Sote-keskuksen asiakas
Viime vuosikymmeninä myös julkisten palveluiden käyttäjiä on alettu kutsua asiakkaiksi. Samalla meiltä on kadonnut käsitys siitä, mikä asiakas on: Todellinen asiakas valitsee itse avoimilta markkinoilta käyttämänsä palvelun tai ostamansa tuotteen ja maksaa siitä itse. Markkinataloutta!
Markkinatalous tuottaa innovaatioita, sillä keskenään kilpailevat yritykset joutuvat jatkuvasti kehittämään tuotteitaan ja tuotantoaan parantaakseen niiden houkuttelevuutta suhteessa kilpailijoihin ja parantaakseen toimintansa kannattavuutta.
Kaikki yhtiötä hyödyttävät innovaatiot eivät ole kuitenkaan yhteiskunnan kokonaisedun mukaisia. Kokemus on opettanut, että etenkin kriittisten toimialojen yritysten kuten pankkien, ruokahuollon, sähköyhtiöiden ja teleoperaattoreiden liiketoimintaa säätelemään tarvitaan lakeja, normeja ja valvontaa. Esimerkiksi 2000-luvun finanssikriisin yhtenä taustatekijänä oli pankkien valvonnan pettäminen Yhdysvalloissa ja Euroopassa.
Markkinatalous on hyvä renki, mutta huono isäntä.
# # #
Kun julkisten palveluiden käyttäjiä kutsutaan asiakkaiksi ei ymmärretä, mikä asiakas oikeasti on. Ei esimerkiksi sosiaalitoimen ”asiakas” voi itse valita, mitä sosiaalitoimistoa hän käyttää, eikä hän maksa saamastaan palvelusta. Silti häntä kutsutaan asiakkaaksi.
Tai kuka on työterveysaseman ”asiakas”? Ei potilas vaan hänen työnantajansa, joka valitsee työterveysaseman ja maksaa siitä.
Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.
# # #
Sote-uudistukseen ympätyllä valinnanvapausmallilla yritetään tuoda markkinataloutta sosiaali- ja terveyspalveluihin, mutta kuinka monta rinnakkaista terveysasemaa tai keskussairaalaa tai sosiaalitoimistoa näin pieneen ja harvaan asuttuun maahan mahtuu aidosti kilpailemaan? Suuressa osassa maata vaihtoehtoja olisi käytännössä vain yksi, jos sitäkään. Todellista valinnanvapautta rajoittavat myös pitkät matkat. Ei Kela korvaa terveydenhoidon matkakustannuksia kuin lähimpään sairaalaan asti.
Miten potilas edes voisi olla asiakas, jos tieto esimerkiksi eri sote-keskuksissa tehdyistä hoitovirheistä ja asiakaspalautteesta ei ole julkista? Jos hallituksen sote-esitys hyväksytään, potilas joutuu tekemään kuuden kuukauden välein päätöksen käyttämästään sote-keskuksesta mielikuvien, mainosten ja sote-kirjoittelun perusteella, sokkona.
Kuka on sote-keskuksen todellinen asiakas, potilas vai maakunta, joka käytännössä maksaa hoidon kustannukset?
Lääkärillä on potilaita, ei asiakkaita. Minä hoidan sairauksia, en myy mitään.
Ilmoita asiaton viesti
Asiakas vai potilas on ihan sivuseikka, joten siihen takertuminen ei vie keskustelua eteenpäin.
Koko sote-uudistuksen valinnanvapauden asetelma pelkistyy pitkälti Kasvin esittämään kysymykseen: ”yritetään tuoda markkinataloutta sosiaali- ja terveyspalveluihin, mutta kuinka monta rinnakkaista terveysasemaa tai keskussairaalaa tai sosiaalitoimistoa näin pieneen ja harvaan asuttuun maahan mahtuu aidosti kilpailemaan?” Hän on varmasti oikeassa, ettei hallituksen suunnitelmalla saada aikaan aitoa kilpailua. Ensinnäkin sote-keskukset ovat aivan liian suuria yksiköitä, jotta kilpailijoiden määräksi voisi vakiintua kahta tai kolmea enempää, jolloin rajun kilpailun sijaan markkinoiden jakaminen olisi todennäköisempää eikä uusilla ketjuilla olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia murtautua markkinoille. Kilpailua ei tue myöskään mahdollisuus valita sote-keskus vain kahdesti vuodessa. Kenelle tulisi mieleenkään puhua valinnanvapaudesta, jos ruokakaupassa olisi sama tilanne?
Todelliseen kilpailutilanteeseen olisi kuitenkin helppo päästä, mutta sellaista ehdotusta ei ole otettu kuuleviin korviin kuten ei muitakaan vaihtoehtoja. Valtio voisi tarjota lääke- ja potilashuollon veloituksetta, jolloin yksityisen terveydenhuollon kustannukset katettaisiin julkisen puolen tasolle saakka veronpalautuksena. Tällöin periaatteessa jokainen yksittäinen palvelu olisi joka kerta kilpailun kohteena. Vastaavalla tavalla julkiselle puolelle kirjautuneet voisivat valita minkä tahansa hoitoyksikön koko maassa. Julkiselle tai ja yksityiselle puolelle kirjauduttaisiin kalenterivuosittain.
Verorahoitteisessa järjestelmässä olisi siis joka suhteessa suurin mahdollinen kilpailu ja valinnanvapaus eikä mitään maksettaisi tyhjästä (kapitaatiokorvaukset). Julkisen ja yksityisen puolen välinen tasapuolisuus toteutuisi täydellisesti ja samalla kustannukset jakautuisivat automaattisesti sosiaalisesti oikeudenmukaisesti ilman kallista laskutus- ja korvausbyrokratiaa. Saavutetuilla säästöillä saavutettaisiin ihan oikeasti taso, joka hallituksen suunnitelmassa jäisi vain tavoitteeksi eikä leikkauksista olisi puhettakaan.
Ilmoita asiaton viesti
Taitaa olla hyvä, että sote-järjestelmää päästään tutkimaan ja suunnittelemaan lisää ensi vaalikaudella. Ei kannata hätäillä ja tehdä korjaamattomia ja korvaamattomia virheitä.
Ilmoita asiaton viesti