Kahden kerroksen opiskelijoita

Kun minä ja muut setämiehet ja tätinaiset opiskelimme, opintotukijärjestelmä oli antelias. Opintorahalla oli ostovoimaa, ja opintolainan hoiti inflaatio. Lisäksi talous pyöri ylikierroksilla, ja opiskelijoille oli töitä tarjolla vähän liikaakin. Monella jäivät opinnot kesken, kun työtarjoukset veivät mennessään.

Ei ihme, että luokkaretkeily oli 80-luvulla yleistä. Moni kouluttamattomien vanhempien lukuhaluinen lapsi löysi tiensä yliopistoon.

Nykymaailma on kuitenkin toisenlainen, minkä me setämiehet ja –naiset olemme unohtaneet. Opintotuen painopiste on siirretty opintorahasta opintolainaan, joka on nykymaailmassa harvinaisen huono riskisijoitus. Toisin kuin meidän aikaamme, inflaatio on lähes nollassa, lainan joutuu oikeasti maksamaan. Ja mikä pahinta, tutkinto ei enää takaa hyväpalkkaista työtä, jolla opintolainan voisi maksaa helposti takaisin. Opintolainan tuotto ja riski eivät enää kohtaa!

Opintotukimuutokset ovat jakaneet opiskelijat kahteen kastiin sen mukaan, tukevatko vanhemmat heidän opintojaan rahallisesti vai eivät. Omillaan elävien opiskelijoiden on suoritettava kurssinsa ajoissa, tai opintotuki loppuu. Vaihtoehtona on unohtaa opintotuki, mennä töihin ja yrittää opiskella töiden lomassa.

Sen sijaan vanhempien tukemana opiskelevalla on paljon paremmat mahdollisuudet harrastaa, etsiä itseään, sekoilla ihmissuhteissa, sairastua, osallistua opiskelijapolitiikkaan, … elää perinteistä opiskelijaelämää. Niin ja opiskella ilman paineita.

Toinen todennäköisesti valmistuu pari vuotta nopeammin kuin toinen. Mutta kumpi on parempi tuote työmarkkinoilla? Ja kumpi aloittaa työuransa valmiiksi velkaisena?

jyrkikasvi
Vihreät Espoo

Ex-pelijournalisti, ex-tutkija, ex-kansanedustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu