Kahden kerroksen opiskelijoita
Kun minä ja muut setämiehet ja tätinaiset opiskelimme, opintotukijärjestelmä oli antelias. Opintorahalla oli ostovoimaa, ja opintolainan hoiti inflaatio. Lisäksi talous pyöri ylikierroksilla, ja opiskelijoille oli töitä tarjolla vähän liikaakin. Monella jäivät opinnot kesken, kun työtarjoukset veivät mennessään.
Ei ihme, että luokkaretkeily oli 80-luvulla yleistä. Moni kouluttamattomien vanhempien lukuhaluinen lapsi löysi tiensä yliopistoon.
Nykymaailma on kuitenkin toisenlainen, minkä me setämiehet ja –naiset olemme unohtaneet. Opintotuen painopiste on siirretty opintorahasta opintolainaan, joka on nykymaailmassa harvinaisen huono riskisijoitus. Toisin kuin meidän aikaamme, inflaatio on lähes nollassa, lainan joutuu oikeasti maksamaan. Ja mikä pahinta, tutkinto ei enää takaa hyväpalkkaista työtä, jolla opintolainan voisi maksaa helposti takaisin. Opintolainan tuotto ja riski eivät enää kohtaa!
Opintotukimuutokset ovat jakaneet opiskelijat kahteen kastiin sen mukaan, tukevatko vanhemmat heidän opintojaan rahallisesti vai eivät. Omillaan elävien opiskelijoiden on suoritettava kurssinsa ajoissa, tai opintotuki loppuu. Vaihtoehtona on unohtaa opintotuki, mennä töihin ja yrittää opiskella töiden lomassa.
Sen sijaan vanhempien tukemana opiskelevalla on paljon paremmat mahdollisuudet harrastaa, etsiä itseään, sekoilla ihmissuhteissa, sairastua, osallistua opiskelijapolitiikkaan, … elää perinteistä opiskelijaelämää. Niin ja opiskella ilman paineita.
Toinen todennäköisesti valmistuu pari vuotta nopeammin kuin toinen. Mutta kumpi on parempi tuote työmarkkinoilla? Ja kumpi aloittaa työuransa valmiiksi velkaisena?
Paitsi että nykyisin korot ovat liki nollassa, opintolainasta saa kolmanneksen anteeksi ja globaalissa maailmassa korkeakoulutetun mahdollisuudet ovat paremmat kuin koskaan ennen.
Ja opiskelijat saavat töitä ihan yhtä helposti kuin ennenkin. Työssäkäynti on lisääntynyt jo vuosikymmeniä joten työn saanti on helpompaa kuin tätien aikana.
”Ennen oli kaikki paremmin”? Bullshit.
Ilmoita asiaton viesti
Kasvi käsittääkseni puhuu varmuudesta saada työpaikka opiskelujen jälkeen todetessaan: ”Ja mikä pahinta, tutkinto ei enää takaa hyväpalkkaista työtä, jolla opintolainan voisi maksaa helposti takaisin.”
Voit käväistä katsomassa vaikkapa tuolta akteemisten työttömyysasteita, niin voit havaita parin viime vuoden paranemisesta huolimatta, että akateemisten työttömyss on noussut merkittävästi verrattuna esim vuosituhannen vaihteeseen. Tämä pätee sekä ylemmän että alemman korkeakoulututkinnon suorittaneisiin.
https://www.akava.fi/tyoelama/akavalaiset_tyoelama…
Ilmoita asiaton viesti
Korkeakoulututkinnon tuoma etu työllistymisessä on kaksinkertaistunut 1980-luvulta. Huomaat itsekin graafeja katsellessasi että korkeakoulutus on aiempaa suurempi etu.
Koulutus on paljon aiempaa kannattavampi investointi itseensä.
Ilmoita asiaton viesti
Toteat: ”Korkeakoulututkinnon tuoma etu työllistymisessä on kaksinkertaistunut 1980-luvulta.”
Mistähän tämä on päätelty, ei ainakaan noista taulukoista, jotka ulottuvat vuoteen 2000?
Suhteellinen etu johonkin toiseen ei paljoa paina siinä vaiheessa, kun on neljäkymmentä tonttua lainaa ja ei työllisty. Akateemisten työttömien määrä on kuitenkin merkittävästi kasvanut.
Ilmoita asiaton viesti
Luin jostain Jyväskylän yliopiston lehdestä.
Tilanteet vaihtelevat koulutusaloittain. Esimerkiksi vastavalmistuneen DI:n työttömyys huitelee 3% tienoilla. Käytännössä siis jokainen terve ja täysipäinen DI saa töitä heti valmistuttuaan. Sama koskee suurinta osaa ammattiin valmistavista korkeakoulututkinnoista. Humanisteilla ja taiteilijoilla on toki vaikeampaa, mutta sinne ei ole pakko mennä.
Elämä on aika kurjaa jos jättää opiskelematta siksi että pelkää osuvansa 5% työttömäksi jäävien joukkoon. 95% korkeakoulutetuista saa heti töitä ja lopuistakin suuri osa muutaman vuoden sisällä. Ja riskiä voi siis edelleen vähentää valitsemalla alan jossa työttömyys on vielä pienempää. Esimerkiksi sairaanhoitajan ei todellakaan tarvitse nähdä työtöntä päivää ilman omaa halua.
Ilmoita asiaton viesti
Sairaanhoitajan, tai vaikka lastentarhanopettajan palkalla voi olla huomattavasti kivuliaampaa maksaa opintolainaa takaisin kuin vaikkapa insinöörin liksalla.
Ilmoita asiaton viesti
Sairaanhoitajan ja LTO:n koulu kestää puolet DI:n koulutuksesta. Eipä sitä siis ole niin paljon maksettavanakaan.
Sitä paitsi sairaanhoitajan keskipalkka on yli 3000€, LTO:lla palkka on kieltämättä varsin heikko koulutukseen nähden.
Ilmoita asiaton viesti
Perusinssin koulutus on ihan saman pituinen ja ”arvoinen” kuin sh:n tai lto:n.
Ilmoita asiaton viesti
”Perusinssin” palkka ei monesti hirveästi poikkea sairaanhoitajan palkasta. Toki esimerkiksi raksalla inssit sijoittuvat työnjohtotehtäviin ja saavat siitä enemmän palkkaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä poikkeaa, hirveästi.
Ilmoita asiaton viesti
Katsoin tuosta nopeasti jotakin Tilastokeskuksesta. Kuntasektorilla maanmittausinsinöörin keskipalkka on 3220€ ja sairaanhoitajan 3113€ (2017).
Yksityisellä olevien tuntipalkat olivat seuraavat: sairaanhoitaja 25€/h ja esimerkiksi sovellusohjelmoija 19,13€.
Ilmoita asiaton viesti
Mä katsoin myös, mutta löysin isommat erot.
Ilmoita asiaton viesti
Joka tapauksessa pointti oli, että odotettavissa olevat tulot eri aloilla vaihtelevat kovinkin paljon. Silti matalapalkka-aloillekin tarvitaan tekijöitä (vaikkakin mieluummin parempia liksoja).
Ilmoita asiaton viesti
Opintovalinnoissa kannattaa käyttää tervettä harkintaa ajatellen työllistymismahdollisuuksia jatkossa – maksoipa opinnot sitten mikä taho hyvänsä.
Ahkera opiskelu, kielitaito ja kilpailukykyisen CV:n rakentaninen tuovat mahdollisuudet työskennellä myös ulkomailla kotimaisen työpaikkojen puutteen sattuessa kohdalle opintojen jälkeen. Kaikilla suomalaisilla nuorilla ylioppilailla on mahdollisuudet myös opintoihin ulkomailla, mikäli älylliset rahkeet ja motivointi ovat kohdallaan.
Ilmoita asiaton viesti
.
Ilmoita asiaton viesti
”Ja mikä pahinta, tutkinto ei enää takaa hyväpalkkaista työtä, jolla opintolainan voisi maksaa helposti takaisin.”
Kukas ne hyväpalkkaiset työpaikat järjestää? Työnantajan pitäisi keksiä, mitä sellaista nämä hyväpalkkaiset voisivat tehdä, jonka saisi myytyä maksavalle asiakkaalle. Voitolla. Tai sitten nämä henkilöt voisivat pistää itse pystyyn yrityksen, jossa muuntavat osaamisensa lisäarvoksi, josta on varaa maksaa itselle hyvä palkka.
Ilmoita asiaton viesti
Kun me vähän vanhemmat setäihmiset opiskelimme, maksoi oppikoulukin rahaa (vanhemmilta). Kouluruokailu ei ollut pakollinen, mutta maksullinen sekin.
Korkeakoulussa ei ollut opintotukea, mutta oli opintolaina, josta joutui tuettunakin maksamaan ihan korkoa. Laina oli myös maksettava takaisin, vaikka oli inflaatiotakin niin tuntui se takaisinmaksukin asuntolainan kanssa. Laina-aika ei ollut 25 vuotta vaan 8 korkokin taisi olla 8. Etuna oli, että työpaikkoja oli, jos ei valinnut järjettömiä (kivoja) aineyhdistelmiä. Muuten ei ollut niitä työttömyyskorvauksiakaan eikä lapsille julkisia päivähoitopaikkoja. Päivähoidosta joutui aidosti ja tuntuvasti maksamaan.
Mutta kyllä se opiskelu kannatti ja kannattaa edelleen. Pitää vain valita ala, jolla on mahdollista työskennellä.
Ps
Tohtorismieheltä tuo lopun heitto vanhempien tukemasta opiskelusta on todella asiatonta.
Ilmoita asiaton viesti
Olen vaan nähnyt ja kuullut turhan monta tarinaa siitä, miten sairastuminen tai parisuhdeongelmat tai ylivilkas opiskelijaelämä tai… ovat sotkeneet opiskelun, minkä jälkeen opintotuki katkeaa, ja on etsittävä jokin muu tapa rahoittaa opintonsa, usein opiskelun kustannuksella. Takaisin kokopäiväiseksi opiskelijaksi palaaminen on paljon helpompaa niille nuorille, joiden vanhemmat pystyvät tukemaan heitä taloudellisesti.
Ilmoita asiaton viesti
Ei se inflaatio ihan kokonaan syönyt meidän setienkään lainoja. Varsinkin jos Yliopistovuosia kertyi muutama liikaa. Me maakuntien nuoret maksoimme pitkään opiskelukustannustemme erotusta verrattuna niihin tovereihimme, jotka saattoivat opiskella vanhempiensa kodista käsin.
Ilmoita asiaton viesti
70-luvulla opintolainan reaalikorot tosiaan olivat reilusti pakkasella, mutta eipä toisaalta ennen 1990-lukua tunnettu oikeastaan opintorahaa. 1990-luvulla taas opintolainojen reaalikorko paukkui lähes 15%:ssa..
Ilmoita asiaton viesti
Nimenomaan. Kun aloitin opiskelun vuonna 1990, opintotuki oli nimenomaan lainaperusteista ja korko oli tuossa 12 ja 15 prosentin välillä marginaaleineen. Itse nostin muistaakseni noin 90 000 markkaa lainaa joka oli siinä ajassa valtava raha. Ehkä noin puolet meni Tampereen Dorikseen, loput tuhlasin tarpeettomuuksiin kuten asuntoon ja syömiseen.
Työmarkkinat paranivat vasta myöhemmin mutta kun lama vielä oli päällä, opiskelijalle se merkitsi korkeampaa elintasoa: Yht’äkkiä Suomi oli täys halpaa keskiolutta, maksamalla markan enemmän sen toi pöytään paidaton tarjoilija.
Ilmoita asiaton viesti
90-luvulla opintoraha oli antelias, asumislisä siihen päälle niin hyvin riitti. Opintolainalla siihen vielä niin kesät meni rokatessa ja maailmalla matkatessa. Kilroy travelsille isot kiitokset.
Toisaalta 90-luvun alun opiskelijoilla oli yleensä köyhät vanhemmat. Ja vanhempia oli kaksi.
Nyt on täysin toisin kun keski-ikäisten keskimääräiset tulot ja erityisesti keskimäärinen varallisuus on noussut räjähdysmäisesti.
Tältä osin nykynuorten ongelmat ovat täysin toisenlaiset.
Hieman olemme palanneet 70-luvulle, jossa opintolaina ja asumistuki rahoitti sen ajan opiskelut ja lapsetkin.
Ilmoita asiaton viesti
Ei nykynuori laskelmoi noiden parin viime vuosikymmenen työllistymistilastojen varassa. Koulutussuunnan valinta on maailmankatsomus- ja tunnejuttu, ja valtaosa ymmärtää koulutuksen arvon inflatorisoituneen. Sen näkee nuorten valmistumisen jälkeisistä valinnoistakin. Ensiasuntojen hankkiminen myöhästyy, autoja ja muuta varustelua kuten lapsia hankitaan myöhemmin kuin ennen jne.
Meidän (kuulun Kasvin kanssa suurin piirtein samaan opiskelijaikäluokkaan) opiskelijaetuuksiemme taustalla oli tarina, että meitä tarvitaan, ja että aikanaan yhteiskunta saa meistä takaisin sen minkä sijoitti. Nykyinen tarina on narsistinen: nuori ihminen muka sijoittaa itseensä ja hankkii koulutuksen ja tittelin (velaksi) kuin rakennekynnet netoten sitten myöhemmin kaiken korkoineen takaisin.
Aiemmassa tarinassa oli mukana suurten lukujen laki ja suursijoittajan meininkiä. Karsitaan lähdössä, tuetaan sitten ja korjataan sato. Tämä nykyinen tarina haiskahtaa. Tarinasta puuttuu enää koulutuslisenssien tukkuhuutokauppa.
Ilmoita asiaton viesti
Ja kun minä ja muut setämiehet ja tätinaiset opiskelimme, mitään opintorahaa ei ollut. Viimeisenä opiskeluvuotena valtio kyllä takasi sen opintolainan.
Ilmoita asiaton viesti
Opiskelu on nuoren ihmisen paras sijoitus ikinä, olipa rahoitus opiskeluun järjestetty millä tavalla hyvänsä.
Kyllä yliopisto-opiskelija pystyy varmasti täyspäiväiseen opiskeluun opintolainan, yleisen ja yhtäläisen asumistuin ja muin opintotuen rahoituksin tänä päivänä paljon paremmin, kuin mitä oli 1990- luvulla.
Tosin leveään elämään ei ole rahkeita, mutta pitäisikö edes olla ?
PS. Tietysti ainahan voi jättää opinnot väliin ja hankkia kulutusluotoin opintolainan hintaisen BMW:n tai Audi:n sun muuta kliffaa opiskelun ja opintolainan sijaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kommenttiin 12. Tel-eläkken laskentaperuste oli 5v pituinen elämä eläkkeellä. Omat maksut karttavat vasta 30% lupauksista. Elämme keskimäärin liian pitkään ja on kova pula niistä jotka kuolevat juuri eläkeiän kynnyksellä. Itse olen syönyt jo oman osuuteni ja menossa on jo kolmannen, heti eläkkeelle päässeenä poistuneen eläke! Eläkkeet maksetaan ansaittua suurempina nuorten piikkiin joiden suuret eläkemaksut heikentävät Suomen kilpailukykyä. Joka kuukausi niista menee 80% suoraan meidän eläkkeiden maksuun. Kiitollinen täytyy olla siitä jokaisena maksupäivänä.
Ilmoita asiaton viesti