Julkista ja yksityistä

Viime päivinä on kiistelty äänekkäästi julkisten palveluiden yksityistämisestä.

Monet pitävät julkista palvelutuotantoa lähtökohtaisesti yksityistä huonompana, koska yksityiset yritykset joutuvat jatkuvasti kehittämään liiketoimintaansa menestyäkseen kilpailluilla markkinoilla. Sen sijaan kunnan ja valtion tuottamilla palveluilla ei vastaavaa kilpailupainetta ole, ja niistä tulee vääjäämättä byrokraattisia ja kankeita.

Toiset taas pitävät julkista palvelutuotantoa lähtökohtaisesti yksityistä parempana, koska yritysten olemassaolon tarkoituksena ei ole tuottaa palvelua vaan tuottaa osakkeenomistajien sijoitukselle tuottoa. Tämä tuotto tingitään vääjäämättä palvelun laadusta ja revitään työntekijöiden selkänahasta.

Molemmat ovat tavallaan oikeassa – ja väärässä. Molempien parhaat puolet on mahdollista yhdistää. Kilpailupaine on hyvä motivaattori kehittää toimintaa, mutta sitä on hallittava hankintasopimuksilla ja lainsäädännöllä. Kuten vanhusten hoitokotien kilpailuttamisesta olemme oppineet, jos yrityksiä kilpailutetaan pelkällä hinnalla, saadaan pelkkä hinta. Silloin yritykset tuottavat palvelun niin halvalla kuin kehtaavat, tai halvemmalla. 

Usein ongelmien taustalla on kuntien heikko kilpailutusosaaminen. Kilpailutuksessa ei ole pakko hyväksyä halvinta tarjousta, kunhan se käy ilmi tarjouspyynnöstä. Tarjouspyynnössä voi olla jopa kiinteä hinta, ja tarjouksia verrataan pelkän laadun perusteella. Mikään laki ei sitä kiellä.

Sipilän hallituksen kantavana teemana on ollut normien purku. Jokaista uutta normia kohti on pitänyt purkaa kaksi vanhaa. Haluttomuus määritellä lailla eri tavoin tuotettujen julkisten palveluiden minimilaatu, esimerkiksi vanhustenhoidon hoitajamitoitus, on ollut käsin kosketeltavissa. Niinpä hoitajamäärän alaraja on määritelty vain sosiaali- ja terveysministeriön laatusuosituksessa, joka ei ole sitova.

Kolmantena on kilpailutuksen hallinta. Kilpailutuksia valmisteltaessa unohdetaan usein, kuinka paljon ne vaativat työtä. Ensin on selvitettävä, mistä kilpailutettava palvelu koostuu ja mikä on ongelma, joka kilpailutuksella halutaan ratkaista. Halutaanko esimerkiksi parantaa palvelun saavutettavuutta tai alentaa kustannuksia. Pelkkä kilpailutus kilpailutuksen vuoksi ei johda mihinkään. Selvityksen tulokset on työstettävä tarjouspyynnöksi ja tarjoukset vertailtava asianmukaisesti, ettei kukaan saa perustetta valittaa markkinaoikeuteen. 

Kun yksi tarjous on lopulta hyväksytty, varsinainen työ alkaa. Tilaajan on aktiivisesti valvottava, että saa sen mitä on tilannut ja mistä maksaa. Esimerkiksi vanhustenhoidossa valvontavastuuta ei voi siirtää potilaiden tekemille epäkohtailmoituksille, sillä hoidettavat vanhukset ovat usein niin huonossa kunnossa, etteivät itse pysty arvioimaan saamansa hoivan laatua saati vertaamaan sitä kunnan hoivayrityksen kanssa tekemään sopimukseen. Myöskään vanhustenhoidossa yleisen omavalvonnan varaan ei kannata laskea, siinä on pukki kaalimaan vartijana.

Viimeisenä vaiheena on seuranta ja vertailu. Kun palveluntarjoajista saadaan koottua tietoa esimerkiksi virheiden määrästä ja laadusta, virtsatieinfektioiden määrästä, lääkeannosteluvirheistä, ruokapalautteesta jne., kunta voi verrata eri palveluntarjoajien toteutunutta laatua ja ottaa havainnot huomioon seuraavalla kilpailutuskierroksella.

Kilpailutuksen kustannusvaikutuksia arvioitaessa nämä kilpailutuksen ja valvonnan kulut usein unohtuvat.

jyrkikasvi
Vihreät Espoo

Ex-pelijournalisti, ex-tutkija, ex-kansanedustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu