Jyrki J.J. Kasvi Jyrki J.J. Kasvi (vihreät, Espoo)

16 and counting

Nuorten äänestysaktiivisuudesta ollaan oltu huolissaan niin kauan kuin muistan. Sitä ennen taidettiin vallan kamareissa tosin olla enemmän huolissaan nuorten poliittisesta aktiivisuudesta kuin passiivisuudesta. 60/70-luvun partaradikaalien on ollut vanhemmiten vaikea ymmärtää, että heidän nuoruudenrakkautensa, politiikka, ei enää kiinnostakaan kaikkia sukupolvia.Nuoria on yritetty aktivoida perustamalla kuntiin nuorisovaltuustoja ja nyt äänioikeusikää harkitaan laskettavaksi 16 vuoteen. Kannatan molempia hankkeita! Jos kerran 16-vuotias joutuu kantamaan rikosoikeudellisen vastuun tekemisistään, hän on valmis osallistumaan myös julkiseen päätöksentekoon.

Mutta jos me haluamme todella aktivoida nuorten enemmistön kiinnostumaan yhteisistä asioista, jopa äänestämään, meidän on kysyttävä nuorilta itseltään, mitkä asiat ovat heille niin tärkeitä, että he haluavat vaikuttaa niihin.

Taannoinen tekijänoikeuslakikeskustelu ja tuoreempi vääntö lapsipornon suodatuksesta ovat hyviä esimerkkejä nuoria kiinnostavista aiheista, joihin perinteinen poliittinen järjestelmä ei osannut tarttua.

Mutta miten siihen reagoitiin, kun nuoret ensimmäistä kertaa vuosikausiin, vihdoin ja viimein kokoontuivat osoittamaan mieltään eduskunnan rappusilla? Hämmennyksellä ja epäuskolla ja masinointisyytöksillä. Asenne tuntui olevan, että häh, tämähän on pelkkä tylsä tekninen asia, miksi tämä kiinnostaa.

Niin kuin aina ennenkin, myös tämä sukupolvi luo oman poliittisen agendansa - tuo poliittiseen keskusteluun itselleen tärkeät aiheet - puolustaa itselleen tärkeitä oikeuksia. Jos heille vain annetaan siihen mahdollisuus.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän juhamakkonen kuva

Olen pohtinut useamman kerran tätä asiaa. Uskon, että osasyy kiinnostuksen laantumiseen on siinä, että nykyajan nuoret eivät ota omakseen heille tarjottavia vanhakantaisia vaikuttamisen keinoja.

Kuten arkisista keskusteluista voi päätellä, asiat kiinnostavat yhtä lailla, mutta esimerkiksi 60/70-aktivisti-ikäluokalle luontevalta tuntuva ry:iden perustaminen ja niiden pyörittämiseen liittyvät byrokraattiset muodollisuudet, sekä nuorisovaltuustot ja muut vanhoja organisaatiokäsityksiä mukailevat rakenteet ovat vieraita.

Netti, virtuaaliorganisaatiot ja verkottuminen on nykynuoren ajattelumaailman arkea. Niihin ei poliittinen järjestelmä ole sopeutunut.
Näitä kohtaan on osoitettu korkeintaan epäluuloisuutta, jopa täydellistä ymmärtämättömyyttä. Tämä vahvistaa nuorten käsitystä siitä, ettei heitä halutakaan kuunnella ja ymmärtää.

Parasta on antaa äänioikeus vain yli 18-vuotiaille. Joillakin ei ole todellista käsitystä ympäröivästä yhteiskunnasta vanhempien huostan tai kokemuksien puutteesta. Tuskin nytkään jotkut kansalaiset ymmärtävät poliitikkojen lupauksia ja vaikka ymmärtäisivät tuskin pitäisivät lupauksiaan tai alistuisivat vallan takia toisten tahtoon, vaikka se tahto ei olisi oman puolueen mukainen kuten nykyisin Vihreä-puolue toimii porvarihallituksessa. Lisäksi nuoria pyritään pitämään jonkinlaisessa pumpulissa; opetetaan, että politiikka on yhteisten asioiden edistämistä, eikä oteta huomioon politiikan konfliktikäsitystä. Poliitikot voisivat käyttää tätä väärin, kuten 2007 vaaleissa Kokoomus lupasi TEHY:lle 500 euron palkankorotuksen, mutta mitä saivatkaan aikaan; ison kriisin, jonka seuraksena iso osa kansalaisista oli hengenvaarassa, eriarvoistus alkoi jo silloinkin. Lisäksi Kokoomus moitti SDP:tä peloittelevasta politiikasta, mutta mitä Kokoomus tekee nyt: perustelee ihmisten epäarvoistamiskehitystä talouden alamäellä ja sen muka pelastaisi rikkaiden verotuksen poisto ja köyhien ruoskiminen. Lisäksi NATO-korttia ollaan vilauttamassa ja ydinlaitoksia ollaan rakentamassa, jotta voidaan olla energiavapaita vaarallisesta Venäjästä. Vihreäpuolue ei tee mitään ydinvoima-asiassa vaan hyssyttelee ja välttelee ja haukkuu toisia. Teillä on valtaa, muttette käytä sitä. Lisäksi Kokoomus luulee, että Venäjä voidaan unohtaa Suomen naapurina kokonaan ja turvautua USA:an; Venäjä on meille suurempi turva, niin taloudellisesti kuin sotilaallisesti, liittoutukaamme Venäjän kanssa ennenkuin NATO:n.

Kasvilla oma lehmä ojassa, nuoret nörtitkö sinua äänestäisivät? Pyh.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja