Jyrki J.J. Kasvi Jyrki J.J. Kasvi (vihreät, Espoo)

Unohdettu vaalivoittaja

Keskusta ja Vihreät voittivat vaaleissa lisää edustajapaikkoja, mutta vaalien todellinen suurvoittaja on unohdettu pääkirjoituksista ja vaalianalyyseistä.

Piraatit saivat yli 25.000 ääntä, mikä on yli kaksi ja puoli kertaa enemmän kuin vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Lähimpänä edustajapaikkaa Piraatit olivat Uudellamaalla, jossa he saivat 5.893 ääntä, kun vaalipiirin viimeinen paikka olisi irronnut 13.309 äänellä.

Jos Piraateilla olisi ollut realistisia mahdollisuuksia saada edustajia läpi, äänisaalis olisi ollut varmasti vielä suurempi. Nyt moni Piraattien teemoista kiinnostunut pelkäsi äänensä ”menevän hukkaan” ja valitsi mielestään toiseksi parhaan vaihtoehdon. Tämän ilmiön vaikutukset nähtiin hyvin uusissa Kaakkois-Suomen ja Savo-Karjalan vaalipiireissä, joissa Vihreiden kannatus pomppasi, kun myös Vihreillä oli nyt mahdollisuus saada oma ehdokkaansa läpi.

Monelle Piraattien äänisaaliin kasvu tuli yllätyksenä. Laillisten striimauspalveluiden yleistymisen ja hyvitysmaksun poistumisen kuviteltiin vieneen Piraateilta sosiaalisen tilauksen. Piraattipuolueen kampanja ei myöskään ollut yhtä näkyvä kuin neljä vuotta sitten, eikä Piraattien teemoista juuri keskusteltu julkisuudessa, gerbiilin muistotilaisuutta toki unohtamatta.

Piraateilla riittää vielä matkaa eduskuntaan, mutta kannatuksen moninkertaistuminen kertoo Piraattien poliittiseen keskusteluun nostamien kysymysten olevan ajankohtaisia ja kiinnostavan monia äänestäjiä. Siinä missä eduskuntapuolueet tyytyivät lausumaan digitalisaatio-sanan ääneen, Piraatit puhuivat digitalisaation substanssista kuten tiedon vapaasta liikkuvuudesta, internetin neutraliteetista ja tietoyhteiskunnan kansalaisoikeuksista.

Piraattipuolueella on historia mediateollisuuden ylivaltaa vastustavana protestiliikkeenä, mutta ohjelmansa perusteella siitä on kehittynyt tietoyhteiskuntapolitiikan yleispuolue.

Piraatit ovat jo aloittaneet nimien keräämisen puoluerekisteriin palaamista varten. Meillä muilla on neljä vuotta aikaa terävöittää omaa tietoyhteiskuntapolitiikkaamme. Muuten Piraattien ensimmäinen edustajapaikka on ensi vaaleissa hyvin lähellä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

18Suosittele

18 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (46 kommenttia)

Käyttäjän heikkitoivonen kuva
Heikki Toivonen

En itse yhtään panisi pahitteeksi, vaikka Piraatit eduskuntapuoluekartalle ilmaantuisikin. Kuvauksesi ko. puolueen nykyagendasta on varsin osuva, ja sillä on muutamia valovoimaisia ja fiksuja toimijoita kuten Helsingistä ja Turusta ponnistavat Petrus Pennanen ja Jiri Keronen.

Hmmm, omaa puoluevalintaakaan ei neljän vuoden päähän tiedä..

Käyttäjän timohellman kuva
Timo Hellman

Keronen asuu nykyään Oulussa. :)

Käyttäjän MauriNygard kuva
Mauri Nygård

Kasvi latelee aivan väärää tietoa nuorison äänten hajottamiseen tarkoitetun puolueen kasvuprosentista. Ei se ollut yli 2½ kertainen vaan 1,7 kertainen. Merkittävä luku sekin, mutta kalpenee Itsenäisyyspuolueen kasvukertoimelle 4,2. Myös absoluuttisina ääninä IPU sai lisää enemmän kuin piraatit.Ipu otti siis piraattien etumatkaa hieman kiinni.
Piraattien ohjelma on oleellisimmilta osin kuin kokoomuksen nörttiosaston ohjelma. Puolue ei vastusta EU-jäsenyyttä, ei euroa eikä tietääkseni Natoakaan. Nämä ovat kuitenkin valtakunnan nykyisyyden ja tulevaisuuden kannalta tärkeimmät asiat. Siis oikein hyvä hajottajapuolue, joita on perustettu noin 50 maahan.
IPU on kannattanut jo pitkään Sveitsin mallisia kansanäänestyksiä, siis kansanvallan lisäämistä, ja tietenkin kaikille avointa mediaa. Samoin perustuloa. Jakolinja piraatteihin menee lähinnä siinä, että piraatit eivät halua palauttaa itsenäisyyttä takaisin. Ts he haluavat säilyttää todellisen vallan kansainvälisellä isolla rahalla. Nythän valta onkin menemässä yhä enemmän Atlantin taakse EU:n neuvottelemien sopimusten myötä. IPU haluaa myös irtisanoa Naton kanssa solmitun MOU-sopimuksen, jonka IPU käänsi suomeksi ja julkaisi juuri kirjana Näin Suomea viedään. Piraatit kannattavat todellisuudessa tätä Suomen viemistä muiden toimesta.

Käyttäjän JuhoRimpelinen kuva
Juho Rimpeläinen Vastaus kommenttiin #32

Keskittyisit vain oman puolueesi asioiden ajamiseen, etkä muiden haukkumiseen. Kansainvälisen piraattiliikkeen ajamat asiat ja meidän PP:n omat erikoisuutensa sattuvat iskemään moniin paremmin kuin jatkuva EU:sta valittaminen. Ja kyllä Ruotsissa alkunsa saanut liike aivan varmasti perustettiin Suomen Itsenäisyyspuolueen kannatuksen laskemiseksi. Itke enemmän.

Käyttäjän hautakangas kuva
Ville Hautakangas Vastaus kommenttiin #32

Moi Mauri, oletko sinä se heppu joka kävi vaalimökilläkin epäsuorasti syyttelemässä meitä maksetuksi masinoinniksi, ja sitten melkein kiehahti kun kysyin putinisteista, Putkosesta ja Verkkomediasta?

Piratit eivät halua "säilyttää valtaa isolla rahalla", eikä "Suomen viemistä muiden toimesta", vaan hajauttaa entistäkin enemmän valtaa äänestäjille. Löydät varmasti mm. EU-ohjelmamme Internetistä, jos vähän etsit.

Käyttäjän MauriNygard kuva
Mauri Nygård Vastaus kommenttiin #36

Juuri sama kaveri, jonka "kimppuun" hyökkäsit täydellisen epäkorrektilla ja tai täydellisen ennakkoluuloisuuden ja tietämättömyyden antamalla ehdottomalla varmuudella. Juuri Putinin esiin ottaminen syyttelyyn osoittaa, että ihminen on muiden kuin suomalaisten asialla.

Käyttäjän ollimarkkanen kuva
Olli Markkanen Vastaus kommenttiin #32

"Puolue ei vastusta EU-jäsenyyttä, ei euroa eikä tietääkseni Natoakaan."
"IPU on kannattanut jo pitkään Sveitsin mallisia kansanäänestyksiä"

Piraatit kannattaa niitä kansanäänestyksiä myös EU- ja NATOkysymyksissä. IPUn ehdoton EI on vähän kyseenalaista sen suoran demokratian kannalta. :D

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Tarkoitit varmaankin Jiriä, sillä hänen isänsä asuu Kalajoella ja tietääkseni PS:n jäsen.

Käyttäjän MauriNygard kuva
Mauri Nygård Vastaus kommenttiin #42

En tarkoita. Tunnistan tämän minut suututtaneen herran tukastaan.

Tapani Lahnakoski

Olisiko piraattien pahin ongelma tämä piraatti eli puolueen nimi?

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Tietoyhteiskuntapuolue oli aikaisemmin olemassa mutta se ei saanut juuri mitään huomioita ja kannattajakorttien keruu ei riittänyt puolueeksi. Sitten se kuihtui.

Ongelma on kuitenkin näkyvyys, mitä media paljonkin jättää huomioimatta pienpuolueita. Pienpuolueilla ei ole mahdollisuutta ostaa palstatilaa.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Ehkä nimi kannattaisi vaihtaa,mutta Uudeltamaalta viimmeisenä valittu saa olla kiitollinen Antti Pesoselle joka torppasi kaikki vaaliliitot jotta saa pollistella puolueen puheenjohtajana.

Käyttäjän kivisto kuva
Harri Kivistö

Samannimiset puolueet ovat maailmalla menestyneet. Islannissa paikallisen Piraattipuolueen (Píratapartýið) kannatus on 30 prosentissa tällä hetkellä. Minusta se osoittaa, ettei nimi ole ongelma, ei ainakaan ylitsepääsemätön. :)

Käyttäjän askokorpela77 kuva
Asko Korpela

Todellakin! Nimi ehdottomasti vaihdettava asialliseen kuten on ohjelma.

Käyttäjän ollisaarinen kuva
Olli Saarinen

Piraatit sijoittuvat puolueavaruudessa vähän kansoitetulle ja mielenkiintoiselle alueelle, mistä löytyy tosin muutama harhaileva vihreä tutkimusmatkailija. Sinne voi olla myöhemmin tunkua ja tarvittaessa alue voi muodostaa refuugion vaikkapa kansanedustaja Kasville, jos omat siirtyvät täyttämään Arhinmäeltä jäävää territoriota. - Onnittelut uudelleenvalinnasta!

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Voi vielä käydä niin, että piraatit kääntyvät digimaailman sisältä vastustamaan ylhäältä päin tulevaa kaiken mahdollisen digitalisoinnin ideologiaa, jota blogistin lisäksi korkealla asiantuntemuksen tasolla edustaa myös esimerkiksi Mikael Jungner raportissa Otetaan digiloikka! Suomi digikehityksen kärkeen (ek 2015). ”Kaikki mikä voidaan digitalisoida, digitalisoituu. Jos emme tee sitä, muut tekevät.” Vai niin, ja mitähän tuo tarkoittaa ja kuka päättää siitä, mikä on asiallista ja oikeaa digitalisoimista

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

IPU kasvatti kannatustaan 424 %...

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu

...ja Pirkanmaalla peräti 1218 prosenttia.

IPU:n äänimäärä lisääntyi miltei 10500:lla (- ja toki Piraattien äänimäärän lisäys oli lähes yhtä suuri).

Todellinen unohdettu vaalivoittaja on IPU.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

"Rosentit" ei ratkaisseet, mutta äänimäärä uhoon verrattuna todella vaatimaton,olisikohan aika lyödä voimat yhteen Radikaalisen kansanpuolueen perustamiseksi ?

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Jos nyt tarkkoja ollaan, kepu ei päässyt edes siihen, mistä edellisen kerran putosi. Vihreät pääsi, mutta hankalana ja epäluotettavana marginaalipuolueena se tuskin pääsee hallitukseen. Piraattipuolue on varmasti jotain voittanut, omassa sarjassaan. Jos 99,2 % äänioikeutetuista ei kannata puoluetta, on ohjelmassa varmuudella pahasti jotain pielessä.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Minä itse seurailen monissa medioissa, että miten pienpuolueet näkyvät. Näkyvyys on vain surkeaa ja vastuussa media.

Käyttäjän hautakangas kuva
Ville Hautakangas

Piraattipuolue voitti ennennäkemättömästi julkisuutta, 66% kasvun kannatukseen (joissain vaalipiireissä todellakin moninkertaisen kannatuksen), sekä satoja uusia jäseniä.

Äänimäärillämme olisi jo nyt päässyt läpi useampaan valtuustoon, mutta valitettavasti kunnallisvaaleja pitää odottaa vielä pari vuotta.

Toisaalta, se on vain pari vuotta aikaa kerätä entistäkin suurempi suosio.

Käyttäjän JuhaKajander1 kuva
Juha Kajander

Voiko puoluetta enää turhemman asian ympärille koota? No, ehkä vielä turhempi on erään julkkiksen EU-vaaliehdokkuus, johon tämä ei edes suostunut.

Ahmed Ahne

Samaa sanottiin vihreistä heidän alkuvaiheissa. Piraateilla on kuitenkin teknistä osaamista IT-alalta joka peittoaa muut puolueet mennen tullen. Kun oppivat hyödyntämään tätä kansankielellä, niin saavat kannatusta kasvuun kunnolla.

Käyttäjän JuhoRimpelinen kuva
Juho Rimpeläinen

Yksilönvapaudet turhia? Informaation vapaa liikkuvuus ja viestintäsalaisuus turhia? Osallistava demokratia turhaa? Julkisin varoin tuotetun tiedon avoimuus turhaa? Älä naurata.

Käyttäjän JuhaKajander1 kuva
Juha Kajander

No, eivät nuo turhia asioita ole, joskaan eivät mielestäni mitenkään ykkösluokan asioita verrattuna esimerkiksi toimeentuloon ja ympäristönsuojeluun. Mutta eikös Piraattipuolue syntynyt nimensä mukaisesti puolustamaan piraattikopiointia eli tekijänpalkkioitten varastamista?

Voi olla, ettei minulla ole oikeaa kuvaa Piraattipuolueen ideologiasta kokonaisuudessaan. Vaalikoneen mukaan se on minulle toiseksi vierain puolue, Muutos 2011:n jälkeen. Silti samaa mieltä hieman yli joka toisesta asiasta.

Käyttäjän JuhoRimpelinen kuva
Juho Rimpeläinen Vastaus kommenttiin #24

"Mutta eikös Piraattipuolue syntynyt nimensä mukaisesti puolustamaan piraattikopiointia eli tekijänpalkkioitten varastamista?"

Ei varsinaisesti. Piraattipuolue syntyi vastustamaan piratismia vastaan asetettuja pakkotoimia jotka vaarantavat viestintäsalaisuuden ja ihmisten yksityisyyden ilman varsinaisia hyötyjä, ja asettavat "viestinvälittäjän" eli palvelimen ylläpitäjän tai operaattorin vastuuseen sen sijaan että vastuu olisi julkaisijalla. Käytännössä liikkeen tavoitteena on löytää tasapaino sisällöntuottajien saaman tulon ja kuluttajien yksityisyydensuojan välillä nykymaailmassa jossa tiedonvälitys on äärimmäisen helppoa ja nopeaa. Koko Piraattipuolueen ohjelma on rakennettu yksilönvapauksien ja tietoyhteiskunta-asioiden ympärille, ja niistä on johdettu näkemyksiä mm. mainitsemaasi toimeentulo-aiheeseen.

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Pahin ongelma on tosiaan nimi. Hyvin harva yli 50-vuotias voisi ikinä äänestää puoluetta, jonka nimi on piraattipuolue. Sama vaikka viskinjuojien puolueella ja joogalentäjillä.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Ehkei kaikkien puolueiden kannata tapella pelkästään 50+ -ikäisten äänistä? Nuorempia on toki vähemmän, mutta kisakynnys on niin ikään matalampi.

Käyttäjän anttiliikkanen kuva
Antti Liikkanen

Piraatit voittivat YLE:n gallerian hyvin ylivoimaiseen tapaan.
Voittaja - liki 300 000 hittiä - on Laurin Ingmanin jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa.

Kun sitten oli Lauri Ingman?

Sen kun selvittää, onkin neljän vuoden päähän viriämässä todellinen odotus.
Olemme pitkään odottaneet Suomen sisäpolitiikkaan raikkautta, joka saisi kansan sitoutumaan siihen, mitä on tulossa ja mitä voitaisiin tehdä.
Ja mitä oikeasti sitten tehdään.
Kansan tuella.

Ahmed Ahne

Pätevän oloiset edustajat puuttuvat vieläkin riveistä. Massat kun äänestävät mielikuvien mukaan, ei faktojen. Porukkaan tarvittaisiin aitoja pyrkyreitä jotka nostaisivat mukanaan puolueen nimen esille.

Kantaa pitäisi myös ottaa näkyvästi IT-alan paikkojen valumisen muihin maihin ja tuomita Aasiaan ulkoistaminen ja valtion tyylin käyttää ulkoimaista työvoimaa hankinnoissaan kotimaisen sijaan pelkän hinnan perusteella.

Ehkä leikit on nyt leikitty ja olisi aika ottaa aikuisten maailma tosissaan piraattienkin keskuudessa. Äänimäärää kun on pakko kasvattaa.

Melkein äänestin piraatteja, mutta hajuton ja mauton medianäkyvyys kertoo puolueen olevan vielä kasvuiässä ja äänestin tahoa joka saattaa pystyä oikeasti vaikuttamaan.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

"Hukkaan menevän äänen paradoksi" on yksi vaalien ongelmista: ollaan kiinnostuneita siitä, mitä muut tekevät.

Pienpuolueita ei äänestetä, koska ääni menee mukkaan, koska kukaan muukaan ei äänestä pienpuolueita, koska ääni menee hukkaan, koska...

Seppo Hildén

Minulle oli yllätys, ettei Suomessa ole kun 25 000 nörttiä.

Käyttäjän hautakangas kuva
Ville Hautakangas

Paljon on ihmisiä, jotka sanovat "äänestäisin teitä, mutta kun..." tai "ajatte oikeita asioita, vaikka en ookaan kanssanne samaa mieltä kaikesta.."

Eivätkä he suinkaan kaikki ole mitään nörttejä. Joidenkin mielestä emme ole tarpeeksi oikeistolaisia tai vasemmistolaisia, joidenkin mielestä olemme liian sallivia jonkin yhden asian suhteen (yleensä seksuaalivähemmistöjen tai huumausaineiden). Joillain on myös yhä mielikuva, että haluaisimme kokonaan hävittää tekijänoikeudet.

Kommenteissa mainittu illuusio äänen "hukkaan menemisestä" on myös täyttä totta, meidänkin kannattajiemme keskuudessa. Uhkapelaajan ja laumaeläimen mentaliteetti on ihmisessä vahva.

Sitten on yhden asian ihmisiä, jotka haluaisivat puolueelta kantaa johonkin asiaan josta meillä vain ei ole mitään yhteistä mielipidettä. Josta on jo kahdeksan eduskuntapuoluetta riitelemässä huonoin tuloksin. Me keskitymme yksilön vapauteen, kansalaisoikeuksiin, tietopohjaiseen avoimeen päätöksentekoon, suljettujen ovien avaamiseen, tiedon vapauteen, osallistamiseen ja mahdollistamiseen. Näiden avulla myös demokratiaa voidaan kehittää suoremmaksi ja vaikuttavammaksi.

Todella moni puolueesta kiinnostunut pahoitteli (näidenkin) vaalien alla, ettei heillä ole vielä ikää äänestää. Tilanne paranee kyllä, kun mm. demarien ja kristillisdemokraattien äänestäjät vain vanhenevat eikä uusia tule.

Käyttäjän MauriNygard kuva
Mauri Nygård

Yksinkertaiseti puolueenne on tarpeeton ja todellakin vain hajottaa eduskuntaan pyrkivien puolueiden ääniä. Mitä positiivista ja tärkeää piraattien ohjelmasta voi löytää, niin ne ovat muittenkin puolueitten ohjelmissa. Voin tietenkin perustaa uuden puolueen jokaista pientä maailman asiaa varten, yhden vaikka Helsingin valkoposkihanhien ruokkimisen puolesta, mutta se haittaisi vain tärkeämpien asioiden ajamista. Valkoposkihanhia voi puolustaa muittenkin puolueitten sisältä. Sen sijaan itsenäisyyden ja kansanvallan palauttaminen ei valitettavasti onnistu eduskuntapuolueiden sisältä. Yritetty on.

Käyttäjän SakariLahti kuva
Sakari Lahti

Yhtä lailla ääni menee hukkaan isoa puoluetta äänestäessä, ellei ole juuri yhdestä äänestä kiinni, pääseekö joku läpi tai ei, mikä taas on hyvin harvinaista. Kaikkien kannattaisi äänestää puhtaasti substanssin perusteella, niin demokratia toimisi paremmin.

Reetta Ojala

Kiitos Jyrkille, kun otit asian esille! Ja onnittelut sekä sinulle, että Piraateille!

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

Piraatit saivat ääniä 1,66 kertaa enemmän kuin 2011, mutta kyllä: merkittävä suhteellinen nousu ja vielä suurempi IPU:lla. Hyvin pieniä ovat silti. Muutos11 yllättäen polki paikoillaan ja jäi edellisistä jälkeen.

Käyttäjän StefanHolm kuva
Stefan Holm

Jyrki Kasvilla on sekä luvut että vaalien suurvoittaja väärin. Voittaja oli Itsenäisyyspuolue, jonka kannatus nousi 4,2 kertaiseksi suurimpana puolueena ilman suoria ja epäsuoria julkisia tukia.

http://stefanholm.puheenvuoro.uusisuomi.fi/194497-...

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Kyllä täällä Usarissa oli IPU-laiset kaikkein eniten esillä, mutta kaiku vastasi,"vai puseron".

Timo Tuovinen

En nyt kovin voittajana pitäs kun koko puolue sai n. 25 000 ääntä ja jo yksistään Sipilä peittos puolueen yli 30 000 äänellään kirkkaasti. Seuraaviin eduskuntavaaleihin ei edes kannatuksen 2 kertaistaminenkaan tuo eduskuntapaikkaa. " Piraatit olivat Uudellamaalla, jossa he saivat 5.893 ääntä, kun vaalipiirin viimeinen paikka olisi irronnut 13.309 äänellä." 2x5893=11786 13309-11786=1523

Käyttäjän hansi kuva
Hansi Harjunharja

En ymmärrä kannanottojasi. Suhtaudut Piraatteihin kuin lapseen, jonka tulisi olla aikuinen päästessään ala-asteelle, ja vielä lapsilisänkin pitävät vanhemmat.

Piraattiliikkelle on kysyntää yli 70 valtiossa. Se ei ole mikään pieni asia, vai onko?

Olemme Islannin suurin puolue, ja kerron tässä syitä sille, miksi: http://hansi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/194425-miksi...

Ja mitä tulee kysynnälle, jonka Jyrki Kasvikin tässä hyvin asiallisesti totesi löytyvän, niin tämä lyhyt luento kertoo selvästi, miksi kysyntä todella on kasvussa: https://www.youtube.com/watch?v=escnWFDUYhI "Whenever the resources of the many are enclosed for the benefit of the few, Pirates will rise up, break that down and put riches back into the hands of common people." <-- tässä puhutaan nyt niin päätäntävallasta, rahasta kuin tiedostakin.

Käyttäjän MauriNygard kuva
Mauri Nygård

Vuonna 1970 SMP lisäsi kannatustaan 11 kertaisesti vuoden 1966 äänimäärään verrattuna. Jokainen eduskunnan ulkopuolinen puolue tai ns pieni puolue voi siis historian valossa aikaansaada jytkyn ja voi päästä useankin edustajan voimin eduskuntaan. SMP:lle vuoden 1970 jytky toi 18 paikkaa entisen yhden asemesta. Kun ihmiset tajuavat, mitä Suomelle on tapahtunut ja ketkä meitä todellisuudessa hallitsevat, niin jytky tulee, mikäli rehellisiä vaaleja järjestetään.

PV Kokkarinen

Nyt oli kyseessä kansanedustajien saaminen eduskuntaan. Kaikki lillukanvarsipuolueet, jotka eivät saaneet eduskuntaan yhtäkään kansanedustajaa, kärsivät vaalissa surkean tappion. Kaikki annetut äänet menivät harakoille.

Käyttäjän usvi kuva
Janne Paalijärvi

Eivät menneet harakoille. Ei politiikka ole mikään laukkakilpailu.

Käyttäjän MauriNygard kuva
Mauri Nygård

Valtaosa äänistä oli turmiollisia. Ne annettiin sellaisen politiikan puolesta, jota äänestäjä itse ei kannata. Siis eduskunnassa nyt oleville puolueille annettu ääni ei mene vain hukkaan, vaan on suorastaan turmiollinen.

Toimituksen poiminnat