Jyrki J.J. Kasvi Jyrki J.J. Kasvi (vihreät, Espoo)

Suomi lapsipulassa

  • Syntyvyyden romahdus tyhjentää Suomen kouluja jo muutaman vuoden kuluttua. (CC0 Public domain)
    Syntyvyyden romahdus tyhjentää Suomen kouluja jo muutaman vuoden kuluttua. (CC0 Public domain)

Suomalaisten alhaista syntyvyyttä on pähkäilty viime viikkoina kiivaasti. Siinä missä vuonna 2010 Suomessa syntyi 60 980 vauvaa, viime vuonna luku oli vain 50 139. Pudotus on dramaattinen ja vaikuttaa koko suomalaiseen yhteiskuntaan.

Kyse ei ole vain huoltosuhteesta ja eläkejärjestelmän remontista, kuten monet aiheesta kirjoitetut artikkelit antavat ymmärtää. Esimerkiksi suomalainen koulutusjärjestelmä menee uusiksi. Yhä useampi päiväkoti, peruskoulu, ammattioppilaitos ja lukio joudutaan lähivuosina sulkemaan oppilaspulan vuoksi.

Ne vähätkin lapset syntyvät kasvukeskuksiin, joihin edelleen rakennetaan uusia kouluja. Sen sijaan pienissä kunnissa joudutaan harkitsemaan kunnan viimeisen koulun lakkauttamista. Viime vuonna 35 kunnassa syntyi alle 10 lasta!

Kun pienet lukiot ja ammattioppilaitokset sulkevat ovensa, keskiasteen opinnot eivät enää ole kaikille lähipalvelu, vaan yhä useampi oppilas asuu viikot asuntolassa.

Kun mikroikäluokat lähtevät opiskelemaan, pienillä korkeakouluilla ja yliopistoilla kasvukeskusten ulkopuolella on kaksi vaihtoehtoa, ne joko sulkevat ovensa tai rekrytoivat ulkomailta lisää opiskelijoita.

Hyvällä tuurilla osa ulkomailta tulevista opiskelijoista jäisi Suomeen töihin. Suomen nopeasti pahenevan osaajapulan torjumiseksi korkeakouluja tulisikin kannustaa kansainvälistymään esimerkiksi palkitsemalla jokaisesta ulkomaalaisesta tutkinnon suorittajasta. Ulkomaalaisia opiskelijoita tulisi myös houkutella aktiivisesti Suomeen esimerkiksi korvaamalla ETA-alueen ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden lukukausimaksut opintotuella! Muuten suomalaiset yritykset joutuvat siirtämään esimerkiksi tuotekehityksen ulkomaille.

Toinen suuri muutos koetaan elämänkaaren toisessa päässä. Kun työvoima hupenee samaan aikaan kun suuret ikäluokat tarvitsevat yhä enemmän hoivaa ja hoitoa. Hoitohenkilökuntaa ei yksinkertaisesti enää riitä, ei sairaaloihin eikä kotihoitoon. Japanissa tilanne on jo päällä, ja kasvavaa osaa hoivatehtävistä ollaan siirtämässä roboteille.

Moni ikäihminen huokaa, ettei ymmärrä tietotekniikkaa. Pian he joutuvat tulemaan päivittäin toimeen robottinostinten, älyvuoteiden, lääkeannostelurobottien, etävastaanottojen ym. kanssa.

Vastaavasti asevelvollisuuteen perustuva koko maan puolustaminen käy ikäluokkien supistuessa mahdottomaksi, ja pieniä varuskuntia joudutaan sulkemaan. Joukkoja ei yksinkertaisesti riitä kaikkialle. Tai sitten asevelvollisuus on laajennettava koskemaan myös naisia.

Niin ja se työelämä. Kun työvoimaa valmistuu vuosittain tuhansia vähemmän kuin poistuu työmarkkinoilta eläkkeelle, kansantalous alkaa supistua. Koemme yhtä aikaa täystyöllisyyden ja talouslaman. Ainoana toivona on radikaali työn automaatio. Voimme säilyttää nykyisen kaltaisen yhteiskunnan vain, jos tekoälyt ja robotit ottavat hoitaakseen työtehtäviä samaa tahtia kuin työntekijöiden määrä työmarkkinoilla hupenee.

Meidän on kannustettava yrityksiä ja julkista sektoria automatisoimaan työtä aina kun se on mahdollista. Ihmiset kannattaa säästää tehtäviin, joista robotti tai tekoäly ei selviä. Lisäksi meidän on uudelleenkoulutettava työnsä automaatiolle menettävät työntekijät ripeästi uusiin tehtäviin. Perinteiset ceeveen kirjoituskurssit eivät riitä työllistämistoimenpiteeksi. Eivät ole koskaan riittäneet.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (27 kommenttia)

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Suomi lapsipulassa ja vihreä maailma kaiketi kiittää. Nykyinenkin hiilijalanjälkemme hirvittävä.
Lisäksi väestönsiirrot kääntöpiirien väliltä igluihimme ei edistä Pariisin sopimuksen tavoitteita.

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Tämä maahanmuutto on paha rasti. Olen niin vanha, että muistan ja läheltä seurasin, kun Vietnamin venepakolaiset tuli Suomeen. Hillittömän epäluulon jälkeen vastareaktio oli päinvastainen, eikä syyttä. Tullut porukka oli työteliästä, duuni kuin duuni kelpasi, kersat oli fiksuja, oli unelmamaahanmuutajia. Ne kumminkin tietyin osin eli yhteisöissään ja säilytti kulttuurinsa. Teknillisestä korkeakoulustamme valmistuneita tyttöjä esiteltiin telkkarissamme. Vasta kolmannessa sukupolvessa tuli ongelmia ja vakavia. Ei oltu Suomen eikä Vietnamin kultuurissa. Jengit oli pahoja. Suomalaisuus on niin merkillistä, ettei arabit ja somalialaiset siihen sulaudu. Ei ole tarkoituskaan. Kun kiinalaisia alkaa laajemmin tulla, ne viimeistään opettaa, miten vieraasta tulee isäntä. Sitä tulee varoa!
Kaikilla kulttuureilla ei ole vaikeuksia lisääntyä. Niihin kuuluu mm. islam-uskoiset. Miten on käynyt Ruotsissa tai Norjassa? Lapsia syntyy, mutta keille? Täyttyykö koulut koraanikouluilla?

Käyttäjän hennakajava kuva
Henna Kajava

Kiinalaiset ja filippiiniläiset ovat onneksi hyviä koulussa omien kokemusteni mukaan. Opiskelukulttuuri vaikuttaa ilmeisesti geenien ohella. Kiinalaisia sopisi tänne enemmän kuin eräistä muista kulttuureista tulleita, mutta ei liikaa niin, että vievät kaikki korkeakoulupaikat. Kiinalaiset kun ovat helposti vielä sisukkaampia ja fiksumpia kuin suomalaiset. Täällä Espoon Tapiolassa, kun yritin saada poikaani musiikkikouluun, niin puolet paikoista meni kiinalaisille :).

Ja onhan heillä niin vahva oma kulttuurinsa, että kohtuullinen määrä kiinalaisia riittää, jottei maa muutu väestön myötä Pikku-Kiinaksi. Mutta vielä mahtuisi.

Itse haluaisin mielelläni robotteja hoitamaan minua. En haluaisi tuntemattomia hoitajia ja kokisin säilyttäväni enemmän itsenäisyyteni robottien kuin ihmisten hoivissa.

Joku väitti, etteivät Suomessa korkeakouluttautuneet kuitenkaan jää usein Suomeen verokirstua täyttämään. Mitenkähän on? Silloin ei kannata ainakaan sponssata ulkomailta tulleiden opintoja. Muuten osaajat ovat tietenkin aina hyvä juttu ja itse näen eurooppalaisen kulttuurin pitkälti yhteisenä arvopohjan ja historian myötä.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Kaikkein suurin ongelma on fiksujen koulutettujen maastamuutto jatkumona jo vuosikymmenen ajan.

Ja tämä vain tarjolla olevan palkan ja elintason takia.

Ja palkkaan ei ole euro, vaan ostovoima.

Fiksut ovat epätykästyneet suomalaiseen kontrolloivaan sosiaalidemokratiaan.

Käyttäjän JanneAlanne kuva
Janne Alanne

Vihreät on myös vasemmistopuolue.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Itse asiassa vihreät oli ensimmäinen puolue Suomessa, joka kyseenalaisti perinteisen jaon oikeistoon ja vasemmistoon. Perussuomalaiset oli toinen, ainakin ennen hajoamistaan.

Käyttäjän hennakajava kuva
Henna Kajava Vastaus kommenttiin #11

Perussuomalaiset ovat edelleen myönteisesti populistisena puolueena sitoutumattomia oikeiston ja vasemmiston suhteen. Pj:kin on kuulemma tokaissut pitävänsä hyvänä, ettei asemoiduta kummallekaan puolelle.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää Vastaus kommenttiin #22

Juu, eihän se asemoidu kenenkään puolelle, ainoastaan maahanmuuttajia vastaan.

Käyttäjän AnteroSmki kuva
Antero Säämäki

Lapsien hankkiminen on oma asia.
Vihreät ovat hyväksyneet ohjelmaansa steriloimisen 25-v ikärajan jo 2014, mutta eivät ole tehneet mitään sen edistämiseksi.
Olisi korkea aika lisätä itsemääräämisoikeutta sterilointiin.
Syntyvyyttä ei pidä lisätä haittaamalla ehkäisyä.
http://steriloimislaki.blogspot.com

Käyttäjän Reino kuva
Reino Toivanen

Suomessa tehdään vuosittain 14 000 - 15 000 aborttia eli tapetaan jo elämän saaneita suomalaisia?

Kysyn miksi, vaikka vastauksenne tiedänkin.

Käyttäjän AnteroSmki kuva
Antero Säämäki

Aborttien määrä on noin 10 000. Sekin on liian paljon.
Pitää huolehtia ehkäisystä.

Käyttäjän AnteroSmki kuva
Antero Säämäki

Sterilisaatioita tehdään noin 5000. Enemmän voisi olla.

Käyttäjän SannaHakkyra kuva
Sanna Hakkyra

Varsinkin vasektomiaa on järkevä lisätä. Pienempi operaatio ja pienemmät riskit kuin muna johtimien sulkemisessa.

Käyttäjän Merimies kuva
jaakko palola

Niin,SYNNISSA RYPEMISEEN ei kuulu lastenteko.

Käyttäjän Reino kuva
Reino Toivanen

Tarkoitin vaan sitä, että nykyisenä yltiövapaamielisenä aikana korostetaan sitä, että jokaisella naisella on oikeus päättää omasta kehostaan mutta unohdetaanko, että oikeuteen liittyy myös vastuu?

Käytetäänkö aborttia missä määrin ehkäisykeinona sen helpon saatavuuden ja vaivattomuuden vuoksi (pillerit)?

Käyttäjän AnteroSmki kuva
Antero Säämäki

Sterilisaation saisi vapauttaa, jotta abortit vähenisivät.
Vihreät vaikenevat ohjelmassaan olevasta ikärajan laskusta.

Käyttäjän AnteroSmki kuva
Antero Säämäki

Vihreät:
"7. Huolehditaan vapaaehtoisesti lapsettomien oikeuksista. Lasketaan vapaaehtoisen sterilisaation ikäraja 25 vuoteen."
Kohti kestävää yhteiskuntaa, Vihreiden poliittinen tavoiteohjelma 2015–2019, Hyväksytty puoluekokouksessa 8.6.2014
Teot tavoitteen edistämiseksi puuttuvat.

Käyttäjän JanneAlanne kuva
Janne Alanne

Progressiivinen verotus iskee lapsiperheisiin. Kun lapseton aikuinen tarvitsee elämiseen esim. 2000 euroa kuussa, lapsen elättämiseen tarvitaan 500 euroa lisää. Progressiivisen verotuksen tähden pitää tienata lähes 3000 euroa kuussa, siis 50 % enemmän.

Käyttäjän TimoAunio kuva
Timo Aunio

Saksan mallin perheverotusta myös jotkut isännät kaipaillut.

Käyttäjän JanneAlanne kuva
Janne Alanne

Tässä maassa vauvan synnyttyä joudutaan muuttamaan pienempään asuntoon vaikka tarvittaisiin enemmän tilaa. Systeemi on mätä.

Käyttäjän SannaHakkyra kuva
Sanna Hakkyra

No ei tarvitse. Vähemmällä tulee toimeen jos haluaa. Hintalapun laittaminen lapseen kertoo asenteesta.

Käyttäjän JanneAlanne kuva
Janne Alanne

Rahoja joutuu moni nuori laskemaan. Itselläkin menee 600,- kuussa pelkästään elatusmaksuihin. Ja sitten vielä kotona olevat lapset. Olet täysin väärässä.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Suomesta lähti ulkomaille vime vuonna yli 2.000 korkeasti koulutettua ja näiden lisäksi liki 2.000 nuorta ulkomaisiin yliopistoihin.

Britannian yliopistoissa opiskelee liki puoli miljoonaa ulkomaista opiskelijaa ja suuri valtaosa näistä maksaa myös n. 10.000 punnan lukukausimaksut opetuksestaan.

Suomella ei nyt olisi oikein varaa lahjakkuuksien aivovientiin.

Käyttäjän LeoCarena kuva
Leo Carena

Elämme Suomessa merkillistä aikaa! Suomi lapsipulassa, painetaan paniikkinappulaa. Ilmastonmuutos? Paniikkinappula. Tuhkarokkotapaus Länsi-Suomessa? Paniikkinappula. Maahanmuutto? Jne. Miten voimme luottaa tulevaisuuteen Suomessa kun jopa poliittiset päättäjät esittävät ratkaisuiksi nopeasti hatusta vedettyjä taikatemppuja? Kestäviä ratkaisuja saataisiin aikaan nostamalla politiikan laatutasoa. Ensi huhtikuussa olisi siihen mahdollisuus.

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

Kasvin kirjoitus on koulunäyte filosofisen ajattelun alennustilasta Suomessa. Kasville reaalisesti olemassa olevia ja olemassaolon ontologisia perustoja ovat abstraktit pilvikäsitteet. Ironisesti tämä näkyy jo otsikossa: reaalinen olio siinä on "Suomi": Suomi lapsipulassa. Suomi on lähtökohta, perusta, subjekti. Tämä subjekti ("suomi") kärsii siitä ja tästä, ties lapsipulasta. Lapset, siis ihminen on johdannainen jostakin, alisteinen jollekin, määrittyy ulkoisesta reaalisuudesta, "suomesta".

Tieteen filosofiassa ylätason käsitteiden reaalisiksi olettamista ja olemassaolon perustana pitämistä kai kutsutaan tieteelliseksi realismiksi. Näitä "realisteja" on historia ollut täynnään: jumala, kommunismi, talouskasvu ym.ym. Edes sovinnaisimmat Suomen (!) tiedemiehet eivät kehtaa olla täysverisiä realisteja, vaan panevat milloin minkäkin pehmentävän etuliitteen: Ilkka Niiniluodolla kriittinen realismi, Kari Enqvistillä emergentti realismi (tai materialismi). Sen sijaan politiikan puolella realismin kirvestä heitellään siekailematta, kuten Kasvin kirjoitus oivallisesti näyttää.

Kasvilla ylätason pilvikäsitteitä (joita meidän ihmisten tulee palvella kuten jumalia kautta aikain) ovat muun muassa:
- suomi
- suomalainen yhteiskunta
- huoltosuhde
- eläkejärjestelmä
- suomalainen koulutusjärjestelmä
- kasvukeskus
- ikäluokka
- Suomen osaajapula
- työvoima
- suuret ikäluokat (tämä on myös leimaava käsite)
- ikäihminen
- "he"
- asevelvollisuus
- koko maan puolustaminen
- työelämä
- työmarkkinat
- kansantalous, täystyöllisyys, talouslama
- nykyisen kaltainen yhteiskunta
- "me" (keitä ovat "me", keitä ovat "he")

Ylätason reaalisiksi oletetuilla käsitteillä operoivan maailmankuvan ja analyysin koen erittäin epätotena. Siihen jos mihin sopii se mitä Antto Vihma, Jarno Hartikainen, Hannu-Pekka Ikäheimo ja Olli Seuru kutsuvat paskapuheeksi kirjassaan Totuuden jälkeen tai mitä Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian professoriksi juuri nimetty Antti Kauppinen kutsuu hevonpaskaksi (esittelyssään yliopiston juhlasalissa 5.12.2018).

https://www.helsinki.fi/fi/unitube/video/21024

Käyttäjän TeroLuostarinen kuva
Tero Luostarinen

Lapsilisät oikealle tasolle
Veroale lapsiperheille jne....

Toimituksen poiminnat