*

Jyrki J.J. Kasvi Jyrki J.J. Kasvi (vihreät, Espoo)

Helpotuksen huokaus!

Korkein hallinto-oikeus päätti sitten lopulta määrätä kunnallisvaalit uusittavaksi Kauniaisissa, Karkkilassa ja Vihdissä, sähköisen äänestyksen kokeilukunnissa. Helpotuksen huokaus!

Helsingin hallinto-oikeuden taannoinen päätös hylätä sähköisestä äänestyksestä tehdyt valitukset järkytti uskoani suomalaiseen demokratiaan. Sen viesti oli, ettei jokainen ääni olekaan tärkeä, että on ihan ok, että 232 ääntä menee hukkaan.

Nyt KHO palautti tuon uskon.

Joka tapauksessa sähköisen äänestyksen kokeilu liittää viime kunnallisvaalit pitkään listaan sähköiseen äänestykseen eri puolilla maailmaa liittyneitä sotkuja ja skandaaleja. On sinänsä helppo ymmärtää, miksi sähköinen äänestäminen houkutteli poliitikkoja ja virkamiehiä. Onhan se niin noloa, että itseään tietoyhteiskunnan edelläkävijäksi tituleeraavassa Suomessa äänestetään kynällä ja paperilla. Ja äänten laskeminenkin kestää monta tuntia.

Siinä ei tietotekniikka-alan asiantuntijoiden esittämä kritiikki paljon painanut. Kyllähän Suomessa osataan tehdä luotettava ja virheetön järjestelmä, vaikka siinä oltaisiin muualla epäonnistuttu. Olisi ehkä kannattanut googlata hakusanoilla ”electronic voting scandal” ennen lopullisen päätöksen tekemistä.

No, nyt sitä kaivattua kansainvälistä huomiota tuli, mutta vähän toisenlaista kuin yritettiin.

Sitä ei myöskään ymmärretty, miten raskas, kallis ja pitkä prosessi kohtuullisen luotettavan sähköisen äänestysjärjestelmän kehittäminen on. Eikä siltikään koskaan voi olla täysin varma, ettei niin monimutkaiseen järjestelmään olisi unohtunut yhtä heikkoa kohtaa. Tämä on nähty niin monessa tietojärjestelmähankkeessa, että sen luulisi olevan jo yleissivistystä.

Tässä kohtaa pitäisi tietysti paukuttaa henkseleitä ja myhäillä: ”mitäs minä sanoin”. Mutta ei tässä voi syyttää kuin itseään, etten osannut vääntää asiaani vielä paksummasta rautakangesta. Jos viesti on oikea eikä sitä kuulla, vika on viestin viejässä.

Parannettavaa on toki myös suomalaisessa hallintokulttuurissa. Meillä on paha tapa hirttäytyä tehtyihin päätöksiin, jopa edellisellä vaalikaudella tehtyihin päätöksiin. Viedä ne loppuun päätöksen jälkeen esitetystä kritiikistä huolimatta.

Joka tapauksessa, vaikka prosessi ei mennyt ihan niin tyylikkäästi kuin olisi ollut suotavaa, loppu hyvin kaikki hyvin. Tämän korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen naiveinkaan teknologiaoptimisti1) ei kehtaa ainakaan kymmeneen vuoteen ehdottaa Suomeen sähköisiä vaaleja.

Ehkä sitten kymmenen vuoden kuluttua äänestysteknologia on kehittynyt niin pitkälle, että siihen voi luottaa. Tai sitten meidän teknologinen yleissivistyksemme on ehtinyt kymmenessä vuodessa kehittyä niin pitkälle, että ymmärrämme, mihin tarkoituksiin tietotekniikkaa kannattaa ja pitää käyttää ja mihin se ei missään tapauksessa sovellu.

Ehkä tämän oli pakko mennä näin. Jos sähköisen äänestyksen kokeilussa ei olisi tapahtunut jotain näin radikaalia mokaa, sitä oltaisiin todennäköisesti esitetty käytettäväksi vuoden 2011 eduskuntavaaleissa koko maassa. Ja sen esityksen torppaaminen olisi ollut hyvin hyvin vaikeaa.
___

1) Olen itsekin teknologiaoptimisti, mutta en ihan niin naiivi, että en näkisi sähköisen äänestyksen ongelmia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (35 kommenttia)

Tapio O. Neva (nimimerkki)

Jos Tuija Brax olisi saanut jatkaa linjallaan, oli Vihreä liitto Perussuomalaisten sijasta voittanut Tieto-Enatorin avulla 2011 eduskuntavaalit.

Kasvi ei ole oikein ymmärtänyt, mikä konspiraation mahdollisuus porvarihallitusta vastaan järjestelmällä on tarjoutunut Jääskeläiselle (sd.) ja Tuija Braxille (vihr.).

Brax lienee melko toivoton tapaus kovapäisyydessään.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Jyrki J. Kasvi: "Jos viesti on oikea eikä sitä kuulla, vika on viestin viejässä.

Nyt liioittelet. Suomessa on paljon valtaapitäviä tahoja, jotka eivät yksinkertaisesti kuuntele, vaikka viesti ja viestin viejä olisivat miten virheettömiä ja loogisesti täydellisesti perusteltuja. Vika toki voi olla viestin viejässäkin, mutta monesti se on myös vain ja ainoastaan vastaanottavassa (tai vastaanottajan) päässä.

Tapio O. Neva (nimimerkki)

En ropandes röst i öknen! Se, onko viesti oikea vain väärä, johtuu tietenkin siitä, tuleeko se EFFI:ltä vai esimerkiksi pääministeriltä, ei siitä, onko viesti teknisesti oikea. NIH; not invented here -argumentti on melko vahva. Braxilla vain ei ole kykyä sanoa "ei" Jääskeläiselle ja Tieto-Enatorille, koska projekti ilmeisti alkoi jo Johannes Koskisen tai viimeistään Luhtasen aikana.

Poliittiset sopulit voisivat haastatelle vaalijohtaja Jääskeläistä ja vastaavaa projektipäällikköä asiasta.

Käyttäjän helanes kuva
Esa Helander

"Tietoyhteiskunnan edelläkävijämaa" Ollut joskus, kai, hetken.

tourette (nimimerkki)

En ole nähnyt ainuttakaan oikeasti pätevää asiaperustelua sille, miksi nykyisestä systeemistä pitäisi muuttaa jotakin.

Mikä siinä mukamas on vikana? Mitä sähköiseen äänestykseen siirtymällä saavutettaisiin? Mitä sen tekemättä jättämisellä menetettäisiin?

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Onnittelut Kasville menestyksestä ja asiantuntevista lausunnoista. Joskus kansanedustajakin saattaa olla ministeriä viisaampi. Jopa oman puolueen :)

Virossa ollaan siirtymässä laajamittaisesti säköiseen äänestykseen. Olisko Jyrkin konsultointi paikallaan, vai annetaanko mennä entiseen NL-malliin. Käpälöinti saattaa olla nimittäin helpompaa.

Tarkkailija (nimimerkki)

Tämä järjestelmä ei todellakaan ollut kehitystä. Hyödyt jolla tätä perusteltiin olivat keksimällä keksittyjä - toiminta ei todellakaan yksinkertaistunut tai tehostunut mitenkään. Tällainen näennäiskehitystyö olisi ollut paremmin perusteltua edes siirrettynä laskukaudella tehtäväksi.

Äänestystulosten laskentaa voitaisiin tehostaa kehittämällä äänestyslipukkeita ja niiden laskentaa. Äänestysmerkinnän tekeminen kynällä on varmasti halvempaa, nopeampaa, helpompaa ja yksinkertaisempaa kuin näillä teknisillä virityksillä, joiden suunnittelussakin vielä mokattiin.

tourette (nimimerkki)

"Äänestystulosten laskentaa voitaisiin tehostaa kehittämällä äänestyslipukkeita ja niiden laskentaa"

Tätä on jo harjoiteltu vuosikymmenet ja aika hienosti pelaa. Miksi sitä enää olisi oikeasti tarpeen mitenkään tehostaa?

Tarkkailija (nimimerkki)

Sähköiseen äänestykseen siirtymisen yksi peruste oli laskennan nopeutuminen.
Tätä ei nykyisellä käsipelillä juurikaan voida nopeuttaa - koneellinen äänten laskenta pudottaisi laskenta ajan murto-osaan nykyisestä. Tietysti nuo korttiaparaatit tekevät siitä vielä tätäkin nopeampaa.

tourette (nimimerkki)

... ja tällä nopeutumisella saavutettaisiin, niin mitä?

tourette (nimimerkki)

Äänestystulosten nopeuttamisen myötä menetettäisiin perinteinen parituntinen jännitysnäytelmä, joka on kerta kerralta ollut valloittavampi seurata... :

- milloin asiantuntijat riisuvat pikkutakit; ennen vai jälkeen YLE:n virallisen ennusteen valmistumisen?

- milloin Tarmo Ropposen lyijykynä katkeaa? (Tarmo takaisin !!!)

- milloin Sami Borg innostuu tarpeeksi, että tampersterinmurre tunkee tunnistettavasti läpi?

- monellako eri nyanssilla puoluejohtaja voi toistaa: "niin, tämä on vasta ennuste, on liian aikaista sanoa mitään varmaa" ?

Isoveli valvoo (nimimerkki)

Amerikkalainen äänten laskutapa http://www.youtube.com/watch?v=cy1IlAXeV30

Vielä kun ottaa huomioon millä tavoin Bush tuli aikoinaan uudelleen valituksi,niin laittaa miettimään mihin tämmöistä systeemiä oikein tarvitaan.

http://www.youtube.com/watch?v=ug4cKY-9akI

http://www.youtube.com/watch?v=KQzq86Kkq8w

http://www.youtube.com/watch?v=z3hUPP_bdOo&feature...

http://www.youtube.com/watch?v=ICl-bI927rM&feature...

http://www.youtube.com/watch?v=gR3A9rG022M&feature...

Kovasti vain ihmetyttää miksi testailla ei toimivaa systeemiä tositilanteessa ja toiseksi,miksi juuri nämä kunnat vain tarjosivat tämän mahdollisuuden kaiketi päättäjien omat kunnat olivat kyseessä.

Taitaa olla suomessa vain tapana että veronmaksajien rahoista näitä laittomuuksia oikeinpa harrastetaan,koska poliittista vastuuta ei tarvitse kantaa ja eihän se suoraan kenenkään kukkarosta pois ole ja suomalaisena tapana kun vain on,että mikä alalla ilmenee jäävuorenhuippuna on alalla vallitseva käytäntö eli ei pitäisi olla yllätys ihan lähitulevaisuudessakaan.Suomi on edelleenkin maailman vähiten kuuluviin kuuluva korruptoitunut maankolkka siis "omien" tutkimusten mukaan,uskokaa ken tahtoo.

Asgard (nimimerkki)

Ei varmaan ollut kovinkaan suuri yllätys, että TietoEnator ei kyennyt katkaisemaan epäonnistuneiden sähköisen äänestyksen järjestelmien ketjua. Onneksi homma meni näinkin paljon pieleen, niin ongelmat tulivat esille ja jopa päättäjät joutuvat jo väkisinkin uskomaan. Parhaita viime aikaisia kommentteja ovat Holmlundin jutut jossain YLE:llä passisiruista. Vaikka omin silmin näki kun passi luettiin niin sanoi vaan tyyliin että "meidän tietojen mukaan niitä ei voi lukea". Eh? Jos paperilla lukee ettei voi lukea niin eihän niitä voi vaikka omin silmin näkis.

M.Heikka (nimimerkki)

Kyllä manuaalinen äänestäminen on kumminkin luotettavampi kuin elektroninen. Tämä vanhan ajan byrokraattinen: joka puolueesta akka ja ukko -menetelmä on varsin turvallinen. VAIKKAKIN nettiäänestäminen toisi nuoret uurnille nykyistä paremmin.

Rinnakkaisjärjestelminä OK.

ekonomi (nimimerkki)

Olin pressanvaaleissa paikallisessa äänestyspaikassa virkailijana ja silloin selvisi homman leväperäisyys.

Olimme laskeneet äänet ja tarkistaneet ne 3 kertaa ja mielestämme tulos oli likimain oikea.

Kun keskusvaalilautakunnan tulokset julkaistiin, luvuista puuttui noin 10 % äänistä. Ihmettelimme asiaa ja otin yhteyttä keskusvaalilautakuntaan ja pyysin selvittämään asiaa, eli mistä johtui noin suuri ero luvuissamme (sellainen sallittu ero voisi olla siinä 0.5% luokkaa).
Lautakunnan virkailijat sivuutti asian olankohautuksella eivätkä he ryhtyneet mihinkään toimiin asian selvittämiseksi ( kaveri vastasi puhelimeen ' no voi voi voi, me sitten ihmettelemme tätä ....' , ne taitaa ihmetellä vieläkin).

Sen jälkeen päätin, etten koskaan enää osallistu vaalilautakunnan työhön, jos keskusvaalilautakunta ei vähääkään kunnioita äänestäjiä, jotka raihnaisina ja vaikeasti liikkuvina saapuvat äänestyspaikalle, koska kuvittelevat äänen olevan merkityksellinen.

Käyttäjän petripartanen kuva
Petri Partanen

Kyllä tätä on itsekin tullut ihmeteltyä vaalien alla.

http://petripartanen.blogit.uusisuomi.fi/2008/10/2...

Tuntuu että on lähtökohtaisesti ollut väärä lähestymistapa koko sähköiseen äänestykseen.
Miksi se ei voisitoimia vaikkapa pankkiautomaatin tapaan ja korttina toimisi vaikkapa kela-kortti?

Käyttäjän saramo kuva
Jussi Saramo

Vihreiden tileiltäkö maksetaan muille puolueyhdistyksille kustannukset uusista vaaleista? Karkkilassa ei moni huokaissut helpotuksesta kun tämä vihreän ministerin soppa lopulta paloi pohjaan. Sinänsä oikeuden ratkaisu on tietysti oikea, mutta ei käy kateeksi sijaiskärsijöitä.

siviilitarkkailija (nimimerkki)

Toivottavasti muut puolueet heräsivät ymmärtämään millaista tuhoa vihreä saasta ajaa maahan ja kuinka helposti demokratian arvo itsessään tuhotaan vihreän saastan toimesta. Tämän luulisi kiinnostavan muita puolueita jotka uskovat oikeasti demokratiaan. Niitä jotka eivät usko demokratiaan, vihreän saastan temppuilu ei voisi vähempää kiinnostaa.

Jari Kauppila (nimimerkki)

Minun on vaikea käsittää, miksi Jyrki Kasvi on yhä vihreissä, vaikka vastustaa saman puolueen oikeusministerin e-äänestyshanketta ja oli Lex Nokiassakin vihreiden vähemmistössä sanomassa ei.

Tapio O. Neva (nimimerkki)

Vihreässsä liitossa on lehtivihreän lisäksi myös viemäreiden löyhkävää vihreää tai pikemminin ruskeaa limaa...

Käyttäjän malva kuva
Eeva Vasenius

Minun on vaikea käsittää, miksi Kasvi pitää tuollaista "hassunhauskailottelukuvaa" itsestään täällä, kun ajat ovat todella kovat monille, eikä tuollainen virnuilu tunnu oikein mukavalta, jos on vaikka aika masennusfiiliksissä....

Eeva V.

Frank (nimimerkki)

Tämän korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen naiveinkaan teknologiaoptimisti1) ei kehtaa ainakaan kymmeneen vuoteen ehdottaa Suomeen sähköisiä vaaleja.

Kyllä sinä Jyrki olet paitsi teknologiaoptimisti, myös naivi: yliarvioit ammattipoliitikkojen fiksuuden ja aliarvioit paksunahkaisuuden. Nyt he tietysti kiertävät huokuttelevaa mahdollisuutta kuin kissa kuumaa maitoa, mutta ei sen jäähtyminen 10 v. kestä...

Käyttäjän anttikainulainen kuva
Antti Kainulainen

Mitä tulee normaaleihin vaaleihin voisin sanoa aika suurella kokemuksella (n.15 kertaa vaalilautakunnassa) että demokratia toimii, joskin hitaasti. Lautakunnissa on aina eri puolueiden edustajia= automaattisesti valvotaan toisia = ei vilppejä. Ääntenlaskussa on tapana, että puolueen edustajat eivät laske oman puolueen ääniä. Vaalituloksessa kyllä kestää n.1.5-3 h riippuen vaaleista, mutta pieni hinta siitä, että kaikki äänet lasketaan. Lisäksi on aina vielä tarkistuslaskenta. Ei kaikkea toimintoja voi "koneistaa" eikä se olisi järkevääkään.

jarmil (nimimerkki)

Kasvin ajatukset ovat oikeita ja kannatettavia. Kuvakin on sopivan positiivinen. Kansa tarvitsee myönteisiä esimerkkejä.

M.Heikka (nimimerkki)

Kuva on kuin helppo-heikki Tornion markkinoilla... mutta väärät tamineet ja pokat.

"Helppo-heikki" on ymmärtääkseni sellainen markkinamyyjä, joka huutele sieltä kaukaa: osta, saat kolme yhden hinnalla...ei kelpaa vai raouvalle....nooo..son selvä, menkhööt 7 samalla.

Aha haa, olinpas ihanan pirullinen.

Muuten, ihan komea mies. Tuolla ilmeellä ei vain Kittilässä paljon poroja myytäis. Tosin, en ole käynyt koskaan Kittilässä...mutta minulla on hyvä mielikuvitus.

sakarisoisalo (nimimerkki)

Minulta pääsee helpotuksen huokaus sitten, kun Braxin pesti ministerinä loppuu. Toivottavasti vihreät eivät ole seuraavassa hallituksessa muakan. Timo Soinin persut vihreiden sijasta hallituksessa olisivat hyvää vaihtelua.

Timo Elonen (nimimerkki)

Minä tulen aina osoittamaan mieltäni eduskuntatalolle, kun äänestystulos ei vastaa odotuksiani, jos käytössä on sähköinen äänestys. Koska useat IT alan parhaat asiantuntijat maailmassa eivät usko kopeloimismahdottomaan ja varmatoimiseen sähköiseen äänestykseen, niin miten minä voisin uskoa.

Kotona suoritettavaa äänestystä kun on mahdoton hyväksyä, jos halutaan säilyttää vaalisalaisuus ja sitä kautta äänien ostaminen ja myyminen. Mitä hyötyä silloin sähköisestä äänestyksestä olisi.

Lippuäänestys on varmempi, halvempi, yksinkertaisempi ja luotettavampi kuin sähköinen äänestys. Ennenkaikkea kaikki voivat luottaa äänestyksen tulokseen.

Käyttäjän reko kuva
Reko Lamminluoto

Sähköinen äänestys, oikea sellainen eli internetistä toimiva ei paljoa monimutkaisempi olisi kuin nykyiset pankkiohjelmat. Nyt lähdetiin hölmösti viemään järjestelmää, joka ei oikeastaan mitään edes helpottanut. Äänestäjän piti kuitenkin mennä paikan päälle.
Luotteava tunnistaminen on ihan nakki juttu pankkitunnuksilla postin tuoman henk. kohtaisen tunnuksen kanssa. Kun sitten muistetaan, ettei yksi sotu-tunnus voi antaa kuin yhden äänen on manipulointi mahdollisuudet käytännössä NOLLA.
Jos järjestelmästä voisi mennä tarkistamaan myöhemmin antamansa äänen kohde ja muuttaa sitä vielä ennen sulkuaikaa niin kaikenlaistet kiristys yms. jututkin voi heittää romukoppaan.
Pankkikortista oli aikoinaan samaa hapatusta :) Ilmeisesti tässä on joillakin puolueilla "pelko persiissä", että internetäänestys romuttaisi niiden kannatuksen kun nuorten ääniprosentti nousisi lähelle sataa.
Internetäänestys on tulevaisuutta, toivottavasti jo ensi vaaleissa. Säästyisi pitkä sentti kuntien ja valtion rahaa.

Käyttäjän reko kuva
Reko Lamminluoto

Timo, voihan nykyiselläkin järjestelmällä ostaa ääniä ja kiristää!
Vaalikoppiin mukaan kännykkä ja videokuvaa vaan tilanteesta. Ei edes vaikeaa. Jos kiristys yms. tapauksia olisi 1/100000 niin ei paljoa lopputulokseen vaikuttaisi. Sama ongelma on esim. nykysysteemissä kun kokeneet vaalivirkailijat leimaavat tiettyjen tuttujen henkilöiden äänestyskupongin tiettyyn kohtaa( vanha tiedossa oleva tekniikka ) ja myöhemmin sitten tarkistavat, jotta ketä mitäkin äänesti.

wer (nimimerkki)

Reko Lammiluoto:
uh.. Etpä ole tainnut paljon asiaan perehtyä. Jos ehdottamasi Internetissä toimiva sähköinen äänestys otettaisiin käyttöön palvelun ylläpitäjä voisi helposti myydä vaalituloksen eniten maksavalle (vaikka Venäjälle yms.). Kansalaisten luottamus demokratiaan olisi mennyttä!

Timo Elonen (nimimerkki)

Reko Lamminluodolle: Se kännykkäkuvaus käy jotenkuten eräissä maissa. Suomessa sitä on erittäin vaikea saada onnistumaan. Toimiakseen maksajalle todisteena kuva olisi otettava ns yleisön nähden, jolloin myös toimitsijat näkevät sen ja rapsut tulee. Muuten voit ottaa kuvan jo kotona ja äänestää miten haluat ja korjata palkkiosi. Romaniassa vaalitoimitsijat eivät edes ymmärtäneet että sellainen voisi olla kiellettyä.

Tuo leimaaminenkin on vähän urbaania legendaa. Jos mielestäsi (tai jonkun vaalitoimitsijan mielestä) leima lyödään erityiseen paikkaan saat repiä lippusi ja äänestää uudestaan. Samasta syystä "liikkunut" suttuinen leima johtaa uusintaan.

Näillä konsteilla ei ratkaisevia poikkeamia oikeasta saada aikaan, toisinkuin sähköisessä äänestyksessä.

Toivottavasti meillä ei koskaan aloiteta vaalienjälkeisiä puheita: Ja aivan ensimmäiseksi haluan kiittää puolueen IT asiantuntijoita...

Tästä voisi joku vaalilautakuntaan kuulunut kirjoittaa lisää.

Sami Haapavaara (nimimerkki)

Reko kyllä pistelee omiaan. Ehkä se nyt jossain korpi pitäjässä onnistuu, mutta epäilen sitä suuresti.

Ja todella, kuten aiemmin mainittiin, eri puolueiden ehdokkaat laskevat äänet ja todella tarkkailevat toinen toisiaan. Minun täytyy sanoa toimimisesta vaalilautakunnassa, että erittäin asiallisia, ajattelevia ja oikein toimivia, tarkkaavaisia ihmisiä oli paikalla.

En voi mitenkään kannattaa sähköistä äänestystä, ei ole keksitty mitään elektronista systeemiä jota ei voisi huijata. Ja se joka toista väittää valehtelee taikka on sitten naivi.

Mitä tulee tähän nopeuteen? Niin mitä todellista merkitystä asialla on? Ei sitten yhtään mitään, ja vaalilautakunnan palkkiot on suhteellisen edullisia, ottaen huomioon kyseessä olevan asian.

Leena Romppainen (nimimerkki)

Toivottavasti kantapään kautta opettelu nyt riittää ja sähköisestä äänestyksestä ei jouduta heti uudestaan taittamaan peistä. Saksassa sähköinen äänestys todettiin äskettäin perustuslainvastaiseksi ja Hollannissahan on jo sähköisestä äänestyksestä luovuttu.

Ongelmien esilletuomista sarjakuvaversiona vastaisen varalle:
http://droidy.kapsi.fi/evoting/

ac (nimimerkki)

Suomi tuskin on johtava maa muussa kuin naivien virkamiesten ja poliitikkojen määrässä -- valitettavasti.

Sähköisessä äänestyksessä on järkeä vasta sitten kun sen protokollat ja kaikki osa-alueet on näytetty luotettavammiksi kuin nykyisen manuaalisen järjestelmän.

Siihen ei riitä pelkkä suuri suu ja suuret kuvitelmat kuten Reko tuossa yllä Konsta Pylkkäsen tapaan avaruutta Klubiaskin taakse mittailee, vaan todistaminen on tehtävä formaalisti, avoimesti ilman salailua niin että järjestelmä on yksityiskohtiaan myöten julkisesti arvioitavissa.

Esimerkiksi vaikka Diffie-Hellman-Merkle (googleta) luotettava salaisuuden vaihto ei-luotettavan yhteyden yli. Sähköisen äänestämisen ongelmat ovat kokoluokaltaan yhtä suuria ja niiden ratkaisemiseen voi kulua vuosikymmeniä, tai jopa satoja.

Sähköisen äänestämisen luottamuksen on perustuttava tietoon järjestelmän luotettavuudesta eikä uskoon, että se voidaan tulevaisuudessa tehdä luotettavasti tai että kyllä iso firma XYZ hoitaa asian hyvin ja huijaamatta.

Sähköisen äänestämisen luotettavuuden on perustuttava samanlaiseen läpinäkyvyyteen kuin on nykyisten hyvin luotettavien salausmenetelmien. Niiden ainoa salaisuus on niitä käytettäessä käytettävä avain (Kerckhoffsin periaate), menetelmät ja monet toteutuksetkin ovat täysin julkisia.

Luottamusta ei pidä perustaa uskoon vaan tietoon, muuten on varmaa että pettyy jossain vaiheessa jatkossa.

apina (nimimerkki)

Nykyisessä poliittisessa järjestelmässä tällaisella pikku virheellä ei olisi ollut mitään merkitystä. Eihän meillä ole väliä sillä, kuka siellä valtuustossa nappia painaa, kun kaikki päätökset tehdään puolueiden kesken ihan jossakin muualla kuin valtuustosalissa.

KHO:n päätös edustaa siis kirkasotsaista typeryyttä ja aiheuttaa täysin turhaa rahanmenoa. Jos demokratiasta oltaisiin huolissaan, ensimmäinen tehtävä olisi lopettaa puolueet.

Sähköisestä äänestyksestä on tehty ihmeen vaikea asia, vaikka pankkiasiatkin sujuvat ongelmitta netissä. Suurin vika tällaisissa sähköisissä viritelmissä on se, että niitä pitää marssia käyttämään äänestyspaikoille. Eihän siinä nyt mitään edistyksellisyyttä ole. Ainakin ennakkoäänestys pitäisi saada nettiin. Järjestetäänhän siellä paljon muitakin äänestyksiä ja jopa vaaleja, ei pitäisi olla ylivoimainen juttu tämäkään. Apina ei ainakaan aio äänestää niin kauan kuin sitä ei voi tehdä netissä eikä tarjolla ole muita kuin puolueiden juoksupoikia ja -tyttöjä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset