Jyrki J.J. Kasvi Jyrki J.J. Kasvi (vihreät, Espoo)

Akateeminen luokkayhteiskunta

  • Akateeminen luokkayhteiskunta

Me 60-luvun puolivälissä syntyneet olemme onnekas sukupolvi. Me pääsimme peruskouluun, joka avasi tien lukioon ja yliopistoon vanhempien varallisuudesta riippumatta.

Me saimme opintotukea, jolla oikeasti tuli toimeen, jos vanhemmilla ei ollut varaa elättää aikuista opiskelijaa. Me pääsimme valmistuttuamme koulutusta vastaavaan työhön, jolla maksoimme opintolainat - sen vähän, mitä inflaatiolta jäi maksettavaksi.

Seuraukset tiedämme, Suomen kansantalous ja suomalaisten keskimääräinen elintaso ovat kasvaneet kahta lamanotkahdusta lukuun ottamatta kohisten jo vuosikymmeniä. Kaikki hyötyivät, kun kaikki pystyivät opiskelemaan halujensa ja lahjojensa eikä vain rahojensa mukaan.

Miten koulutuksen tasa-arvo on edennyt 70-80-lukujen jälkeen? Luulisi, että näin hyvää reseptiä on haluttu kehittää edelleen? Valitettavasti tulevaisuus ei näytä enää niin ruusuiselta kuin 30-40-vuotta sitten.

Vaikka peruskoulu edelleen avaa ovet opintoihin, luokkaretkeily ei ole yleistynyt, pikemmin päinvastoin. Koulutettujen vanhempien, etenkin äitien lapset opiskelevat edelleen paljon todennäköisemmin kuin kouluttamattomien vanhempien lapset. Moni akateemisesti lahjakas nuori ei opiskele sosiaalisen taustansa vuoksi.

Nykyinen opintotukijärjestelmä vahvistaa koulutuksen periytyvyyttä. Yliopistoissa on kahden kerroksen väkeä. Yhdet voivat opiskella rauhassa omaa tahtiaan vanhempiensa tukemina, isovanhempien kartuttamien rahastosäästöjen turvin. Toiset opiskelevat opintorahalla Kelan määräämässä tahdissa ja joko käyvät töissä tai velkaantuvat opintolainalla.

Enää tutkinto ei takaa työtä ja toimeentuloa, eivätkä kaikki uskalla velkaantua tutkinnon saadakseen. Viimeisimmän opiskelijabarometrin mukaan vain 24% päätoimisista korkeakouluopiskelijoista arvelee ottavansa lainaa, ja 25% käy osa-aikatyössä.

Koko totuus ei tietenkään ole näin yksinkertainen. Itse asiassa Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otuksen Monituloiset-tutkimuksen mukaan opintolainaa nostetaan sitä todennäköisemmin, mitä koulutetumpia opiskelijan vanhemmat ovat, etenkin kun on kyse nuoresta opiskelijasta.

Joka tapauksessa, jos opintosuorituksia ei kerry vaadittua määrää, opintoraha ja -laina lakkaavat, ja opiskelijan on mentävä töihin syödäkseen, jos vanhemmat eivät halua tai pysty auttamaan. Lukukauden sakkaamiseen ja opintotuen lakkaamiseen ei tarvita kovin kummoista angiinaputkea, itsensä etsintää tai parisuhdehässäkkää. Paluu Kelan edellyttämään opiskelutahtiin vaatii käytännössä kokopäiväistä opiskelua. Toki jotkut jaksavat opiskella päivät ja paistaa hampurilaisia yöt, mutta opintotukioikeuden palaamisen asemesta tuloksena voi olla myös ICD-10 1999 –diagnoosi.

Ehkä kaikkein fiksuimpia ovat ne vähävaraiset opiskelijat, jotka eivät edes yritä täyttää opintotuen vaatimuksia. Koska he eivät ole oikeutettuja opintotukeen, Kela ei voi velvoittaa heitä nostamaan opintolainaa. Sen sijaan he ovat oikeutettuja yleiseen asumistukeen ja toimeentulotuen perusosaan, joka on leikattunakin paljon opintorahaa suurempi. Yhä useampi opiskelija elääkin toimeentulotuella, tienaa alle 300 euroa kuussa, käy leipäjonossa ja pitää huolen siitä, etteivät opinnot vahingossakaan etene niin nopeasti, että oikeus opintotukeen palaisi, jolloin heidät voitaisiin velvoittaa nostamaan opintolainaa.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Kultaakohan aika nyt muistot? Minulla, 67-syntyneellä oli opintojen loppuvaiheessa 90 000 mk opintolainaa ja jossain vaiheessa sen vuosikorko oli yli 15%. Toimeentulo perustui periaatteessa kokonaan lainaan. Itse tein iltatöitä räkälässä kaljaa kaatamassa mutta silloin ennen 90-luvun puoliväliä ei niitä duuneja ollut kaikille tarjota. Lama sentään toi halvat keskikaljabaarit joten toimeen tultiin kun tonnikalakin oli vielä huokeaa.

Onko luokkaretkeilyn esteenä tosiaan yhteiskunnan tuet tai niiden puutteet, vai kodin henkinen ilmapiiri?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Omana opiskeluaikanani tunnetusti kriisitietoinen monetaristi Mauno Koivisto oli Suomen Pankin johtajana ja joskus keväällä 1976 hän ohjeisti pankkeja leikkaamaan opintolainoja 20% valtion takaamasta enimmäismäärästä taloudellisesta tilanteesta johtuen. Silloin oli aika, jolloin syystä tai toisesta katsottiin tarpeelliseksi kiristää luotonantoa kautta linjan.

Siihen aikaan opintolaina muodosti likipitäen kaikille opiskelijoille leijonanosan käyttökassasta, opintotuki oli vain pieni portsarin lantti siihen lisänä. Useimmat pankit noudattivat Suomen Pankin ohjeistusta, ainakin oma KOPpini leikkasi juuri tuon 20%. Jotkut osuuspankit sen sijaan maksoivat lainat täytenä. Tuo tilanne oli suuri lovi ja kirveen isku, monet joutuivat siksi juuri menemään työhön opiskelun ohella. Syksyllä tuosta leikkauksesta luovuttiin ja osa pankeista maksoi takautuvasti myös ne leikatut osuudet.

Joten ei se elo milloinkaan aivan seesteisen ruusuista ole ollut.

Toimituksen poiminnat