Jyrki J.J. Kasvi Jyrki J.J. Kasvi (vihreät, Espoo)

Arvotaan seuraava vaalitulos

Viime viikon budjettikiireissä jäi tärkeä ”pikku”uutinen huomaamatta. Perinteiset tiedotusvälineet eivät sitä noteeranneet, mutta onneksi nettimedioissa on oltu hereillä: Sähköinen äänestysjärjestelmä hukkasi Ohiossa keväällä satoja ääniä, ja virhetoiminnon syyn selvittäminen on vienyt kuukausia.

Ohiossa käytetyn sähköisen äänestysjärjestelmän virhetoiminnon selvittäminen havainnollistaa sähköisen äänestyksen perusongelmaa: kun tekninen järjestelmä on monimutkainen ja sen sisäinen toiminta suljettua, vikojen paikantaminen ja korjaaminen voi olla hyvin vaikeaa. Esimerkiksi Ohiossa epäiltiin ensin virustorjuntaohjelman jotenkin häirinneen äänestysjärjestelmää, mutta nyt sama virhetoiminto on pystytty tuottamaan myös tietokoneissa, joissa kyseistä virustorjuntaohjelmaa ei ole.

Lopulta äänestysjärjestelmän toimittanut Premier Election Solutions -yhtiö joutui myöntämään, että äänestysjärjestelmän ytimenä toimivassa Global Election Management System -ohjelmassa (GEMS) ollut ohjelmointivirhe aiheutti äänten katoamisen vaalituloksista.

Äänestysjärjestelmän toimittanut Premier Election Solutions on ehkä maailman kokenein äänestysjärjestelmien kehittäjä. Sen äänestysjärjestelmiä käytetään kymmenissä Yhdysvaltain osavaltioissa. Aiemmin yhtiö tunnettiin nimellä Diebold Election Systems, mutta nimi happani useisiin yhtiön toimittamista äänestysjärjestelmistä johtuneisiin skandaaleihin.

Suomen kannalta Ohion kokemukset tekee merkittäviksi se, että äänestysjärjestelmä oli testattu vaaliviranomaisten toimesta hyvin huolellisesti ennen käyttöönottoa. Ja silti sen keskeiseen lähdekoodiin oli jäänyt virhe, joka muutti vaalitulosta. Suomessa ensi kuntavaaleissa kokeiltavaa sähköistä äänestysjärjestelmää ei käytettävissä olleessa ajassa ollut mahdollista testata läheskään yhtä perusteellisesti kuin GEMS-ohjelmisto oli testattu.

Ohiossa ollaan myös luopumassa kosketusnäyttöjen käytöstä äänestyskoneissa, koska niitä ei pidetä vaalikäyttöön riittävän luotettavina. Suomessa ensi kuntavaaleissa kokeiltava järjestelmä perustuu nimenomaan kosketusnäyttöjen käyttöön.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Effin jäsenenä olen yhtä huolissani asiasta, kuin JJ. Kuka laskee äänesi on se kysymys, mikä pitäisi esittää. Ohjelmanhan toimittaa tietoenator, jonka historia sampo pankista on monille tuttua viime keväästä. Suljettu koodi on vielä lailla suojattu, joten sen sisälle ei oikein pääse kurkistamaan. Parhain ratkaisu olisi keskeyttää tämän vuotiset kokeilut, jotta voisimme olla varmoja tasapuolisesta vaalista.

Käyttäjän annemaria kuva

Nuo kosketusnäytöt ovat tosiaan vielä yksi kummajainen... Voisin ehkä mahdollisesti ymmärtää, että jos sähköistä äänestystä olisi pakko käyttää joissakin kunnissa, niin ne voisivat olla intuitiivisempia käyttää joidenkin sellaisten mielestä jotka tietokonetta (tai kirjoituskonetta) eivät koskaan olisi nähneet. Kuitenkin, kun vaihtoehtona on paperiäänestys (jolloin sähköistä käyttävät vain ne, jotka sitä todella haluavat käyttää), tuntuu päätös kosketusnäytöistä täydellisen järjettömältä.

Eivätkö he ole koskaan törmänneet väärin kohdistettuun kosketusnäyttöön tai kokeneet, mitä sellaiselle tapahtuu käytössä?

Sähköinen vaalijärjestelmä tulee, se on varma - kunnes sähkö loppuu, loppuuko se?

Oleellista on kuitenkin se, toteutuuko kansalaisten todellinen tahto yleensäkin vaalisysteemeissä - ensin on kuntavaalit ja ei kovin kaukana ole eduskuntavaalitkaan~

Tärkeää olisi miettiä, kuinka kansalaisten tahto toteutuu systeemissä, missä puolueet lähinnä valitsevat ehdokkaat ja käytetään suhteellista vaalitapaa, mitä teemme huomenna, jotta kansakunnan tahto toteutuu tarkasti ja ketkä itseasiassa sähköisten mahdollisuuksien kasvaessa tulevat valitsemaan ehdokkaat?---
...

[orig. torstai, maaliskuu 01, 2007]
Kansalaisten äänestystulos ei toteudu eduskunnan omissa äänestyksissä

[ ... kansakunta äänestäjinä on nyt kaappinsa päällä, nyt valitsemme sisällön neljäksi vuodeksi, ja sittenkään kansalaisen ääni ei toteudu käytännössä hänen valinnan mukaisesti - nykyinen äänestysjärjestelmä tukee ja ajaa ehdokkaat valinneen puolueen etuja ... ]

Äänestäjät ovat vaalikarjaa, jota hoivataan, kuunnellaan ja mielistellään - kyllä kaikelle: eläkkeet, siltarummut, maataloustuet, yrityselämään tutkimusrahaa, korkeakoulutukseen kehitysrahaa ja opiskelijoille lisää opintorahaa. Nyt hamutaan ääniä ja kansalaisia omiin leireihin. Nykyinformaatiologistiikan aikakaudella kansalaiset ottavat enemmän suoraa vaikutusvaltaa.

Puolueet asettavat ehdokkaat - kukin omanlaisensa karsinnan kautta. Vaaleissa on mukana julkkiksia, on myös älyköitä ja myös vähemmän innovatiivisia. Suomi on puolueiden maa puhuttaessa vaaleista. Meille äänestäjille taas valinnat ovat hyvin usein henkilövalintoja. Meillä on kullakin suosikkinsa, oli se sitten taitavasti Kuros-episodilla vauhditettu Vanhanen, Keski-Euroopasta rullaillut Niinistö tai vihreiden atomituuli Hautala, joka miltei ainoana on ymmärtänyt mihin markkinamekanistinen "kulutusquarterbusiness" on maapalloa viemässä.

Jokainen kansalainen omaa yhden äänen. Eduskuntaan pääsee pienimmillään muutamalla tuhannella äänellä. Äänikuninkaat ja -kuningatteret saavat jopa 40.000 ääntä. Silti jokaisella edustajalla on suuressa salissa vain yksi ääni. Painoarvoa äänikuninkaille voi järjestyä painavampina edustajasalkkuina arvostetuimmille valiokuntapaikoille - tai puolue-elitistit/ -suosikit nappaavat ne.

Kansalaisen näkökulmasta heidän äänien suuntaus valituilleen ei anna oikeaa äänimäärämahdollisuutta itse eduskuntasaliin, onhan 40.000 kansalaisen luottamuksen saaneella aivan eri painoarvo kuin 3.500 ääntä saaneella. Lähinnä puolueiden kannattamana meillä on voimassa suhteellinen vaalitapa 1), jossa äänet menevät koko vaaliliiton yhteiseen pottiin [vaalipiireittäin]. Eniten ääniä saanut saa suurimman vertausluvun (siis kaikki vaaliliiton äänet vertausluvukseen), toiseksi eniten saa puolet kaikista jne - näin vahvat pönkittävät saman puolueen/ vaaliliiton heikkoja. Vahvat vievät mukanaan sellaisia, joille kansalaiset eivät suurta luottamusta antaneet. Näin on mahdollista, että 6.000 ääntä saanut jää rannalle 3.500 ääntä saaneen sijasta.

Kansalaisen ääni kohdistuu paremmin, jos kaikki vaaliliitot puretaan ja suhteellinen valintaprosessi poistetaan. Valittavat edustajat saadaan suoraan kunkin saaman äänimäärän mukaisesti vaalipiireittäin.

Puolueet ovat eduskunnassa ryhmityksen lähtökohta. Puolueet metsästävät puolueelleen ääniä, jotta ryhmäkurilla saavutetaan puolueen itsensä päättämiä vaaliteemoja ja yleensä lähinnä muita tavoitteita. Kansalaiset eivät arvosta puolueita, ja ovatkin jäseneroamisaallon harjalla juuri nyt. Puolueet ovat kasvottomia, edustajaehdokkaat taas näkyviä, lupaavia ja jopa karismaattisia. Ihmiset tekevät muutoksia, eivät puolueorganisaatiot.

Uudessa vaalitavassa ehdokkaan saama oma äänimäärä ratkaisee, saadut ehdokkaiden äänimäärät pannaan yksinkertaisesti suuruusjärjestykseen vaalipiireittäin ja vaalipiirille määritetty eduskuntapaikkamäärä rajaa viimeisen läpi menevän - laskennassa ja läpimenossa ei käytetä suhteellisuutta eikä vaaliliittojen haamuääniä toisten eduksi.

Asia ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen - väritön puolue ei saa valovoimaisia ehdokkaita, mutta voivat saada tasaisen käyrän ehdokkaita, jolloin henkilökohtaiset huippuäänimäärät eivät nosta äänikuninkaiksi ketään, joten ehdokkaat asettanut puolue/ aatesuunta ei saa "oikeutta" saamilleen kaikille äänille. Peilatakseen tätä puolueen/ aatesuunnan/ kansalaisliikkeen saamaa kannatusta valittuihin edustajiin, lasketaan vaaliäänien ynnäyksen jälkeen kullekin valitulle ehdokkaalle hänen oma painoarvo - ääniluku, oman vaaliliiton saamista kokonaisäänistä. Jokaiselle kansanedustajalle tulee näin oma henkilökohtainen painoarvo äänilukuna itse äänestyksiin eduskunnassa. Toisella edustajalla voi olla 1,6 ääntä kun taas jollakin on "vain" 0,85 - esimerkkeinä - suurimman osan saadessa noin yhden äänen. Kuitenkin eduskunnan äänestyksissä nuo pienet äänierot voivat ratkaista äänestyksiä.

Tässä uudessa vaalitavassa kansalaiset saavat välittömämmin omat todelliset suosikit heille kuuluviin ja ansaittuihin painoarvoihin. Kansan valinnat menevät paremmin läpi myös äänestyksissä itse eduskunnassa. Siis kerrattuna tämä tarkoittaa, että esim. jostain vaalipiiristä nousseet 10 edustajaa ovat valitut suoraan henkilökohtaisten ääniensä perusteella ja sitten kullekin lasketaan oma henkilökohtainen ääniluku haettuna kunkin puolueen/ vaaliliiton kokonaismäärästä tietyllä laskentakaavalla (mm. edustajan saaman henkilökohtaisen äänimäärän osuus kaikista vaaliliiton/ ryhmän kaikista äänistä).

Jokaisella edustajalla on oma yksilöllinen kannatuksensa mukainen painoarvo äänilukuna eduskunnan äänestyksissä. Näin toteutuisi kansan suoratahto ja vaalit tulisivat henkilö- eikä puoluevaaleiksi. Testi edellisen vaalien saaduilla äänimäärillä muuttaa runsaasti ns. viimeisten paikkojen henkilösisältöä, mutta painotus eduskuntaäänestyksissä palautuu henkilökohtaisten äänilukujen jälkeen liki samaksi, kuin se oli perinteelliselläkin vaalitavalla.

Mitä me tästä hyödymme, kun muutamme vaalitapaa kansalaisten todellista tahtoa vastaavaksi. Me hyödymme sen, että juuri nämä ihmiset, jotka kansa on sinne vahvasti halunnut, saavat painoarvoisensa mahdollisuuden vaikuttaa todellisiin päätöksiin, heillä ollen enemmän ääniä kuin niillä, joille kansalaiset vähemmän suosioitaan jakoivat. Tässä menettelyssä pienetkään äänestyspiirit eivät tule kärsimään, koska maa on jaettu edelleen vaalipiireihin ja kullakin vaalipiirillä on aina kuninkaansa ja kuningattarensa. Tämä uusi systeemi ei myöskään "sorsi" pieniä puolueita - nyt ratkaisee itse ehdokkaan valovoimaisuusarvo.

Suomi ja maailma ovat muuttumassa. Lähenemme kansalaisyhteiskuntaa, jossa suora kansalaisvaikute kasvaa - kansa ottaa päätöksiä omakseen ja kansalaisäänestykset myös vaalien välivuosina tulevat lisääntymään, näin ollaan enemmän ajan hermolla ja kansalaisten "iholla". Lopuksi on mielenkiintoista se, että tällä uudella äänestys- ja äänilukupolitiikalla eduskunta alkaa muistuttamaan enemmän itse kansakuntaa, joka kuitenkin nämä työtehtävät edustajilleen järjestää. Eduskunta on sinne pääsemistä sekä siellä vaikuttamista ja tämä uusi äänilukuvaalitapa ratkaisee nämä kaksi eri asiaa.

Nyt elämme puolueiden ja niiden koneistojen painottamaa puoluemarkkinademokratiaa, kun taas suoravaikutteisemmassa kansalaisyhteiskunnassa lähenemme välittömämpää kansalaisdemokratiaa. Samalla eduskuntavaalit tulisivat henkilövaaleina mielenkiintoisemmiksi ja äänestysprosentti kasvaisi.

Nettilinkki:
-- http://fi.wikipedia.org/wiki/Suhteellinen_vaalitapa [suhteellinen vaalitapa] --
-- http://fi.wikipedia.org/wiki/D%27Hondtin_menetelm%C3%A4 [D´Hondtin menetelmä] --

Ilkka Luoma
http://vuodatus.net

Kuva:
B0000402.JPG. 15.tammikuuta 2006, klo 13:41. Copyright by Ilkka Luoma 2006. Kuvaa saa käyttää vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä.

Kuvalinkki:
-- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/386427639/ --

Kuvateksti:
Kaltaiseemme demokratiaan kuuluu vapaa äänestys. Meillä on yksi ääni annettavanamme. Valitsemamme edustajat mm. eduskunnassa käyttäytyvät enempikin puolueensa ja ryhmäkurin mukaisesti kuin suoraan edustaisivat äänestäjiään, siis työnantajiaan. Ihmiset ovat erilaisia, saadut äänimäärät ovat erilaisia, siis myös kunkin edustajan käyttämät valtuudet yksilöllisin ääniluvuin. Tavoitteena on saavuttaa suorempi kansalaisvaikutteellinen yhteiskunta.

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Testiryhmä+hakkeroi+äänestyslaitteet+USAssa/1135239363877

Käyttäjän markusjansson kuva

Hienoa, että eduskunnasta löytyy edes yksi kansanedustaja, jolla on asiantuntemusta ja halua puuttua tähän elektronisen äänestyksen hullutukseen! Pidä lippu korkealla ja meteliä näistä asioista jatkossakin. Asia on todella, todella tärkeä.

Mitä mieltä muuten olet siitä, että kannattaisiko jonkun noissa kunnissa äänestävän tietoturva-asiantuntijan hakkeroida kyseiset äänestyslaitteet totaalisesti? Oma näkemykseni on, että se on valitettavasti AINOA tapa todella vääntää rautalangasta medialle, kansalle ja poliitikoille, että kyseinen systeemi on täysin epäturvallinen.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja