Transatlanttista isolationalismia

Yhdysvaltojen presidentti Trump on tunnettu luovuudestaan muita ihmisiä solvatessaan. Yksi hänen viljelemistään haukkumanimistä on globalisti, jolla on historiallisesti erittäin huono kaiku.

Natsi-Saksan propaganda syytti juutalaisia globalisteiksi, koska heillä ei ollut paikkaan sidottua kulttuuria, mikä rikkoi pahasti natsien rotuoppia. Natsien mielestä rotu ei nimittäin ollut niinkään etninen kuin maantieteellinen käsite. Heidän mielestään esimerkiksi Yhdysvaltojen asukkaat olivat aivan oma rotunsa, koska olivat asuneet useamman sukupolven ajan Pohjois-Amerikassa. Ei ihme, että natsit vihasivat sekä juutalaisia että romaneja, sillä heidän pelkkä olemassaolonsa todisti natsien rotuteoriat huuhaaksi.

Donald Trumpin kutsuminen natsiksi yhden sanavalinnan vuoksi on liioittelua, tosin kyse ei ole Trumpin ainoasta hämmentävästä sanavalinnasta. Joka tapauksessa globalisti-sanan käyttö kertoo Trumpin heikosta historiantajusta.

Trumpille globalisti tarkoittaa nationalistin vastakohtaa, ihmistä, joka ajattelee koko planeettaa ja ihmiskuntaa eikä vain yhtä valtiota tai kansakuntaa tällä pallolla. Kyse on viimeisimmästä luvusta Yhdysvaltojen koko historiaa leimaavasta vastakkainasettelusta internationalismin ja isolationalismin välillä.

Me olemme Euroopassa unohtaneet, että suurimman osan historiastaan Yhdysvaltoja ovat johtaneet isolationalistit. Vuonna 1776 itsenäistynyt Yhdysvallat osallistui vasta vuonna 1863 ensimmäiseen kansainväliseen konferenssiin. Jo George Washington, Yhdysvaltojen ensimmäinen presidentti oli sitä mieltä, että Yhdysvaltojen ei tule sekaantua muun maailman, etenkään Euroopan asioihin:

”The great rule of conduct for us, in regard to foreign nations, is in extending our commercial relations, to have with them as little political connection as possible.”

Washingtonin eristäytymispolitiikka epäonnistui heti alkuunsa, kun Yhdysvallat yritti pysyä neutraalina Ranskan vallankumoussodissa 1700-luvun lopulla (ja jättää velkansa Ranskalle maksamatta), mikä johti Ranskan ja Yhdysvaltojen julistamattomaan kvasisotaan vuosina 1798-1800.

Toisen maailmansodan jälkeen ja läpi kylmän sodan internationalismi on hallinnut Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa. Euroopassa ei ole kuitenkaan huomattu, että kylmän sodan jälkeen yleinen mielipide Yhdysvalloissa, etenkin republikaanien joukossa on kääntynyt jälleen isolationalistisemmaksi, ja populistina Donald Trump kanavoi tätä muutosta. Trump ei toki ole isolationalismissaan täysin johdonmukainen. Esimerkiksi vaalikampanjassaan Trump toisaalta syytti Obamaa ja Clintonia liiasta rellestämisestä ulkomailla, toisaalta liian lepsusta otteesta ISISin suhteen.

Transatlanttiseen erityissuhteeseen nojannutta länsi-Eurooppaa Yhdysvaltojen uusisolationalismi hämmentää. Kansainvälisen kaupan rajoittamista ja kansainvälisestä sopimusjärjestelmästä irtautumista pidetään lähinnä hulluutena, josta kärsii eniten Yhdysvallat itse. Esimerkiksi Trumpin ajamat alumiinin ja teräksen tuontitullit vahingoittavat Yhdysvaltojen omaa korkean jalostusasteen teollisuutta, jonka käyttämien raaka-aineiden hinta nousee.

Elämme keskinäisriippuvaisessa maailmassa. Vielä vuosisata sitten Yhdysvaltojen kokoinen valtio olisi periaatteessa pystynyt toimimaan erillään muusta maailmasta, vaikka se olisi silloinkin jäänyt nopeasti jälkeen muun maailman kehityksestä, kokenut Japanin edo-kauden kohtalon. Tällä vuosisadalla eristäytyminen ei ole enää mahdollista, ellei halua tuhota omaa kansantalouttaan.

Trump kuvittelee esimerkiksi tekevänsä amerikkalaiselle autoteollisuudelle palveluksen poistamalla autojen päästörajoitukset. Yhdysvalloissa myydään kuitenkin vain 7-8 prosenttia maailmassa vuosittain myydyistä autoista. Yhdysvallat on iso markkina, mutta globaalin autoteollisuuden näkökulmasta pelkästään Yhdysvaltoja varten ei ole järkevää suunnitella ja valmistaa omia automallejaan. Käytännössä autot ja muut tuotteet räätälöidään paikallisille markkinoille. Esimerkiksi kun muinoin tutkijana seurasin viihde-elektroniikan kokoonpanoa, samalta linjalta valmistui räätälöidyt tuoteversiot mm. Euroopan, Yhdysvaltojen ja Japanin markkinoille.

Kyse on demokratian yhdestä perushaasteesta: Ikävät tosiasiat eivät katoa, vaikka äänestäjien enemmistö ei haluaisi uskoa niihin. Esimerkiksi globaalit ympäristöongelmat, väestönkasvu ja pakolaisuus ovat kasvaneet sellaisiin mittasuhteisiin, ettei mikään kansakunta pysty ratkaisemaan niitä yksin.  Tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä ja sitovia monenkeskisiä sopimuksia ja yhteistyötä.

Euroopan ja Suomen on joka tapauksessa valmistauduttava maailmaan, jossa Yhdysvallat ainakin jossain määrin eristäytyy taloudellisesti, sotilaallisesti ja poliittisesti, ei välttämättä kaikista yhtä paljon. Meidän on mm. otettava vastuuta omasta turvallisuudestamme ja käytettävä aktiivisesti taloudellista voimaamme kansainvälisessä ilmasto- ja ihmisoikeuspolitiikassa.

 

jyrkikasvi
Vihreät Espoo

Ex-pelijournalisti, ex-tutkija, ex-kansanedustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu