Degrowth vai talouskasvu?

Homo sapiens on yksi niistä harvoista eliöistä, jotka ovat toiminnallaan radikaalisti muuttaneet tätä planeettaa.

Siinä missä syanobakteerit 3,5 miljoonaa vuotta sitten vapauttivat ilmakehään happea ja loivat edellytykset eläinten kehitykselle, me olemme toiminnallamme nostaneet ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta 45 prosenttia. Kun ilmakehän hiilidioksidipitoisuus oli esiteollisella ajalla noin 280 miljoonasosaa tilavuudesta, viime vuonna se oli jo 405 miljoonasosaa.

45 prosenttia! Pian kolmannes ilmakehän hiilidioksidista on ihmisten ilmaan päästämää. Ilmastonmuutoksessa ei tosiaan ole kyse mistään pienistä muutoksista ilmakehän koostumuksessa.

Moni ajattelee, että ainoa tapa selvitä ilmastokriisistä ja ylipäätään palauttaa ihmisen ja luonnon tasapaino on globaali talouslasku, degrowth. Degrowth-ajattelussa on kuitenkin kaksi ongelmaa.

Degrowth lähtee oletuksesta, että talous ja teknologia ovat vakaita ja vakioita ja siten hienosäädettävissä ilman, että mikään muu muuttuu.

Teknologia on kuitenkin aina kehittynyt ja jatkaa kehitystään kiihtyvällä tahdilla. Monia meidän 10 vuoden kuluttua päivittäin käyttämiä palveluista ja laitteita ei ole vielä edes keksitty. Teknologian kehitystä on mahdotonta pysäyttää ilman koko ihmiskunnan lobotomiaa. Luonnonlait vain odottavat löytäjiään ja hyödyntäjiään. Jos jonkin teknologian tutkimus kielletään yhdessä paikassa, sitä kiinnostavampi tutkimuskohde siitä tulee muille.

Teknologinen kehitys kiihtyy eksponentiaalisesti, koska se etenee korkoa korolle periaatteella. Tunnetuin esimerkki tästä on ns. Mooren laki, joka on pitkään kuvannut tietotekniikan suorituskyvyn eksponentiaalista kasvua.

Tälläkin hetkellä on tutkimus- tai tuotteistusvaiheessa kymmeniä radikaaleja teknologioita kvanttitietokoneista geenimanipulointiin ja aivot-tietokone-liittymistä keinolihaan. Tekniikan kehitystä ja siitä seuraavaa työn tuottavuuden kasvua ja siitä seuraavaa talouden kasvua on käytännössä mahdotonta pysäyttää, mutta sen suuntaa voi yrittää hieman ohjata esimerkiksi verotuksella ja tutkimuksen julkisella rahoituksella.

Jokainen uusi teknologia avaa uusia mahdollisuuksia seuraaville läpimurroille. Esimerkiksi CRISPR/cas-geenimanipulointitekniikka ei olisi mahdollista ilman pitkälle kehittynyttä tietotekniikkaa. Ja kun CRISPR/cas on laajassa käytössä, se avaa taas uusia ovia. Esimerkiksi tomaatin jalostaminen alkumuodostaan nykyisen kaltaiseksi tuotantokasviksi kesti CRISPR/cas-tekniikalla kolme vuotta, kun se perinteisin menetelmin kesti kolme tuhatta vuotta. Kuinka hyviä hiilen sitojia esimerkiksi pajusta, saniaisista tai levistä olisi mahdollista jalostaa samalla menetelmällä? Ainakin levien perimää tutkitaan ja muokataan jo kiivaasti.

Ja mikä ilmastonmuutoksen kannalta tärkeintä, teknologian murrokset muuttavat aina radikaalisti myös talouden ja yhteiskunnan rakenteita. Ja se on meille ihmisille se vaikein rasti. Kannattaa käydä esimerkiksi Teotihuacanissa Meksikossa. Siellä näkee, millainen yhdyskuntarakenne syntyy ilman hevosia, kärryjä ja autoja. Miltä meidän kaupunkimme näyttävät, kun liikenneverkot on optimoitu robottiliikenteen tarpeisiin?

Minua voi perustellusti syyttää teknologiauskovaiseksi, sillä olen vahvasti siinä käsityksessä, että vain teknologian hyvin nopea kehitys pystyy muuttamaan talouden ja yhteiskunnan rakenteita riittävän nopeasti, että sillä ehtii olla merkitystä ilmastomuutokselle. Ja se tarkoittaa radikaalia talouskasvua, niin radikaalia, että siihen väistämättä liittyy merkittäviä yhteiskunnallisia häiriöitä. Kokonaisten teollisuudenalojen katoaminen ja miljoonan suomalaisen ja miljardin ihmisen uudelleenkouluttaminen uusille aloille ovat kuitenkin pieni hinta siitä, että meillä on edes mahdollisuus jättää jälkeemme muuta kuin mielenkiintoisia raunioita.

Teknologimurros ei tarkoita, ettei ihmiskunnan pitäisi samalla tehdä myös perinteisin keinoin kaikkea mahdollista vähentääkseen ilmastopäästöjä ja kasvattaakseen hiilinieluja, vähentääkseen lentämistä, vähentääkseen lihan osuutta ruokavaliossa, ennallistaakseen turvesoita, istuttaakseen metsiä, … Emme voi vain istua käsiemme päällä ja luottaa, että teknologia ratkaisee ilmastonmuutoksen meidän puolestamme. En kuitenkaan uskalla laskea ihmiskunnan tulevaisuutta sen varaan, että kaikki seitsemän ja puoli miljardia ihmistä ryhtyvät lähivuosina vegaaneiksi ja innostuvat dendrologiasta.

Toinen degrowth-ajattelun ongelma on ihmisluonto. Ihmiset haluavat itselleen tai ainakin lapsilleen paremman tulevaisuuden vaikka muun ihmiskunnan kustannuksella. Ihmiselle ei riitä, että hänen lapsenlapsilleen on luvassa lämmin makuusali ja särkikeittoa kerran päivässä, vaikka vaihtoehtona olisi ekosysteemin romahtaminen ja ihmiskunnan väkiluvun putoaminen murto-osaan nykyisestä.

Aina kun ihmisten usko tulevaisuuteen on alkanut horjua, yhteiskunnat ovat muuttuneet epävakaiksi, ja populistien ja ääriliikkeiden suosio on noussut. Weimarin tasavallan demokratian tuho 1930-luvun laman kurimuksessa on tästä tunnetuin esimerkki, mutta ei ainoa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Trumpin kannatus on ollut erityisen suurta taantuvilla, toivottomilla hiilikaivospaikkakunnilla, joiden asukkaat yksinkertaisesti kieltäytyvät uskomasta menneisyytensä olevan mennyttä: Make coal great again!

Populistit ja heidän kannattajansa eivät tunnetusti ole koskaan suhtautuneet ilmastonmuutokseen kovin vakavasti.

Vallankumoukset alkavat nimenomaan tulevaisuudenuskonsa menettäneistä nuorista aikuisista. Siksi heille on esimerkiksi Suomen historian kipupisteissä tarjottu maata (Torpparilaki 1918 ja Maanhankintalaki 1945) viljeltäväksi ja rakennettavaksi, jotta he kokisivat voivansa tehdä itse työtä oman ja lastensa tulevaisuuden hyväksi.

Uskoakseni radikaalin digitalisaation mahdollistama nopea talouskasvu on ainoa mahdollisuus sosiaalisesti kestävällä tavalla löytää ilmastonmuutoksen torjuntaan ja siihen sopeutumiseen tarvittavat voimavarat ilman, että ihmisten elintason lasku vaarantaa yhteiskuntarauhan. Tarkoitan vastavaa tuottavuusloikkaa kuin höyry ja sähkö tuottivat sillä erolla, että tällä kertaa meillä ei ole vuosikymmeniä aikaa taistella tuottavuusloikan hedelmien jaosta.

Vaihtoehtoina on ylhäältä ohjattu globaali ilmastokriisitalous valvontakoneistoineen tai ympäristötuhon laukaisema uskonnollinen ekoherätys autorovioineen, enkä pidä kummastakaan ajatuksesta.

Joka tapauksessa on muistettava, että digitalisaation leipomalla tuottavuuskakulla on tällä kertaa vanhojen tuttujen eli pääoman (investointien tuotot), työntekijöiden (palkat, työajat) ja kuluttajien (hinnat, laatu) lisäksi myös neljäs, iso lautanen: ilmastonmuutoksen torjunta ja sopeutuminen.

Nyt on viimeinen hetki aloittaa nelikantaneuvottelut digitalisaation tulonjaosta. Niihin verrattuna Suomen kiky-säädöt irtisanomislakeineen ovat triviaali sormiharjoitus. Iso-Britanniassa I teollinen vallankumous johti lähes sisällissotaan. Verotus, koulutus, työmarkkinat, sosiaaliturva, kaikki on mietittävä uudelleen, ja kaikkien on saatava digitalisaatiosta oma reilu osuutensa, jotta myös ilmastonmuutoksen torjuntaan ja sopeutumiseen ollaan valmiita osoittamaan sen vaatimat voimavarat.

[Korjaus klo. 21. Nolo moka, veivasin tuota 45%-kohtaa etsien purevaa särmää ja siihen jäi prosentin asemesta prosenttiyksikkö.]

jyrkikasvi
Vihreät Espoo

Ex-pelijournalisti, ex-tutkija, ex-kansanedustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu