Jyrki J.J. Kasvi Jyrki J.J. Kasvi (vihreät, Espoo)

Lajityypillistä käytöstä

  • Homo Sapiensin lajityypillistä käytöstä. CC BY-ND 2.0 Hans Splinter https://www.flickr.com/photos/archeon/4927398734[/caption]
    Homo Sapiensin lajityypillistä käytöstä. CC BY-ND 2.0 Hans Splinter https://www.flickr.com/photos/archeon/4927398734[/caption]

Tuotanto- ja lemmikkieläinten hoidossa puhutaan paljon lajityypillisen käyttäytymisen mahdollistamisesta. Toimisiko sama näkökulma myös ihmisille? Poislukien lajityypillinen tapamme kumauttaa naapureita antiloopin reisiluulla päähän.

Meidän elinympäristömme ja elintapamme ovat muuttuneet muutaman viime vuosisadan kuluessa radikaalisti, eikä lajimme evoluutio ole pysynyt perässä. Seurauksena on ollut paitsi eliniänennusteen moninkertaituminen myös moninaisia elintasosairauksia, joihin esi-isämme eivät ehtineet lyhyen elämänsä aikana sairastua.

Meidän pitäisi siis esimerkiksi syödä siemeniä, juureksia, sieniä, hyönteisiä, munia ja ehkä kerran viikossa hyvin muhinutta raatoa. Ei ole sattumaa, että syömme nimenomaan pilaantunutta … tai siis raakakypsytettyä lihaa, jonka on annettu seistä jopa useita viikkoja, kunnes lihan omat entsyymit ja maitohapot ovat mureuttaneet sen ja antaneet lihalle sen ominaisen maun. Me emme ole lihansyöjiä vaan haaskansyöjiä.

Moni meidän nykykulttuurissamme itsestäänselvänä pitämämme asia ei välttämättä ole sitä. Esimerkiksi politiikassa paljon puhuttu perinteinen ydinperhe on ihmislajin historiassa varsin uusi ilmiö, joka sai nykymuotonsa vasta teollistumisen myötä. Homo sapiensin luontainen sosiaalinen yksikkö on pikemmin muutamasta muutamaan kymmeneen yksilön lauma tai kylä, joissa metsästäjä-keräilijä-kulttuurit edelleen elävät.

Emme voi palata metsästäjä-keräilijöiksi, vaikka 3-4 tunnin työpäivä houkuttelisikin. Meitä on siihen tällä pallolla yksinkertaisesti liikaa. Mutta mitä voimme oppia esi-isiltämme esimerkiksi lastenhoidossa? No ainakin sen, että homo spiens -lajin poikaset, lapset kasvavat luonnossa yhdessä lauman muiden lasten kanssa. Siksi päivähoito ja varhaiskasvatus ovat parin lapsen ydinperheille niin tärkeitä. Ei siksi, että vanhemmat pääsevät töihin, vaan siksi, että lapset oppivat päivähoidossa lajityypillisellä tavalla sosiaalisia taitoja yhdessä muiden lasten kanssa.

Ja miksi ihmeessä me nukumme silloin kun nukumme ja niin vähän kuin nukumme? Esi-isiemme unirytmin määritteli karjanhoidon ja sähkövalon asemesta aurinko, ja myös nykyihmisen keho noudattaa edelleen auringon rytmiä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että öisin olisi tarkoitus vain nukkua, sillä ihminen nukkuu luonnostaan kahdessa neljän tunnin jaksossa ja valvoon niiden välissä pari tuntia. Lisäksi iltapäivällä on ihan luonnollista ottaa pienet ettoset. Se ei ole laiskuutta vaan meille lajityypillistä käytöstä, toisin kuin unirytmin tuunaaminen kahvin avulla.

Paljon puhutaan myös pukeutumisesta, ja paheksutaan vääränlaisia vaatteita. Pukeutuminen sinänsä on ihmiselle lajityypillistä käytöstä, sillä vaatetäit erottuivat päätäistä omaksi lajikseen vasta noin 170 000 vuotta sitten eli pian homo sapiensin kehittymisen jälkeen. Vaatteet suojasivat kylmältä ja muilta luonnonvoimilta ja mahdollistivat esi-isiemme leviämisen pohjoiseen.

Mutta miksi meillä on … kumma vietti liittää vaatteisiin perinteitä ja kulttuureita, joilla ei ole mitään tekemistä kylmän kanssa? Ei siitä niin kauaa ole, kun Suomessakin paheksuttiin housuihin pukeutuvia naisia. Housut keksittiin kuitenkin alkujaan ratsastusta varten siitä riippumatta, oliko satulassa nainen vai mies. Sitä ennen kaikki miehet kulkivat mekossa. Myös korkokengät olivat alkujaan nimenomaan miesten muotivaatteita. Ja nykyään jaksetaan kinata jostain huiveista ja pastasiivilöistä.

Entä parisuhde? Palaan homo sapiensin lajityypilliseen lisääntymiseen sitten kun en ole enää poliitikko, jonka pitää miettiä iltapäivälehtien otsikoita. Joka tapauksessa aihetta on tutkittu paljon, eivätkä tulokset todellakaan vastaa ”perinteisenä” pidettyä parisuhdetta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Ennen ydinperhettä useat sukupolvet asuivat yhdessä. Laumaan tai heimoon on piiitkä matka.

Käyttäjän jyrkikasvi kuva
Jyrki Kasvi

Totta, mutta ei niin pitkä, että lajimme evoluutio olisi ehtinyt sopeutua siihen. Aiemman ylisukupolvisen perheen muutos nykyiseksi ydinperheeksi oli tosiaan mm. Suomessa iso yhteiskunnallinen muutos.

Politiikassa ei pitäisi käyttää perinteinen-sanaa yhdessä ydinperheen kanssa.

Käyttäjän hennakajava kuva
Henna Kajava

Kiinnostavaa pohdiskeltavaa ja faktaakin :) Onko sulla tarkempaa tietoa tuosta, kuinka nopeasti evolutiivinen sopeutuminen voi edetä eri ominaisuuksien suhteen ihmisellä?

Olisiko kuitenkin niin, että vaikka miehillä saattoi muistaakseni olla useampia vaimoja Afrikassa keräilijä-metsästäjä -yhteiskunnassa, mutta naisilla ei useampia miehiä kuin salarakkaina, niin naiset eivät olisi kuitenkaan geneettisesti sopeutuneet tähän, vaan tilanteeseen olisi syynä vain olosuhteiden muodostama pakko? Evoluutiossahan kaikki palapelien palat eivät välttämättä loksahtele paikoilleen, vaan evolutiivinen tarkoituksenmukaisuus tuottaa myös toisinaan kielteisiä sivuvaikutuksia - esim. monivaimoisuudessa elämään joutuvien naisten psyykelle.

Lapsia hoitivat kyllä naiset yhdessä sillä aikaa, kun miehet olivat metsästysreissuilla alun alkujaan, mutta kyllähän lapsen äiti sai olla siinä jatkuvasti mukana hoitamassa. Tietenkin kasvien ja juurien keräily oli työtä, jolloin lapset täytyi jättää muiden naisten hoidettaviksi, mutta ei se varmaan viitenä päivänä viikossa kahdeksaa tuntia vienyt :) Päiväkodeissa lapsilla on liian pitkät päivät ilman omaa äitiä tai tuttuja, jotka antavat henkilökohtaista huomiota - tarkoitan lähinnä alle 5-vuotiaita lapsia.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Mietinkin uskallatko ottaa homo sapiensin lajityypillisen seksuaalisuuden käsittelyyn. Ehkä tämä oli poliittisesti viisas ratkaisu.

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

Onko Börjellä aie laittautua eduskuntaehdokkaaksi, vai miksi moinen huoli? :)
Minusta Börje olisi hyvä Vihreiden kansanedustaja.
Järkimies ja kalamies.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Vielä jos löytyisi 3998 muuta jotka on samaa mieltä, niin kannattaisi harkita. Tällä kansansuosiolla on parempi vaan kirjoitella Puheenvuoroon.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen Vastaus kommenttiin #7

Brysselin vaaleissa vois tulla ääniä ympäri maata. Riittäis aiheeksi pelkkä kalastus. Metsästyksestä et sitten hiisku sanaakaan.

Marjatta Laiho

"Ei siitä niin kauaa ole, kun Suomessakin paheksuttiin housuihin pukeutuvia naisia." Muistan, kuinka tokaluokkalaisena ihmettelin, miksi kuljin koko ensimmäisen luokan 1960–61 kouluun hameessa. Vanhempien käsityshän se ensisijaisesti oli, ettei kouluun sopinut mennä pitkissä housuissa kuin ulkourheilupäivinä. Olisin kuitenkin voinut pullikoida rajummin vastaan ja päästä palelusta bussipysäkillä. Toisen kouluvuoden syksyllä sain sovinnolla paksut villakangashousut ja nautin niiden lämmöstä talven ajan.

Perheen "ainoan oikean muodon" tuoreuden olen oppinut vasta varttuneena aikuisena, mm. Kaari Utrion ansiosta. Kristillisen (yhä vain katolisen) kirkon & valtiovallan (vaikkei valtioista vielä kunnolla voinutkaan puhua) etujen vuoksi alettiin vaatia pysyviä parisuhteita ja miehelle yhtä vaimoa kerrallaan, jotta lapsista tulisi pidettyä huolta. Itse olin niin syvästi omaksunut noin viisivuotiaana käsityksen kahden eri sukupuolta olevan vanhemman ja lasten perheestä, että kun kyselin äidiltä, missä on Jumalan pojan Jeesuksen taivaallinen äiti – jollaisen täytyi tietysti olla olemassa, koska maallisina vanhempina olivat Joosef ja Maria sekä näiden lisäksi taivaassa Isä Jumala, joka ei ollut Marian puoliso – ja äitini sanoi, ettei Jeesuksella sellaista taivasäitiä ole, en voinut uskoa. Mieleeni ei ole jäänyt, mitä muuta teologinen keskustelumme käsitteli, muta jossain välissä äiti mainitsi Pyhän Hengen, korostaen, ettei tämä ole ollenkaan, samoin kuin Jumala ja Jeesus jossain olomuodossaan, ihmisenkaltainen olento, vaan nimensä mukaisesti pelkkää henkeä. Silloin näin mielessäni Pyhän Hengen pitkään valkoiseen mekkoon pukeutuneena naisena valkoasuisen Jumalan ja heidän myös valkoisessa kaavussa kulkevan poikansa Jeesuksen rinnalla. Jumalallinen perhe oli täydellistynyt mielessäni, ja sain säilyttää rikkumattoman siloisen kuvani siitä, kunnes koulun pakkouskonnon tunneilla vuosia myöhemmin selostettiin paremmin noita henkimaailman pyhyyksiä.

Ensin hylkäsin uskontoni 13-vuotiaana, paljoltikin siksi, että koin sen "kumauttavan naapureita antiloopin reisiluulla päähän", kun nämä eivät uskoneet prikulleen oikein ja varsinkin, jos nämä olivat vähäväkisempää kansanosaa, sitä jolle Jeesus soi ihmisarvon vastoin oman aikansa tarkkoja nokkimajärjestyksiä. Yhtä paljon kirkosta eroamiseeni vaikutti se, että kaikki huuhaaopit maailman luomisesta ja sielun pelastuksesta tai ikuiseen kadotukseen joutumisesta menettivät merkityksensä "tieteellisessä maailmankuvassani". Pian sen jälkeen käytiin suomalaisessa mediassa – molemmilla tv-kanavilla, sanoma- ja aikakauslehdistössä – suuri homokeskustelu. Seurasin sitä korva ja silmä tarkkana kummastellen, kuinka keskusteluissa oli mukana sekä lääkärin että papin koulutuksen saaneita oppineita, jotka saattoivat puhua pitkät litaniat rationaaliselta kuulostavaa asiaa, mutta aina loppujen lopuksi päätyivät hartaudella vetoamaan johonkin Raamatun jakeeseen. 1960-luvun debatti johti homousrikoksen poistamiseen laista 1971 ja tautiluokituksesta 1981. Vielä meillä on voimassa sadistinen translainsäädäntö pakkosterilisaatiosta.

"Emme voi palata metsästäjä-keräilijöiksi, vaikka 3-4 tunnin työpäivä houkuttelisikin", mutta tuo kenties kivikaudella normaali työpäivän pituus sopisi erinomaisesti digitalisoituun tekoälymaailmaamme. Luonnollisista unirytmeistämme selville pääseminen voinee auttaa järjestämään ihmiseloa fiksummin. Kuka on todistanut, että pienelle ihmislapselle on lajityypillistä käyttäytymistä viettää 8–10 tuntia parasta valveillaoloaikaansa – sopivin päiväunin – erossa emoistaan? (Emo on sukupuoliriippumaton vanhempi lintutieteessä – miksei ihmiselläkin tai kellä vain?) Vaikka ympärillä on mukavien ikätoverien lauma ja maailman pätevimmät varhaiskasvattajat, kannattaisi minusta ajatella avoimesti, miten pitkinä jaksoina parivuotias luontaisimmin nauttisi kotipiiristä ja avarammista ympyröistä. Kun konkreettista "sorvin ääressä" suoritettavaa työtä tarvitaan yhä harvemmilta, eikö olisi aika antaa lasten kasvaa heille elähdyttävimmissä olosuhteissa, vaikka yhteiskunta kantaisikin suuremman taloudellisen taakan noin alle 12-vuotiaiden perheistä? Molemmat vanhemmat voisivat tehdä esimerkiksi osaviikkoista työtä, jolloin toinen olisi joka päivä kotona hoivaamassa ja kuljettamassa päiväkotiin lyhyeksi aikaa.

Jos vihreän poliitikon pitää varoa tieteen esiin tuomia tosiasioita silloin, kun ne tallaavat liian kovasti herkkähipiäisten faktankammoajien varpaille, valahtaa hento toivoni ihmiskunnan selviytymisestä kotiplaneettansa ilmastonmuutoksesta maan rakoon. No, jätä vain, Jyrki, rauhaan "perinteisenä pidetty parisuhde", teet upeaa työtä muissa asioissa! Minäkin aion sitten, kun maailmassa on rauha, kenenkään ihmisoikeuksia ei vahingossakaan missään loukata, kaikki tuotantotoiminta noudattaa ekologisen kestävyyden vaatimuksia ja ihmisen hyödykseen käyttämiä muita eläimiä kohdellaan vähintään nykyisten eläintarhasäädösten mukaisesti, ryhtyä kampanjoimaan miesten pukua vastaan. Onhan aivan järjetöntä, että suuri osa ihmisistä ahdistetaan globaalisti, ainakin "virallisissa" päättäjien tai muiden merkittävien ihmisten tapaamisissa, pelkän sukupuolensa vuoksi käyttämään jopa päiväntasaajan helteissä ja kuumissa kokoussaleissa pitkiä housunlahkeita ja pitkähihaista takkia, joiden on vieläpä oltava väriskaalaltaan mustasta vaaleaan beigeen, vähän ruskean sävyjäkin sallien, kun taas toista sukupuolta olevat saavat valita järkevän, väljän, vaalean mekon tms. viilentävän vaatetuksen. Toki poliitikko- ja muut vaikuttajanaiset pukeutuvat yleisesti jakkupukuihin hameella tai pitkillä housuilla, mutta vaihtelua suvaitaan paljon niin malleissa, materiaaleissa kuin väreissä. Vain esimerkiksi arabiasut tai jotkin "vakiintuneet" kansallispuvun tapaiset voivat nykyään monipuolistaa "miespaneeleiden" yhtenäistä "uniformua" uutisissa. Miten maailman miehet ovat alun alkaen suostuneet tuollaiseen mielettömään ja perusteettomaan sortoon?

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Hauska kirjoitus. Itse näen ihmisessä vain yhden eläimen muiden joukossa. Se helpottaa ymmärtämään miksi olemme tällaisia kuin olemme. Samoin ei odota liikoja itsestämme ja toisistamme. Ei pety odotuksissa vaan helpomminkin yllättyy joskus positiivisesti ihmisapinamme kyvyistä.

Käyttäjän JouniKivel kuva
Jouni Kivelä

Onhan se harmi, että Jyrki Kasvi joutuu jostain syystä sensuroimaan itseään.

Ydinperhe on nykyajan poliittinen käsite. Olisi parempi puhua parisuhteesta ja lisääntymisestä parisuhdestrategialla. Muita lisääntymisstrategioita ovat haaremistrategia ja spermakilpailustrategia muita ei suvullisesti lisääntyillä juuri ole.

Simpanssit lisääntyvät spermakilpailustrategialla, kiimaan tullut naaras parittelee usein kaikkien lauman koiraiden kanssa, näin pennun isää ei voida identifioida.

Eron simpansseihin tekee juuri parisuhde ja kun näin voidaan isä identifioidan hän osallistuu aktiivisesti puolison lasten hyvinvoinnista huolehtimiseen.

Ihminen ei ole raadonsyöjä, vaan kypsytetyn ruoan syöjä, myös vihannekset yleensä kypsyttään, näin ihminen voi 20 min tankata yhtä paljon energiaa kuin simpanssi koko päivän lehtien mussutuksella.

Jos parisuhteesta luovuttaisiin, kulttuuri romahtaisi todennäköisesti parissa sukupolvessa.

Mikä tässä on niin ihmeellistä.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

No, ihmisen lajityypilliseen käyttäytymiseen ei ehkä kuulu mikroaaltouuni, mutta mielelläni näkisin realistisen aikajanan siitä, miten Australopithecus ja Homo ovat ruokansa kypsentäneet viimeisen 2,5 miljoonan vuoden aikana.

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu

Hyvä kirjoitus. Muutamia kommentteja kuitenkin kohtiin, joissa näin lajityypillisen käyttäytymisen hieman toisin.

Ei ihminen pidä pilaantuneesta lihasta. Lajityypillinen ihminen inhoaa vaistomaisesti mädän lihan hajua. Raakakypsyttäminen on opittu taito, joka ei vielä ole (ihmisen mielestä) lihan pilaantumista. Ihmisen hampaistoa ja kai ruoansulatustakin varten liha kannattaa mureuttaa, mikä voi tapahtua vaikkapa paistamalla, optionaalisen raakakypsytyksen jälkeen. Maksaa ja muuta pehmeämpää ihminen on syönyt paljon raakanakin (tuoreena).

Ihminen on elänyt paljon pienryhmissä, ja se onkin joka tapauksessa lajityypillinen asennoitumistapa. Useimmat suomalaiset kuuluvat useisiin erilaisiin pienryhmiin (suku, kaveripiiri, työporukka, urheilujoukkueen kannattajat). Tämä ei välttämättä estä suurempiinkin ryhmiin kuulumista, nyt jo lajityypilliseen tapaan. Heimo on tuttu vähän isompi juttu, eikä siitä ole enää pitääkään matkaa valtioon. Ehkä rohkenen väittää, että kuuluminen vain yhteen tai useampaan suureen ryhmiin ei ole lajityypillistä. Tällaiset järjestelmät hajoavat usein kuppikuntien muodostumiseen. Minusta luonteva tapa on ajatella niin, että pienryhmät ovat ensisijaisia, mutta tilanteessa, jossa luotamusta kaukaisempiinkin ihmisiin on riittvästi, ihminen osaa hyödyntää myös suurempia ryhmiä.

Päivähoito ei ole lajityypillistä käyttäytymistä. Näin siksi, että selvästikin lajityypillistä on kasvaminen vanhempien kanssa. Lapsen ajatusmalli lähtee yleensä siitä, että on mukavampi olla vanhempien kuin vieraiden kanssa. Lapsen voi kyllä sopeuttaa myös päiväkotiympäristöön, mutta lapsi ei tähän suuntaan pyri. Vieraiden kasvatettavaksi joutuminen voi olla traumaattista. Tarhatädit ovat (ainakin alkuun) vieraita, ja usein "vain duunissa", ilman (lapsen kaipaamaa) pitkäaikaista sitoutumista hoidettaviin. Tämä ei sulje pois sitä, että lapsilaumassa kasvaminen on lajityypillistä. Lajityypillisimmillään ihmislapsi kasvaa vanhempiensa helmoissa, mutta silti usein (sisarusten lisäksi) naapuruston kakaroiden kanssa temmeltäen, muidenkin läheisten aikuisten komentoja kuunnellen, ja siinä touhussa sosiaaliseksi oppien.

Vaatteisiin liittyvät perinteet ovat hyvin lajityypillisiä. Ihminen selvästi viestii ulkonäöllään, tukkaa kampaamalla, partaa siistimällä, meikkamalla, vaatteilla ja usealla vielä kehittyneemmälläkin tavalla.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Ihmisen Dunbar-luku on siinä 150. Korkeintaan tuon kokoisessa yhteisössä eläminen on ollut tapana kymmeniä tuhansia vuosia. Muilla isoilla Afrikan apinoilla luku on joitakin kymmeniä.

Sanoisin niin päin, että karuissa oloissa, kuten jääkauden reunalla joskus, on jouduttu tottumaan pienempiinkin ryhmiin.

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu

Tuo Dunbarin luku mahdollistaa tietenkin yhteiskunnan, jossa ihmisillä on monia tuota lukua pienempiä ryhmiä, joiden jäsenet yhteenlaskettuna nousevat tuon 150:n tuntumaan. Se on tietenkin maksimi, joten sekin voi olla aivan lajityypillistä, että on "vain" 50 tuttua. Perheenjäsenet ovat sitten vielä asia erikseen (supertuttuja), ja mahdollisuus tunnistaa toisia samaan ryhmään kuuluviksi (helposti tutustuttavissa olevia, yhteisen taustan omaavia), vaikka eivät olenaan Dunbarin mielessä tuttuja (vaikkapa suomea puhuvat ihmiset Melbournen lentokentällä).

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Meikkaaminen ja keihäänheitto olivat epäilemättä merkittäviä juttuja jo Homo sapiens sapiensin alkuaikoina, mutta meikkaaminen ja muu kuvataide ovat kyllä saattaneet kiinnostaa Homo-sukua ennen alalajiammekin.

Käyttäjän juholaatu kuva
Juho Laatu

Linnullakin on komeita lajityypillisiä höyhenpukija tähän tarkoitukseen. Ihmisillä näköaisti on varsin dominoiva aisti, joten kaikki näkyvä kiinnostaa ja siitä vedetään erilaisia johtopäätöksiä monella lajityypillisellä tavalla.

Toimituksen poiminnat