Julkista ja yksityistä
Viime päivinä on kiistelty äänekkäästi julkisten palveluiden yksityistämisestä.
Monet pitävät julkista palvelutuotantoa lähtökohtaisesti yksityistä huonompana, koska yksityiset yritykset joutuvat jatkuvasti kehittämään liiketoimintaansa menestyäkseen kilpailluilla markkinoilla. Sen sijaan kunnan ja valtion tuottamilla palveluilla ei vastaavaa kilpailupainetta ole, ja niistä tulee vääjäämättä byrokraattisia ja kankeita.
Toiset taas pitävät julkista palvelutuotantoa lähtökohtaisesti yksityistä parempana, koska yritysten olemassaolon tarkoituksena ei ole tuottaa palvelua vaan tuottaa osakkeenomistajien sijoitukselle tuottoa. Tämä tuotto tingitään vääjäämättä palvelun laadusta ja revitään työntekijöiden selkänahasta.
Molemmat ovat tavallaan oikeassa – ja väärässä. Molempien parhaat puolet on mahdollista yhdistää. Kilpailupaine on hyvä motivaattori kehittää toimintaa, mutta sitä on hallittava hankintasopimuksilla ja lainsäädännöllä. Kuten vanhusten hoitokotien kilpailuttamisesta olemme oppineet, jos yrityksiä kilpailutetaan pelkällä hinnalla, saadaan pelkkä hinta. Silloin yritykset tuottavat palvelun niin halvalla kuin kehtaavat, tai halvemmalla.
Usein ongelmien taustalla on kuntien heikko kilpailutusosaaminen. Kilpailutuksessa ei ole pakko hyväksyä halvinta tarjousta, kunhan se käy ilmi tarjouspyynnöstä. Tarjouspyynnössä voi olla jopa kiinteä hinta, ja tarjouksia verrataan pelkän laadun perusteella. Mikään laki ei sitä kiellä.
Sipilän hallituksen kantavana teemana on ollut normien purku. Jokaista uutta normia kohti on pitänyt purkaa kaksi vanhaa. Haluttomuus määritellä lailla eri tavoin tuotettujen julkisten palveluiden minimilaatu, esimerkiksi vanhustenhoidon hoitajamitoitus, on ollut käsin kosketeltavissa. Niinpä hoitajamäärän alaraja on määritelty vain sosiaali- ja terveysministeriön laatusuosituksessa, joka ei ole sitova.
Kolmantena on kilpailutuksen hallinta. Kilpailutuksia valmisteltaessa unohdetaan usein, kuinka paljon ne vaativat työtä. Ensin on selvitettävä, mistä kilpailutettava palvelu koostuu ja mikä on ongelma, joka kilpailutuksella halutaan ratkaista. Halutaanko esimerkiksi parantaa palvelun saavutettavuutta tai alentaa kustannuksia. Pelkkä kilpailutus kilpailutuksen vuoksi ei johda mihinkään. Selvityksen tulokset on työstettävä tarjouspyynnöksi ja tarjoukset vertailtava asianmukaisesti, ettei kukaan saa perustetta valittaa markkinaoikeuteen.
Kun yksi tarjous on lopulta hyväksytty, varsinainen työ alkaa. Tilaajan on aktiivisesti valvottava, että saa sen mitä on tilannut ja mistä maksaa. Esimerkiksi vanhustenhoidossa valvontavastuuta ei voi siirtää potilaiden tekemille epäkohtailmoituksille, sillä hoidettavat vanhukset ovat usein niin huonossa kunnossa, etteivät itse pysty arvioimaan saamansa hoivan laatua saati vertaamaan sitä kunnan hoivayrityksen kanssa tekemään sopimukseen. Myöskään vanhustenhoidossa yleisen omavalvonnan varaan ei kannata laskea, siinä on pukki kaalimaan vartijana.
Viimeisenä vaiheena on seuranta ja vertailu. Kun palveluntarjoajista saadaan koottua tietoa esimerkiksi virheiden määrästä ja laadusta, virtsatieinfektioiden määrästä, lääkeannosteluvirheistä, ruokapalautteesta jne., kunta voi verrata eri palveluntarjoajien toteutunutta laatua ja ottaa havainnot huomioon seuraavalla kilpailutuskierroksella.
Kilpailutuksen kustannusvaikutuksia arvioitaessa nämä kilpailutuksen ja valvonnan kulut usein unohtuvat.
Samalla kun lakiin tulee velvoittava kirjaus hoitajamitoituksesta sankitioineen, niin siihen tulee laittaa myös määräys siitä, että koulutetut hoitajat eivät tee siivoojille, tiskaajille tai laitosmiehille/ talonmiehille kuuluvia töitä.
Lakiin laitetusta velvoittavasta hoitajamitoituksesta ei ole mitään hyötyä, jos edelleen sallitaan hoitajien käyttö muuhun kuin heidän koulutustaan vastaavaan työhön. Jos hoitajilta siis j ä ä a i k a a y l i – niin tottakai he silloin voivat tehdä muitakin töitä kuten esim. siivousta. Mutta vain siinä tapauksessa.
Näin hoitotyön arvostus nousisi – myös hoitajan palkan tulisi vastaavasti nousta – ja tulevaisuudessakin nuoret haluaisivat hakeutua hoitoalalle.
Tätä ei saisi sanoa ääneen – mutta sanonpa kuitenkin – otetaan niitä työperäisesti Suomeen tulevia maahanmuuttajia näihin hoitotyön avustaviin tehtäviin ts. siivoojiksi ja talkkareiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Kilpailutuksen ja siihen liittyvän valvonnan kustannuksista ei juurikaan puhuta, mutta se on varmaa, etteivät ne ole merkityksettömiä.
Olemattomalle huomiolle on myös jäänyt, että sosiaali- ja terveydenhuollossa tavanomaiselle markkinatalouden kilpailulle on myös julkisella puolella kehitettävissä vastineita, jotka eivät pelkästään aiheuttaisi kustannuksia vaan kehittäisivät samalla toimintaa. Esimerkiksi jos olisi Terveyshallitus, jossa olisi erityinen innovaatio- ja kehittämisyksikkö, terveydenhuollon kehittämisen haasteisiin pystyttäisiin vastaamaan huomattavasti 2-3 yksityisen terveysjätin välistä kilpailua tehokkaammin. Terveydenhuoltoon voidaan myös luoda kannustinjärjestelmiä, jotka kustantaisivat itse itsensä parantuneina tuloksina. Siis samankaltaisten myönteisten piirteiden synnyttämiseen kuin mitä kilpailu saa aikaan tarvitaan valtakunnallinen ja kokonaisvaltainen ote. Samalla vältettäisiin markkinatalouden kilpailun varjopuolet kuten esimerkiksi tyhjäkäynnin syntyminen, hyvien oivallusten pihtaaminen, muiden toimintaan välinpitämätön tai negatiivinen suhtautuminen, jne.
Ilmoita asiaton viesti
Aivan samaa valvontaa on järjestettävä julkisissakin yksiköissä jos halutaan että homma toimii.
Innovaatiobyrokraatti? Hieno idea!
Ilmoita asiaton viesti
Tietenkin valvonta on aina tarpeen, mutta julkisella puolella se on helpompaa, koska siellä ei ensinnäkään ole motivaatiota keinotteluun. Toiseksi, siellä on vaikeampi peitellä asioita ja tulevaisuudessa siis valvontaa voidaan pitkälle automatisoida.
Ilmoita asiaton viesti
Minä muuten en usko, että valvonta olisi julkisella puolella helpompaa. Siellä pukki on kaalimaan vartijana ja motiivina keinotteluun ovat kilpailevat rahantarpeet.
Ilmoita asiaton viesti
Kilpailevia rahantarpeita voi ehkä olla, mutta ne ovat motivoijina kertaluokkaa vähäisempiä kuin yrityksen johdon kautta tuleva pakottava ohjaus tuloksen tekemiseen. Ruotsissa on kokemusta, että yksityisen puolen tarvitsema tiukka valvonta kangistaa koko järjestelmää julkista puolta myöten (Szebehely 2017, Voitontavoittelu hyvinvointipalveluissa: mitä Suomi voi oppia Ruotsin kokemuksista? Talous ja yhteiskunta 3).
Kyllä valvonta on todellakin julkisella puolella myös helpommin automatisoitavissa. En tietenkään tarkoita, että se niin onnistuisi kokonaan, mutta helpottuisi huomattavasti.
Ilmoita asiaton viesti
Asia oli tässä tiivistetty harvinaisen hyvin. Olen käytännöllisesti katsoen kaikissa kohdissa samaa mieltä. Ainoa kohta, johon suhtaudun varauksella, on hoitajamitoitus. Hoidon tarve riippuu vanhusten kunnosta. Sen kaavamainen sementointi lakiin on huono ratkaisu. Jos konsulttikieltä saa käyttää, se on panosmittari sellaisessa asiassa jossa pitää käyttää tulosmittaria. Käytännössä tämä tarkittaa sitä, että palveluntarjoajan täytyy pitää huoli siitä, että ammattitaitoista apua on saatavilla riittävän nopeasti. Toimivien ratkaisujen kehittäminen on sitten palveluntarjoajan asia.
Ilmoita asiaton viesti
”Usein ongelmien taustalla on kuntien heikko kilpailutusosaaminen.”
Kyyninen kun olen, niin väitän että blogisti joko vahingossa tai ihan tarkoituksella unohtaa tekstistään sen olennaisen ongelman. Entä jos kyse ei olekaan kuntien (virkamiesten) heikosta kilpailutusosaamisesta, vaan siitä että kunnissakin käytännössä toimitaan poliittisessa ohjauksessa.
Siellä sitten samat sankarit pyörivät vuorotellen myyjänä ja ostajana, parhaimpien päätyessä vielä poliittisen suhmuroinnin kautta pyörähtämään välillä virkamiehinäkin. Myös valvonnan resursoinnista ja sanktioista päättää sama piiri. Jokainen pelissä mukana oleva ymmärtää, että kun pelaa oikein, voi itsekin jossain vaiheessa päästä hillopurkille.
Ilmoita asiaton viesti
No pitää kilpailla laadullakin eikä vain hinnalla ja mitä laatu ja hintaa koskee.Vanhukšia ei voi vain hinnalla kilpâilla, palvelujen laadulla voi kilpailla, eihän Luojan luonnossakaan leijona syö pikkulintua
Arvelisin seuraavan hallituksen muodostuvan:Kokoomus, SDP ja vihreet, mutta nämä puolueet joutuvat tekemään kompromisseja eli heidän omat puolueelliset tavoitteet toteutuvat vain hallitusohjelman kompromissin sovinnossa. Noo tämä on minun arvio, vaaleissa voi tulla yllätyksiä.
Ilmoita asiaton viesti
Laadunvarmistamiseksi voidaan miettiä useita keinoja ja julkisen hankintapyynnön malli tarjoaa paljon mahdollisuuksia mikäli halutaan.
Itselleni tuli esimerkiksi yksi keino mieleen. Tarjouspyynnössä asetetaan ehto, jonka mukaan toimintavuoden aikana ostajan puolelta tulee yksi hoitaja töihin palveluntarjoajalle ja vaikkapa palveluntarjoajalta samaksi ajaksi hoitaja vaihtoon kunnalliseen hoitopaikkaan mikäli niitä vielä on.
Ajan tulee olla riittävä, esimerkiksi 1-3 kuukautta voisi olla sopiva. Tänä aikana hoitolaitoksen käytännön toiminnasta voi saada kunnollisen kuvan eikä olla vain vaikkapa yhden vuosittaisen ennaltailmoitetun tarkastuspäivän varassa.
Ongelmansa toki tässäkin objektiivisuuden kannlta, mutta mielestäni voisi toimia.
Montaa muutakin tapaa voi miettiä, kun vaikuttaa olevan selvää, että tässä pelkkä omavalvonta ja palveluntarjoajan itse toimittamat laaturaportit eivät ole tarpeeksi kattavia.
Ilmoita asiaton viesti
Erittäin osuvasti on blogisti onnistunut kiteyttämään yksityisen / julkisen hoivapalvelun tuottamisen / laadunvalvonnan lähtökohdat.
Mukava havaita, että kaikki vihreät eivät suinkaan edusta ajattelultaan ns. ’viher-vasemmistoa’. Muitakin tällaisia on, esim. Osmo Soinivaara ja Antero Vartia.
Harmi vaan, että nämä itsenäiset ajattelijat taitavat olla puolueessaan aikamoisena vähemmistönä. Toki niinpä se taitaa olla muissakin puolueissa 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Ihan samasta kilpailuttamisen osaamisongelmasta kärsitään niin julkisten it-järjestelmien hankinnassa kuin julkisessa rakentamisessa. Kilpailutusläinsäädäntömme taitaa olla yksi suurimmista veroeurojen hautausmaista. Paljon toivottoman surkeaa laatua on sen avulla saatu aikaan. Täytyy muistaa, että virkamiehen tärkein motiivi on virkavirheen välttäminen. Kaikki muu on sille alisteista. Kunhan kilpailutus on tehty oikein, niin lopputuloksella ei ole väliä.
Ilmoita asiaton viesti
” että virkamiehen tärkein motiivi on virkavirheen välttäminen.”
Tähän täsmennän sen verran, ettei se virheen välttämäinen ole se suurin motiivi, vaan se, ettei jää siitä kiinni.
Joskus saattaa käydä niinkin, että lain puitteissa räätälöidään sopiva kilpailutus oikealle toimijalle. Näennäistä virhettä ei tapahdu, mutta etukäteen on saatettu asiaan joitakin toimia painottaa enemmän kuin toisia. Etukäteen on myös saatettu kertoa jollekkin tarjoajalle tulevasta kilpailutuksesta ja sen tarpeista. Sitten kyseinen toimija on räätälöinyt itsensä sitä varten ”kilpailukykyiseksi”.
Ilmoita asiaton viesti
Tuossa on tuo kilpailutusosaaminen mutta toinen juttu sekin, että kyllä julkinen palvelu on parempi kuin yksityinen monopoli.
Vanhusten hoidossa pitäisi miettiä asioita työturvallisuuden ja hoitoturvallisuuden kannalta.
Tässä meidän vakuutuskuori maassa missä optimoidaan työllisiä ja kellotetaan minuutteja unohtuu se, että ihmisaivoille informaatiotulva ja liika hektisyys on huono juttu.
Mielestäni työpäivään sopi hyvin sellaiset 12 tehtävää joiden pituus on noin puoli tuntia. Tuohon kun lisää ruokatauon ja kaikennäköiset odottamattomat poikkeukset, vajaukset työvoimassa kun joku sairaana ja muut paikkaa työtä, tai mikä tahansa sähläys niin sillähän ne päivät sitten täyttyy.
Se vaan kun hintaoptimoijat laskee että yksi keissi mitä löytyy jotain kirjallista merkintää vie 6 minuuttia niin totta kai päivän aikana pitää hoitaa yli 70 asiaa, ja tuosta päästään siihen että sitten helposti yksi ihminen tekee kolmen ihmisen työt.
Ilmoita asiaton viesti
”Se vaan kun hintaoptimoijat laskee että yksi keissi mitä löytyy jotain kirjallista merkintää vie 6 minuuttia niin totta kai päivän aikana pitää hoitaa yli 70 asiaa, ja tuosta päästään siihen että sitten helposti yksi ihminen tekee kolmen ihmisen työt.”
Ja tästä päästään sihen, ettei kahden tarvitse tehdä mitään muuta kuin nostaa palkkaa.
Ilmoita asiaton viesti
Julkinen monopoli lienee yhtä huono kuin yksityinenkin. Kalliiksi tulevat molemmat veronmaksajille / asiakkaille.
Ilmoita asiaton viesti
Vieläköhän Sari Sairaanhoitaja äänestää kokoomusta? Ei ehkä kannata. Kokoomus on ainoa puolue, joka vastustaa sitovan hoitajamitoituksen kirjaamista lakiin.
https://yle.fi/uutiset/3-10623431?fbclid=IwAR1gDvK…
Ilmoita asiaton viesti
Yleensä kilpailutuksella luvataan säästöä. Puhutaan että yksityiseltä ostettuna saman palvelun saa monta kertaa halvemmalla kuin sama julkisena tuotettuna. Kunnat ja kaupungit ovat omien lupaustensa vankeina, mutta olman säästölupauksia yksityistämiset eivät toisaalta menisi kansankeskuudessa läpi.
Ilmoita asiaton viesti
Pitäisi avata todelliset kustannukset ostajan eli yhteiskunnan kannalta:
-mikä on palvelun suora kustannus
-mikä on vaikutus yhteiskunnan saamiin verotuloihin
-mitä maksaa valvontabyrokratia
-mitä maksaa kilpailuttamisbyrokratia
-mitä maksaa yhteiskunnalle, jos palveluyritys halvemman tarjouksen myötä vaihtuu (tyhjäkäynti, työttömyys, sosiaali- ja eläkemenot)
-mitä maksaa, jos löytyy vain yksi kaupallinen tarjoaja, ja oma tuotanto on ajettu alas
Kysymys siis kuuluu, saako yhteiskuntaostaja verrata saamiaan tarjouksia oman kokonaisetunsa kannalta? Avointa vertailulaskelmaa en ole vielä julkisuudessa nähnyt, mistä päättelen, että vastaus on kielteinen.
Ilmoita asiaton viesti
Jyrki Kasvi kirjoitti osuvasti aiheesta. Ongelman ydin ei siis ole yksityinen hoito. THL:n tutkimuksen mukaan hoidon laatu on yhtä heikkoa julkisellakin puolella. https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/vanpal/company5… Pääasiassa olen samaa mieltä J.K:n kanssa, mutta ihan siihen asian ytimeen ei tässäkään päästy eli kuntien vastuuseen. Ongelman ydin on palvelun rahoittajassa eli kunnissa. Julkinen keskustelu ei jostain syystä kerro, että valvonnan ontuminen on ensisijaisesti kuntien syytä. Kaikkien poliittisten puolueiden päättäjät ovat osallisina tässä kuntapolitiikan puolella. Kenenkään ei siis kannata kivitellä muita puolueita. On se sitten yksityinen yritys tai julkisyhteisö mikä hoitoa tarjoaa, yhtenä tavoitteena on sama – kustannusten säästö. Julkisyhteisöllä motiivina on budjetissa pysyminen (=verorahojen säästö) ja yksityisellä yrityksellä sopimuksen sisällä saatavan voiton maksimointi (tai ainakin voitollinen tulos). Kun 300 kuntaa tekee kilpailutuksia, niin on aika selvää, että osaaminen ei aina riitä palvelujen ostamiseen. Kuten monessa kommentissa on jo tuotu esiin, kilpailuttamisessa ei ole pakko mennä hinta edellä. Laki vaatii vain sen, että valintakriteerit on selvästi määritelty ja niiden perusteella tehdään valinta. Olennaista on, että nämä kriteerit on järkevästi valittu. Iso osa tilaajista ei tätä osaa ja siksi tehdyt sopimukset eivät toimi halutulla tavalla. Lisäksi väkisinkin tulee mieleen se, että pienemmillä paikkakunnilla kaikki tuntee toisensa mikä johtaa käytännössä jonkinasteinen ”hyvä veli” suhteeseen esimerkiksi kilpailutuskriteerien valinnassa ja myöhemmin luotettaessa ”omavalvontaan” valvonnan osalta. Jos/kun siirrytään maakuntamalliin niin sitä puolustaa se, että silloin tilaajalla on isommat hartiat ja oletettavasti parempi osaaminen (ja myös parempi poliittinen kontrolli) sopimusten tekemiseen. Valinnan vapaus mahdollistaa sen, että asiakkaalla on mahdollisuus vaihtaa palveluntuottajaa, jos hoidon laatu ei tyydytä. Vetoaminen siihen, että hoivakodin asukkaat ovat kyvyttömiä tähän ei ole ihan relevantti. Suurin osa heistä joko itse tai omaisten avulla pystyy arvioimaan hoidon laatua riittävästi. Tällaisessa kilpailussa hoivayksikön omistuksella ei ole merkitystä. Nykyinen tilanne on huonoin mahdollinen koska hoidon laadun kokija ei voi ”äänestää jaloillaan”.
Ilmoita asiaton viesti