Verkonpeikkojen tanssi
Viime aikoina on puhuttu paljon ns. Kremlin trolleista, mutta lajin kotoperäinen esiintymismuoto, Suomi-trolli on monelle tutumpi. Trollit ovat reaalitodellisuudessa ihan tavallisia ystävällisiä ihmisiä, jotka näppäimistön ääreen päästyään muuttuvat hirviöiksi, joiden olemassaolon tarkoituksena on ärsyttää ja loukata muita sosiaalisessa mediassa.
Sinänsä trollit eivät ole uusi ilmiö. Heitä löntysti jo muinaisen Usenetin keskusteluryhmissä, vaikka ei heitä sillä nimellä silloin kutsuttu. Monessa Usenet-ryhmässä nämä ns. fleimaajat onnistuivat tulehduttamaan keskustelun niin pahasti, että koko keskusteluryhmä kuoli täysjärkisten ihmisten poistuessa paikalta.
Tavalliset ihmiset pääsevät trolleista helposti eroon blokkaamalla verenpainetta nostattavat kommentoijat. Poliitikoiden ja toimittajien tilanne ei ole yhtä onnekas, sillä kärjekäs palaute kuuluu ammatin luonteeseen. Jokainen kriitikko _ei_ ole trolli, vaikka sanavalinnat olisivat kiukkuisia.
Trolli ei reagoi sattumalta vastaan tuleviin puheisiin tai artikkeleihin, vaan etsii aktiivisesti puheenvuoroja, joista voisi lietsoa someraivoa. Mitä voimakkaampia tunteita puheenvuoro edustaa, sen parempi, sillä tunteet avaavat tien kohteen ihon alle. Ja kun uhri erehtyy vastaamaan eli syöttämään trollia, trollin ilta on pelastettu. Jos uhri tai hänen seuraajansa alkavat väitellä trollin kanssa, trollilta karkaa ilopissi.
Oma lukunsa ovat aatteelliset trolliryhmät, jotka käyttävät trollaamista poliittisena aseena. He seuraavat systemaattisesti yhteiskunnallista keskustelua ja pyrkivät vaientamaan kanssaan eri mieltä olevat keskustelijat hyökkäävillä kommenteilla ja pahimmillaan maalittamalla kohteen julkaisemalla hänen yhteystietonsa. Siinä ei paljon blokkaus auta, jos solvauksia ja uhkauksia tulvii puhelimesta ja postilaatikosta. Tavoitteena on pelotella epämieluisa tutkija tai toimittaja vaikenemaan. Toimintaa puolustellaan sananvapaudella, vaikka tavoitteena on muiden sananvapauden rajoittaminen ja omalle aatteelle haitallisen tiedon levittämisen estäminen.
Oman trollipolitiikkani lähtökohtana on heiluttaa bannivasaraa vasta kun mennään henkilökohtaisuuksiin. Yleensä ajattelen, että mitä tyhmempi trolli, sitä paremmalta näytän sen rinnalla, mutta minullakin on paremmat ja huonommat päiväni. Lisäksi minun on varottava päästämästä kommentoijien keskinäistä sanailua tulehtumaan niin pahasti, että se karkottaa muut seuraajat.
Sinänsä olen päässyt helpolla. Minua suojaa trolleilta kaksi tekijää, ikä ja sukupuoli. Kun olin aloitteleva nuori poliitikko, sain osakseni paljon enemmän kuraa, mutta iän karttuessa yhä vähemmän. Kun vertaan nyt saamaani palautetta nuorempien naisedustajien saamiin viesteihin, ero on valtava. En todellakaan kykene ymmärtämään enkä hyväksymään heitä verkossa vainoavien misogyynitrollien toimintaa, vaikka näitä… olentoja pitäisikin ilmeisen vakavien tunne-elämän traumojen perusteella lähinnä sääliä.
Kiitokset hyvästä kiejoituksesta!
Jyrki Kasvi ”Trolli ei reagoi sattumalta vastaan tuleviin puheisiin tai artikkeleihin, vaan etsii aktiivisesti puheenvuoroja, joista voisi lietsoa someraivoa. Mitä voimakkaampia tunteita puheenvuoro edustaa, sen parempi, sillä tunteet avaavat tien kohteen ihon alle.”
Varsin tutuksi on käynyt täälläkin, kun on pidemmän aikaa seurannut keskustelun tasoa ja sitä mihin ns. trollit erityisesti hyökkäävät purkamaan omaa raivon tunnettaan moninaisin sanakääntein ja syytöksin. Keksityt syytökset esiintyvät hyvin tavanomaisina purkauksina. Yleensä nämä huomaamani trollit ovat heitä, jotka hyökkäävät varsinkin perussuomalaisten kirjoituksia kommentoimaan mainituilla tavoilla. Kyseessä itse katson olevan poliittisen syrjinnän eräästä muodosta eli erilaisista mielipteistä, jotka eivät sovi trollin pirtaan, josta kiivastutaan näköjään aina vaalien edellä vielä voimakkaammin.
Ilmiö ei suinkaan keskity yksinomaan somekeskusteluihin vaan kyllä sitä näkee ja kuulee esiintyvän myös laajemmin mm. medioissa. Voi vain miettiä mihin tämä suuntaus pidemmän päälle tulee johtamaan. Eikä yksin Suomessa vaan laajemmin Euroopassa. Hyvää kuvaa ei anna myöskään päättäjien taholta esitetyt näkemykset/teot arvoerojen seuraamuksina. Ei ainakaan demokratian näkökulmasta katsottuna. Luulisi, että suomalaiset, eri puoluekannasta ja mielipiteistä huolimatta, puhaltaisivat ”yhteen hiileen” keskimäärin samanlaisten arvojen suhteen ettei tarvitse syrjimiseen lähteä mitään eikä ketään kohtaan.
Itselläni on nyt mietintä päällä kannattaako täällä jatkaa ylipäänsä keskustelua laisinkaan, sillä muutama trolli (joiksi heidät katson sanaisen viestinnän vuoksi) häiritsee asiallista keskusteluilmapiiriä.
Ilmoita asiaton viesti
Suomalaisilla on loppujen lopuksi aika vähän yhteistä keskenään paitsi illuusio yhtenäisestä suomalaisuudesta ja arvopohjasta. Sen illuusion avulla sitten rakennetaan muureja enemmän kuin puretaan niitä. Leipäjonoista on aika pitkä henkinen matka hyvinvoivien omakotitaloihin eikä ihmiset usein kohtaa elämässään muuta kuin suunnilleen samassa asemassa olevia. Mielipide-erot kasvavat myös kun samanmieliset hakeutuvat omiin karsinoihinsa. Maailma jakautuu ”hyviksiin” ja ”pahiksiin”. Se ei ole kovin rakentavaa.
Ilmoita asiaton viesti
Onhan tuo maalittaminen tosiaan Suomessakin tuttua, sitä ovat harjoittaneet muun muassa kohudosetti Bäckman ja MV-lehdeksi itseään kutsuneen morbidin hybridin päätyhjäntoimittja Ilja Janitskin. Jessikka Aro oli yksi niistä tähtitoimittajista joita he pyrkivät vimmaisesti mustamaalaamaan. Ainut mitä he saivat aikaa oli se että he saivat tuomion toilailuistaan ja että kansa kadotti lopunkin luottamuksensa valemediaan ja alkoi taas arvostaa laatumediaa.
Ilmoita asiaton viesti