Enemmistön diktatuuri

Liberaalia demokratiaa on pitkään pidetty kansakunnan menestyksen reseptinä. Yhteiskunta kehittyy, kun kansalaiset seuraavat vallanpitäjiä vapaan median välityksellä ja valitsevat säännöllisesti uudet vallanpitäjät vapaissa vaaleissa. Avoin kritiikki ja vallan vaihtuminen ylläpitävät yhteiskunnan dynamiikkaa, pakottavat poliitikot etsimään yhä uusia vaihtoehtoja äänestäjien arvioitavaksi.

Viime vuosina liberaalin demokratian johtoasema on kuitenkin kyseenalaistettu eri puolilla maailmaa. Vakavimman haasteen esittää Kiina, jonka taloudellinen menestys on todistanut, että nopea talouskasvu on mahdollista myös totalitaarisessa yhteiskunnassa, jossa vallankäytön kritiikki on kielletty, eivätkä kansalaiset itse valitse johtajiaan. Mutta mitä tapahtuu, kun Kiina ajautuu ensimmäiseen vakavaan talouskriisiin esimerkiksi kiinteistömarkkinoilla muhivan kuplan puhjetessa?

Toki myös esimerkiksi Etelä-Korea, Japani ja Taiwan olivat teollistuessaan autoritäärisesti johdettuja valtioita, jotka omaksuivat liberaalin demokratian periaatteet vasta vaurastuttuaan. Kiinassa tästä ei kuitenkaan näy merkkejä. Päinvastoin, Xi Jinping vain vahvistaa otettaan vallasta.

Toinen haaste tulee sisältäpäin. Monessa maassa on viime vuosina noussut liberaalin demokratian kautta valtaan puolueita ja poliitikkoja, jotka ovat valtaan päästyään purkaneet liberaalin demokratian perusrakenteita kuten riippumatonta mediaa, laillisuusperiaatetta, kokoontumisvapautta, vapaita vaaleja ja riippumatonta oikeuslaitosta. Tavoitteena on ollut varmistua siitä, ettei valta enää tulevissa vaaleissa vaihdu, vaan pysyy omissa käsissä. Esimerkiksi Unkarin vuoden 2014 vaaleissa valtapuolue Fidesz sai 44,87% ääniosuudella 66,83% parlamenttipaikoista, vaikka kannatus laski vuoden 2010 vaaleista 7,86 prosenttiyksikköä.

Nämä liberaalin demokratian murtajat ovat tyypillisesti konservatiivisia nationalisteja, joille jo sana liberaali on vastenmielinen. Heille demokratia on väline päästä valtaan, ei itseisarvo. He myös unohtavat, että ilman vähemmistömielipiteiden suojelemista demokratia taantuu enemmistön diktatuuriksi. Eikä kaikkien EU-maiden valtapuolueilla enää tosiaan ole aina edes sitä äänestäjien enemmistöä takanaan.

Liberaalissa demokratiassa vallassa olevat poliitikot ja puolueet eivät takerru valtaan rajoittamalla itseensä kohdistuvaa kritiikkiä, sulkemalla riippumattomia medioita, kieltämällä kansalaisjärjestöjä, kirjoittamalla historiaa uudelleen, muuttamalla opetusohjelmia tai peukaloimalla vaalijärjestelmää. Päinvastoin, liberaalissa demokratiassa vallanpitäjät nimenomaan suojelevat opposition ja vähemmistöjen oikeuksia ja edistävät tulevia vallanvaihtoja, jos äänestäjät ovat heihin tyytymättömiä.

Aivan, liberaali demokratia on idealistien hommaa, mutta historia on tosiaan osoittanut sen olevan harvinaisen toimiva tapa jakaa valtaa.

Autoritääriset johtajat näkevät liberaalin demokratian periaatteet kuten sananvapauden, järjestäytymisvapauden ja vapaat vaalit heikkouksina, jotka tarjoavat mahdollisuuden heikentää ja pirstoa yhteiskuntaa sisältäpäin. Liberaalit demokratiat ovat erityisen alttiita tällaiselle vaikuttamiselle sekä ulkoa että sisältä, koska ne elävät kuten opettavat. Liberaalin demokratian puolustaminen vaatiikin todellisilta vallan käyttäjiltä eli äänestäjiltä paljon, nykyisessä mediaympäristössä enemmän kuin koskaan aiemmin. Kaikkeen on suhtauduttava kriittisesti, jopa omiin mielipiteisiin.

Toki myös liberaaleilla demokratioilla on ongelmia omien periaatteidensa noudattamisen kanssa. Valta viettelee, ja moni oikeasti kuvittelee, että nimenomaan heillä on parhaat ratkaisut yhteisiin ongelmiin, eikä oppositiota pidä päästää sotkemaan asioita. Esimerkiksi Yhdysvalloissa harrastettu vaalipiirien optimointi eli gerrymandering on usein johtanut tilanteeseen, jossa valta jää vaalipiirirajat piirtäneelle puolueelle, vaikka se saisi vähemmistön äänistä. Suomessa puolestaan vaalipiirien piilevät vaalikynnykset suosivat suuria puolueita, eikä tahtoa tilanteen korjaamiseksi tahdo löytyä. Esimerkiksi viime eduskuntavaalien edustajapaikkajako erosi vaalituloksesta seuraavasti:

                                 Kannatus     Edustaja-    Kannatusta 
                                                      paikat          vastaava paikkamäärä
eskusta                          21,1%        49             42
Perussuomalaiset        17,7%        38             36
Kokoomus                     18,2%        37             37
SDP                                 16,5%        34             33
Vihreät                             8,5%        15             17
Vasemmistoliitto            7,1%        12             14
RKP                                   4,9%         9              10
Kristillisdemokraatit      3,5%         5                7
Piraattipuolue                 0,8%         0               2
Itsenäisyyspuolue          0,5%         0               1
Ahvenanmaa                 (0,6%)        1               1

Olemme pitäneet liberaalia demokratiaa itsestäänselvyytenä. Se ei ole sitä, sen puolesta on tehtävä työtä. Joka tapauksessa liberaali demokratia on kaikessa idealistisuudessaan puolustamisen arvoinen yhteiskuntajärjestelmä. Kuvitelkaa vaikka Suomi, jossa me Vihreät olisimme päässeet asemaan, jossa olisimme voineet sulkea meihin kriittisesti suhtautuvat tiedotusvälineet ja oppilaitokset ja muuttaa vaalijärjestelmää niin, että muiden kuin punavihreiden mädättäjien tai Kokoomuksen puisto-osaston ehdokkaiden olisi käytännössä mahdotonta saada eduskunnassa enemmistöä.

jyrkikasvi
Vihreät Espoo

Ex-pelijournalisti, ex-tutkija, ex-kansanedustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu