*

Jyrki J.J. Kasvi Jyrki J.J. Kasvi (vihreät, Espoo)

Kokoomuksen panttivanki

Moni ihmettelee, miksi hallitus tekee niin kokoomuslaista politiikkaa, vaikka kokoomus oli hallitusneuvotteluissa hallituksen pienin puolue, toki nyt perussuomalaisten hajottua toiseksi suurin.

Käytännössä keskusta ja siniset ovat kokoomuksen panttivankeina. Kokoomuksen kannatus on noussut eduskuntavaaleista (18,2%) reippaasti, ja on viimeisimpien kyselyiden mukaan 22,8% (YLE) tai 21,4% (HS). Jos vaalit pidettäisiin nyt, Kokoomus olisi ylivoimaisesti eduskunnan suurin puolue.

Sen sijaan viime vaalit voittaneen keskustan kannatus on romahtanut vaalien kannatuslukemista (21,1%). Viimeisimpien kyselyiden mukaan keskustaa äänestäisi nyt 17,4% (YLE) tai 15,1% (HS) äänestäjistä.

Kokoomukselle hallituksen hajoaminen ja uudet eduskuntavaalit eivät siis olisi yhtä suuri uhka kuin keskustalle tai sinisille. Sinisille ennenaikaiset vaalit olisivat todellinen katastrofi, sillä sinisten puoluekoneisto ei ole vielä valmis vaalityöhön. Ei ihme, että kokoomus on voinut vääntää hallituksen sisäisissä neuvotteluissa ruuvia paljon kireämmälle, kuin keskusta tai siniset.

Käytännössä kokoomuksesta on tullut hallituksen pääpuolue. Kokoomuksen kenttäväki kehrää tyytyväisyydestä, ja hyvä henki ruokkii kannatuksen kasvua. Vastaavasti keskustan kentältä ei kuulu minkäänlaista hyrinää, ja se näkyy myös gallupeissa.

Ainoa asia, mikä hieman hillitsee kokoomusta hallituksessa, on sote-uudistus. Kokoomuksessa tiedetään, että nykyinen hallituskokoonpano on ainoa, jossa kokoomuksen ajama valinnanvapausmalli voi toteutua, vaikka se monien asiantuntija-arvioiden mukaan nostaisi terveydenhoidon kustannuksia ja suosisi kaupallisia terveyspalveluyrityksiä.

Viime viikkoina kokoomuksen valinnanvapausmalli on alkanut hirvittää jo keskustaakin, vaikka sen kaataminen todennäköisesti kaataisi myös hallituksen, ja samalla romuttaisi keskustan oman vuosikymmenten haaveen, maakuntahallinnon toteutumisen.

Kokoomuksessa tuskin halutaan myöskään hallituskriisiä ja uusia eduskuntavaaleja juuri ennen presidentinvaaleja Sauli Niinistön kampanjaa sotkemaan. Mutta jos sote karahtaa keväällä uudestaan perustuslakiin, peli muuttuu paljon rumemmaksi, eivätkä ennenaikaset vaalitkaan ole silloin poissuljetut.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Ja vihreät on ajatunut vasemiston panttivangiksi.

Mitenkän tämän kansanedustajan näkemys sopii tehtyyn vihervasemmiston yhteiseeen välikysymykseen ?

https://www.verkkouutiset.fi/vihreiden-kansanedust...

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Edustaako vaikkapa Lepomäki tai Vartiainen kaikessa Kokoomuksen kantaa? Panttivankivastineesi ontuu - pahasti.

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner

Mielestäni aivan liikaa puhutaan tuloeroista. Tuloerot ovat Suomessa pieniä koska palkansaajilla jyrkkä veroprogressio. Sen sijaan globaalisti katsottuna pääomat ovat kertyneet hiljaa mutta varmasti todella pienelle porukalle.

Kahdeksan miehen omaisuus on yhtä suuri kuin puolen ihmiskunnan omaisuus - 3,6 miljardin ihmisen, jotka kuuluvat ihmiskunnan köyhempään puoliskoon. Ajatelkaa, ainoastaan kahdeksan ihmistä omistaa yhtä paljon kuin 3,6 miljardia ihmistä. Yleensähän sanotaan että kyseessä vain muutamista ihmisistä, mutta kun nämä muutamat omistaa miltei kaiken, on sillä jo suuri vaikutus.

1. Raha laiskistuu kun nämä tahot yrittävät turvata omaisuutensa kaikin keinoin.
2. Valtiot eivät saa tarpeeksi verotuloja koska näiden huippurikkaiden veroprosentit paljon pienemmät kuin palkansaajien ja pienomistajien (-säästäjien) ja usein he myös pimittävät verottajia ja/tai muuttavat kirjansa maihin joissa vain nimellinen vero.
3. Heillä on paljon valtaa ohi demokraattisen päätöksenteon. Voidaan jopa sanoa, että heillä on enemmän valtaa kuin poliittisilla päättäjillä.

Käyttäjän kiravuo kuva
Timo Kiravuo

Jos tuo "kahdeksan miehen omaisuus" perustuu siihen Oxfamin mainokseen, kannattaa tietää että laskelma on tehty jonkin verran tarkoitushakuisesti. Siinä on otettu lähtökohdaksi nettovarallisuus, joten maailman köyhintä ei suinkaan edusta Kalkutan kaduilla nukkuva kerjäläinen, vaan Harvardista opintolainat niskassa valmistunut juristi bemarissansa.

Mutta ei ole kohtuutonta arvioida että puolet siitä osasta ihmiskunnan omaisuutta, joka on ihmisten, ei valtioiden yms. hallinnassa, on luultavasti noin sadan ihmisen hallinnassa.

Mitä tälle sitten pitäisi tehdä, en tiedä. Laitonta veronkiertoa saadaan kuriin, OECD:n CRS tuo suoraan veronkiertoon paremmat työkalut, tosin YLE:n MOT jo todisti että suomalaiset eivät kierrä veroja. Lailliseen puuttuminen on sitten hankalampaa. Paikallinen verottaminen globaalissa maailmassa toimii rajallisesti, globaaliin verotason sopimiseen puolestaan ei ole innostusta. Aina löytyy jokin Monaco suomalaisille urheilijoille paeta verottajaa.

Timo Kiravuo

Käyttäjän NiiloMkel kuva
Niilo Mäkelä

En edelleenkään ymmärrä hallitusta joka ajaa kokoomuksen politiikkaa, kun pitäisi ottaa huomioon koko kansan tasapuolinen etu?
En myöskään ymmärrä miten hallituksessa voi istua 5 ministeriä jotka ovat jättäneet oman puolueensa?

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Muistan vielä ajan, jolloin Suomella oli viisas presidentti ja hänellä valtaakin. Niihin aikoihin Kokoomusta ei päästetty hallitukseen. Se juurikin todisti presidentin viisauden.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Minusta kuitenkin demokratia on parempi. Kansa päättää ketä äänestää.

Kaikki muu höpötys on älytöntä.

Käyttäjän jyrkikasvi kuva
Jyrki Kasvi

Sen viisaan presidentin henkilön palvonnassa mentiin valitettavasti liian pitkälle poikkeuslakeineen kaikkineen. Käsitykseni mukaan tasavallan presidentin valtaoikeuksia karsittiin nimenomaan kyseisen viisaan presidentin ylipitkän kauden kokemusten perusteella, ja hyvä niin. Yhdelle henkilölle ei saa keskittyä liikaa valtaa.

Käyttäjän tapiomakelainen kuva
Tapio Mäkeläinen

Tämä oli varmaan vitsi jos tarkoitat sitä takinkääntäjä dementikkoa , joka pressana etsi reppuaan lähteäkseen kansakouluun. Lueppa Lssse Lehtisen uusi kirja Väinö Tannerista .

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Siniset varmaan sinnittelee hallituksessa siihen saakka, kunnes tulee se oikea ja ratkaiseva äänestys valinnanvapauslainsäädännöstä ja toisaalta Soini ehkä samaan aikaan lähtee pankkiin tms. hommiin. Sinisillä ei olisi mitään järkeä nyt kaataa hallitusta – ei kukaan halua käydä vaaleja talvella kylmässä ja rahattomana ilman organisaatiota.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Blogisti analysoi hienosti nykyisen SOS-hallituksen pattitilanteen, joka on Kokoomukselle hykerryttävän edullinen. Sipilä-Bernerin Keskusta on ohittanut Kokoomuksen oikealta ja menettänyt maaseutuväen kannatuksen. Ja ex-persut ovat pelkääjän paikalla uskaltamatta vaatia mitään.

Kriisi on myös opposition suunnalla. Meiltä puuttuu sivistyneiden demokratioiden Labour-koalitio, jonka muodostaisivat Sdp, Vihreät ja Vasemmistoliitto - sekä persujen ja ex-persujen politiikkaan lopen kyllästyneet ja tuskastuneet ex-äänestäjät.

Timo Uotila: Uusi Suomi Puheenvuoro 24.11.2017:
http://timouotila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246586...
Välikysymys voi muuttaa Suomen mädän poliittisen ”kulttuurin”!
Timo Uotila: Uusi Suomi Puheenvuoro 28.11.2017:
http://timouotila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/246720...
Presidentinvaali on ratkennut ”työväen miehen” voittoon

Käyttäjän tapiomakelainen kuva
Tapio Mäkeläinen

Ainakin teollisuudessa on ollut hyvä tapa tehdä strategiat ja sitten toimintasuunnitelmat ja myös tehdä kuten sovittu. Yleensä toimii. Jos ei , niin pannaan toimimaan.
En ymmärrä mikä vaikeus valinnavapaudessa on sillä se oli speksattu sote- uudistukseen ?
Nk asiantuntijat ovat todistamassa omassa asiassaan ja lähes kaikki enempi vähempi julkisen sektorin palkansaajia.
Ihan sama itkuvirsi alkoholiasiassa. Osin samat taatat äänessä ampumassa puskista. Ohran viljelykin on uhattuna.

Johtamisen yksinkertaisin malli on:
Suunnittelu
Toteutus
Seuranta

Sillä jo pääsee pitkälle. Käsi maksalla; onko toimittu näin?
Tuntuu, että osa nk asiantuntijoista on hypännyt Seuranta moodiin jo tässä vaiheessa.

Jos olisi kyse yrityksestä olisi toimiva johto vaihdettu jo kauan sitten. Tavallaan niin kävikin kun halltus vaihtui mutta uudempi poppåå ei ole sen parempi.

Toimituksen poiminnat