellyt joidenkin huonoa muistia. Vuonna 2015 persut oli hallituksessa. Mitä he tekivät? Vouhottivat hysteerisesti. Sitä samaa ne tekee vieläkin, vaikka turvapaikanhakijoiden määrä on romahtanut. Halla-aho yrittää tehdä maahanmuuttovastaisuudesta vaaliteeman. Kyllä, nyt se sanoo sen ääneen. Aikaisemmin se käytti eufemismia "maahanmuuttokritiikki", mutta nyt se on paljastanut todellisen karvansa kun se luulee että koko kansa on sekaisin Oulun tapausten vuoksi. Ei onneksi ole. Suurin osa meistä on tolkun ihmisiä, jotka ymmärtävät oikein hyvin, että todelliset haasteet ovat ilmastonmuutos, köyhyyden torjuminen ja kestävä kehitys.

Käyttäjän JuhaniKleemola kuva
Juhani Kleemola

Mitäs tolkun ihminen tekee sille, kun noin 2% oululaisista afgaaneista ja irakeista on tutkintavankeudessa lapsiraiskauksista ja suurinta osaa näiden tekemistä lapsiraiskauksta ei todennäköisesti ole ilmoitettu edes poliisille?

Laitetaanko tytöt kotiarestiin, että lapsiraiskaukset saadaan loppumaan?

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem

"Suurin osa meistä on tolkun ihmisiä, jotka ymmärtävät oikein hyvin, että todelliset haasteet ovat ilmastonmuutos, köyhyyden torjuminen ja kestävä kehitys."

Tässä on kaksi koulukunta, toisen koulukunta lääke kaikkeen on lisää maahanmuutto ja toisen koulukunnan lääke on vähemmän tai ainakin valikoiva maahanmuutto.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo Vastaus kommenttiin #27

"Tässä on kaksi koulukunta, toisen koulukunta lääke kaikkeen on lisää maahanmuutto ja toisen koulukunnan lääke on vähemmän tai ainakin valikoiva maahanmuutto."

Kyllä sellaisiakin koulukuntia on, joilla ei ole päähänpinttymää maahanmuutosta puoleen taikka toiseen.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #28

Jep, suurin osa meistä kuuluu siihen koulukuntaan. Maahanmuuttovastaiset pitävät itseään hiljaisena enemmistönä. Se on muuten osuva luonnehdinta, mutta he eivät ole hiljaa eivätkä enemmistö.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #27

Näiden koulukuntien väiin sijoitumme me tolkun ihmiset, joiden mielestä maahanmuutolla ei ole juuri mitään merkitystä näihin asioihin. Halla-aho vastustaa maahanmuuttoa noin yleisesti. Ennen sen mielestä oli tärkeää pitää erillään humanitaarinen ja työperäinen maahanmuutto ja vastustaa vain edellistä, mutta kun turvapaikanhakijoita ei enää oikein tule, sen täytyy nyt sitten vastustaa maahanmuuttoa vain yleensä. Oulusta se sai oivan keppihevosen, mutta taitaapa sen laukka hyytyä ennen vaaleja. Nyt kohistaa vanhusten hoidosta ja kokoomus sai siitä kunnolla pataan, mutta eipä se persujakaan hyödyttänyt. Ei siitä oikein kellään tunnu olevan mitään sanottavaa. Se on sääli, sillä vanhustenhoito olisi asia jolle poliitikot oikeasti voivat tehdäkin jotain. Ehkä maahanmuuttajia pitäisi kouluttaa vaikkapa lähihoitajiksi?

Käyttäjän 1 kuva
Freddy Van Vonterghem Vastaus kommenttiin #30

Itse asiassa ei juuri kukaan välittää itse maahanmuuttajista, miksi välitäisi ketä kiinnostaa?

Maahanmuuttoa puolustavat kiivaammin ne tahot jotka saavat siitä taloudellista hyötyä ja vastustaa ne jotka kokevat heistä taloudellista uhka.

Politiikoille he ovat lähinnä väitellyn aihe, heistä puhutaan mutta heidän kanssa ei puhuta.

Käyttäjän JuhaniKleemola kuva
Juhani Kleemola Vastaus kommenttiin #30

Joo. Tämän niin sanotun humanitaarisen maahanmuuton kustannukset on noin 1 000 000 000 eur per vuosi. Vuodesta 2015 lähtien on mennyt nelisen miljardia euroa tälle momentille.

Jokainen voi miettiä, onko rahasumma iso vai pieni. Kuulemma parilla sataa miljoonalla olisi saatu vanhusten hoivapalvelut kuntoon.

Mutta millään rahamäärällä ei ole väliä, kun omaa erinomaisuuttaan täynnä olevat maailmanhalaajat saavat (mitäs ne nyt olikaan): "uusia nokioita", "vientimyyjiä", "uusien innovaatioiden tuojia" ja "geeniperimän puhdistajia" maahamme.

Luuletko sä tosiaan, että noista geelitukkaisista muotivaatesälleistä tulee lähihoitajia? Siis jätkistä, joiden koulutustaso ei ole edes peruskoulutasoa ja suomen kielen osaamistaso on nolla.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #33

Et näköjään tiedä maahanmuuttajista mitään. Siitä huolimatta (tai ehkä juuri siksi) paasaatkin heistä sillä tunteen palolla, johon vain täydellinen tietämättömyys voi ihmisen innostaa.

Jos tämä aihe sinua kiinnostaa, niin menepä tsekkaamaan minunkin puheenvuoroni aiheesta. Saatat oppia jotain.

http://mikalamminp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/270222...

Käyttäjän JuhaniKleemola kuva
Juhani Kleemola Vastaus kommenttiin #35

Kun faktat loppuvat, hyökätään henkilön kimppuun. Etkö parempaan pysty?

Säälittävää.

Kaksi miljardia matuiluun ei ole riittävästi, mutta 200 miljoonaa vanhuksiin on liikaa. Siinäpä arvopohjaa teikäläisille. Phyi.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #38

Kenen henkilön kimppuun minä muka olen hyökännyt? Kun ei faktat riitä, ruvetaan satuiluun. Sitähän se maahanmuuttovastaisuus on. Onko Ohukainen vai Paksukainen keksinyt laittaa vastakkain maahanmuuttajat ja vanhukset? Kumpaakaan ei kiinnosta kuin oman lompakon paksuus.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

"Jos uskoisin salaliittoihin, epäilisin jonkun ajatelleen, ettei kukaan kehtaa kyseenalaistaa ehdotusta, jota perustellaan lasten suojelemisella seksuaalirikoksilta."

Noin se amerikkalainen kulttuuri on levinnyt Suomeenkin: "Think of the children!!"

https://en.wikipedia.org/wiki/Think_of_the_children

Suosittelen lukemaan poliittisen keskustelun raamittamista käsittelevän teoksen

Don't Think of an Elephant!: Know Your Values and Frame the Debate--The Essential Guide for Progressives

(Vrt. "Älä ajattele turvapaikanhakijoita raiskaajina"

Tuossa linkittämässäni kirjassa kerrotaan yhtenä esimerkkinä se, että kun Richard Nixon astui Watergate-skandaalin aikaan tv-kameroiden eteen ja sanoi "En ole roisto!", jokaisen tv-katsojan mieleen nousi välittömästi mielikuva Nixonista roistona. Alitajunta ei ymmärrä negaatiota.)

Käyttäjän hannakaisalahde kuva
Hanna-Kaisa Lähde

Toimenpideohjelmassa luetellut asiat ovat kovin kaukana suomalaisen nuoren arjesta. Itse näen, että vanhempien tiedon lisäämisellä ja netissä tehtävällä nuorisotyöllä olisi suuri merkitys ennaltaehkäisevässä mielessä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset