Jyrki J.J. Kasvi Jyrki J.J. Kasvi (vihreät, Espoo)

Leikin politiikkaa

Hesarissa ihmeteltiin, mikseivät lapset enää leiki luonnossa? Kirjoitus palautti mieleen pilakuvan, jossa verrattiin hyvää vanhempaa suojatien reunalla ennen ja nyt. Ennen: “Muista katsoa vasemmalle ja oikealle ennen kuin menet tien yli.” Nyt: “Älä kuvittelekaan meneväsi yksin tien yli!”

Liikenne ja luonto ovat täynnä vaaroja, joilta lasta pitää varjella. Puusta putoaa, kyy puree, kalliolla liukastuu. Leikkiä uskaltaa vain normien mukaisella leikkipaikalla. Kohta ihmiset alkavat soittaa lastensuojeluviranomaisille nähdessään lapsen yksin hiekkalaatikolla.

Nykyaikainen kaupunkisuunnittelu ei auta asiaa yhtään. Valitettavan harva asuinalue on suunniteltu niin, että lapsen voi laskea yksin ulos ilman jatkuvaa valvontaa. Jos eivät lapset ole vaarassa jäädä autojen alle, naapurit valittavat pallon jättäneen tahran heidän autoonsa.

Kummalle varataan taloyhtiöiden pihoilla enemmän tilaa, lapsille vai autoille?

¤ ¤ ¤

Vastavalitun EU-parlamentaarikon Riikka Manteren äitiyslomasta on keskusteltu kiivaasti. Miksi ihmeessä? Voiko lapsen saaminen olla vielä nyky-Suomessa jonkun mielestä este työlle tai luottamustehtävälle? Hävettää edes lukea törkeimpiä asiasta otettuja kantoja.

Tiedoksi: Ihmiset, myös poliitikko-alalajin ihmiset tekevät lapsia. Siinä ei ole mitään ihmeellistä.

Päinvastoin, on hyvin tärkeää, että poliittisissa luottamustehtävissä on kaikilla tasoilla mahdollisimman erilaisia ihmisiä, myös pienten lasten vanhempia. Heillä on parhaat edellytykset ottaa päätöksenteossa huomioon myös lapsiperheiden tarpeet. Itse asiassa pienten lasten vanhempia tarvittaisiin valtuustoihin, eduskuntaan ja EU-parlamenttiin paljon nykyistä enemmän.

Poliitikolle tekee vain hyvää, että elämässä on jotain muutakin, tärkeämpääkin kuin politiikka. Asioiden arvojärjestys ja kalenteri karkaa näissä hommissa aivan liian helposti käsistä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

ark (nimimerkki)

"Tiedoksi: Ihmiset, myös poliitikko-alalajin ihmiset tekevät lapsia. Siinä ei ole mitään ihmeellistä."

Ei kai tässä manterecasessa lapsen saanista ole kyse, vaan siitä että Riikka pimitti tiedon äänestäjiltään, koska epäili ettei tule valituksi. 2 viikkoa työssä, nyt kesälomalla pari kuukautta työssä ja vuosi äitiyslomalla. Mannerhan haastattelussa sanoi hauskasti. Ei edes tiennyt, että saa äitiyslomalla täyden palkan. Oli vasta selvittänyt MITEN PITKÄÄN äitiyslomalla VOI olla.

Dr. Schmidt (nimimerkki)

Kannatan politiikkaan ryhtyville pakkosterilisaatiota eugeenisista syistä.

ark (nimimerkki)

23 Dr. Schmidt

=)

Charlotta (nimimerkki)

Ehdottaisin että laadittaisiin laki jonka mukaan poliitikon palkkaa pudotettaisiin 10% joka kerta kun hän valehtelee äänestäjille. Näin poliitikoille tulisi hyvä syy puhua totta ja politiikan uskottavuus paranisi.

Tapio O. Neva (nimimerkki)

Jyrki Kasvi:"Kummalle varataan taloyhtiöiden pihoilla enemmän tilaa, lapsille vai autoille?"

Taloyhtiöiden pihoista on tehtävä Natura 2000-alueita ja vanhemmat on velvoitettava käyttämään kansanedustajien tapaan taksiseteleitä. Yleensäkin vanhemmat on velvoitettava koulujen ja päiväkotien tapaan siedätys-, suvaitsevaisuus- ja ekologiakasvatukseen.

Merja (nimimerkki)

Mikään ei voi olla nykyään ns. kivaa, jos ei se maksa mitään.

Pihasuunnittelijat voisivat jättää edes muutaman luonnonkiven alueelle, eikä jyrätä kaikkea aivan tasaiseksi. Lapset nököttävät mielellään kivillä. Sopivan kokoiset puutkin olisivat hyviä kiipeilyä varten.

Pikku-kaupungeissa ei ole tosin tuollaisia suuriakaan ongelmia, sillä luonto ja ryteikkö ovat kivenheiton päässä.

Jussi Jalonen (nimimerkki)

Jyrki J. J. Kasvi loihe lausuman:

"Päinvastoin, on hyvin tärkeää, että poliittisissa luottamustehtävissä on kaikilla tasoilla mahdollisimman erilaisia ihmisiä, myös pienten lasten vanhempia. Heillä on parhaat edellytykset ottaa päätöksenteossa huomioon myös lapsiperheiden tarpeet."

Olenko ainoa, jolle tuli seuraava animaatiopätkä mieleen?

http://www.youtube.com/watch?v=Qh2sWSVRrmo

"Lapsiperheiden tarpeilla" on tässä maassa ehditty jo oikeuttaa yhtä jos toistakin. Tuntuu siltä, että luottamus- ja johtotehtäviin pitäisi pikku hiljaa saada singlekiintiöt sekä miehille että naisille.

Cheers,

J. J.

Upphew (nimimerkki)

"Tiedoksi: Ihmiset, myös poliitikko-alalajin ihmiset tekevät lapsia. Siinä ei ole mitään ihmeellistä."

Totta, mutta toisin kuin työhönotossa, äänestäessä tuo tieto lisääntymisestä heti edustuskauden alkuun saattaisi vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseen laillisesti? Onko ihminen paras ajamaan asiaani, jos hän ei ole ajamassa asiaani syystä tai toisesta? Tuoreet tai tulevat vanhemmat saattaisivat kaivata tuollaista edustajaa, mutta minä en.

Jari-Petri Heino (nimimerkki)

Tiedoksi, että sen jälkeen kun nämä "varjelijat" pääsivät säätämään, on ihmislapsi täysin erkaantunut luonnosta ja kaikkiin siihen kuuluvien asioiden oppimisesta, kuten esimerkiksi siitä, että omilla aivoilla ajatteleminen ei ole kiellettyä.
Lopputuloksena on täysin vailla oma-aloitteisuutta vaeltavat nuoret, joille omien kengännauhojenkin sitominen on haastavaa, puhumattakaan asioiden järjestelemisestä, tai hoitamisesta.

Aikuiset höökäävät 24/7 kahmiakseen itselleen hyvää elintasoa, kun kerran naapurillakin on ja lapset jäävät täysin heitteille.

Lastensuojeluviranomaiset terrorisoivat milloin minkäkin tukkapöllyn antaja vanhemman kimpussa ja kasvattaapa yksi pariskunta lastaan niin, etteivät halua hänellä olevan mitään sukupuoli identiteettiä.
Odotellaan vain koska Jaska-Maija on tasavallan presidentti.

siviilitarkkailija (nimimerkki)

Minulla olisi hyvä idea jolla ajoneuvoliikenteestä voitaisiin vähentää parikymmentä prosenttia samalla kun työttömistä voitaisiin työllistää kymmeniä tuhansia.

Valitettavasti politiikka estää ideani käytännön toteutuksen. Hyvää päivänjatkoa.

Kalevi Kantele (nimimerkki)

Muistan lukeneeni jokunen vuosi sitten amerikkalaisesta vaihto-oppilastytöstä (17 v), joka oli viettänyt juhannusta suomalaisperheensä kesämökillä. Suomalaissiskonsa (17 v) kanssa he olivat menneet juhannustansseihin paikalliselle lavalle. Tyttö oli innoissaan kirjoittanut vanhemmilleem, kuinka hienoa oli kävellä yöttömänä yönä tanssilavalta mökille. Matkaa oli 5 kilometriä. Tulos oli, että tytön äiti lensi hakemaan tyttärensä pois näin vaarallisesta maasta, jossa sallittin tyttöjen kävelevän keskellä yötä. Ollaanko Suomessa menossa tosiaan tähän suuntaan?

Naapurin rouva oli lähdössä perjantaiehtoona kolmen tyttärensä (+/- 10 v) kanssa samaan aikaan ulos kuin minä. Tytöillä oli reput selässä. Kysyin, olivatko menossa mökille. Äiti kertoi, että heidän entinen naapurinsa oli soittanut ja pyytänyt tyttöjä yökylään viikonlopuksi, koska "teidän tytöt osaavat tehdä leikin". Tarvitaanko nykyään todella jo leikkikonsultteja?

Lukekaa hyvät ihmiset Neil Postmanin "Lyhenevä lapsuus". Kysymys on vakavasta asiasta.

Erkki K. Laakso (nimimerkki)

J.J Kasvikselle toteaisin, ettei ole kovinkaan arvossa pidetty jos euroedustaja lähtee tietoisesti harhaanjohtamaan äänestäjäänsä lähinnä ahneuttansa! Riikka Manner oli jo hyvä aikaa raskaana ja raskaus todettu ennen varsinaista kampanjointi EU-parlamenttivaaleissa! Eikö olisi ollut reilua kertoa äänestäjille: "hei rakkaat äänestäjät, olen raskaana ja jään vuoden mittaiselle äitiyslomalle loka/marraskuussa, kun laskettu aika on joulukuun 24 pnä".. Tämä olisi ollut rehellistä ja reilua!
täältä näkee kuvia mm. miten "mies voi olla raskaana", hän ei kertonut äänestäjilleen ja joutuikin lähtemään EU-parlamentin huippuvirastaan: http://erkkikalevilaakso.blogspot.com/

Käyttäjän jyrkikasvi kuva
Jyrki Kasvi

@Erkki K. Laakso: "Eikö olisi ollut reilua kertoa äänestäjille: ”hei rakkaat äänestäjät, olen raskaana ja jään vuoden mittaiselle äitiyslomalle loka/marraskuussa, kun laskettu aika on joulukuun 24 pnä”.. Tämä olisi ollut rehellistä ja reilua!"

Mielestäni a) raskaus on yksityisasia, josta kertomisesta jokainen, myös poliitikko päättää itse ja b) raskaudella ei ole mitään merkitystä sille, miten pätevä ehdokas on hoitamaan työ- tai luottamustehtävää.

Lasten tekeminen on osa normaalia elämää, ja muun yhteiskunnan, myös työnantajien ja äänestäjien on se hyväksyttävä.

Jos Mantereen laskettu aika on marraskuun lopulla - hänen perheellään ei voinut vaalien alla edes mitään varmuutta siitä, jatkuuko raskaus onnellisesti loppuun asti vai ei! Jokainen tietää, että tuossa vaiheessa ei raskaudesta kerrota aina edes lähisukulaisille.

Ja haloo! Kuka teistä olisi valmis repostelemaan omaa raskauttaan julkisuudessa. Aina välillä tuntuu unohtuvan, että poliitikotkin ovat pohjimmiltaan ihmisiä.

Erkki K. Laakso (nimimerkki)

Yksityinen on tänäpäivänä julkista ja erityisesti poliitikon kyseessä ollen! Se nyt vain on yksinkertaisesti niin, että poliitikon yksi sopivuus, soveliaisuus, häveliäisyys, rehellisyys ym. plä.plä on mittari, miten yksityiselämässään kayttäytyy!

Äänestäjä ei varmasti halua äänestää ehdokasta, joka esim. "hakkaa vaimoaan", tai "raiskaa lapsiaan", tai ryhtyy jo ehdolla *emotehtaaksi* täysin harkiten ja tietäen etukäteen, että hänen pestinsä valituksi tullessa pakottaa hänet 2-3 kuukauden edustusrupeaman jälkeen jäämään sivuun vuodeksi! Kyllähän tämä olisi mielestäni äänestäjien täytynyt saada tietää, sillä nyt kyseessä on *erityinen luottamussuhde" ja tavallaan äänestäjät ja siis *kansa* ovat ne työnantajat, jotka hänet ovat *valinneet*!

Tavallinen työsuhde on aivan eri asia ja silloin minun mielestäni ei ole mitään oikeutta yksityisellä yrittäjällä tai konsernilla tiedustella- ja udella perheenlisäysasioita, perhesuunnittelua ja muutakaan. Tuolloin ne ovat *yksityisasioita*!

Pääministeri on elävä esimerkki ja syksyllä tai talvella KKO asiaa käsitellessä tuleva koelaboratorio politiikan, juridiikan ja yksityisyyden välimaastossa. Olen ollut havaitsevinani, että sinä et ole ollut ajamassa Suomea sananvapauden suhteen ainakaan minnekään -50 luvulle!

Ja HALOO!! Minä suorastaan haluan repostella *yksityiselämälläni* ja olen heittänyt 100 prosenttisesti ja ehkä hieman ylikin OMAT kalsarini tuleen!

Täältä voi halutessaan käydä katsomassa ja ihmettelemässä sitä, miten "mies voi tulla raskaaksi": http://erkkikalevilaakso.blogspot.com/

riku (nimimerkki)

"Mielestäni a) raskaus on yksityisasia, josta kertomisesta jokainen, myös poliitikko päättää itse ja b) raskaudella ei ole mitään merkitystä sille, miten pätevä ehdokas on hoitamaan työ- tai luottamustehtävää."

Pätevyyden lisäksi tarvitaan kykenevyyttä. Lapsia tekevä nainen ei ole kykenevä hoitamaan euroedustajan työtä hyvin laiminlyömättä lapsiaan. Tästä syystä harkitsen kahdesti ennen kuin äänestän nuorta naista. En syytä Mannerta, vaan mielestäni äänestäjien harkintakyky petti.

Erkki K. Laakso (nimimerkki)

Riikka Manner on kyvykäs ja pätevä. Tästä aiheesta en muuta ole väittänytkään, vaan kysymys on moraaliseettinen! Puoleltani tuo "emotehdas" asiayhteyteen oli sopimaton termi ja otan mieluusti sen takaisin.

Riikka Manner on toiminut miten on toiminut ja laillisesti siinä ei ole moitteen sijaa, mutta moraalipuolella luulen, että tulevaisuudessa moni äänestäjä miettiin kahdesti hänen kohdallaan.. Tästä on kyse! Vähän niin kuin pääministerin "uuniperunoista,- lisukkeineen"?

Erkki K. Laakso (nimimerkki)

Jotta tulisi nyt täysin selväksi, niin ulkoministeri Ilkka Kanerva oli mielestäni *kyvykäs- ja pätevä, sekä sopiva ulkoministerin rooteliin*, MUTTA mikäpä ajoi hänet "sivuraiteelle" ja pakotti Jyrki Kataisen toimiin?

Elämme juuri kohta jo 2010 lukua ja pitäisi voida tasavertaisesti puhua moraalikysymyksistä myös! Ei Mannerta saa "suojata" sukupuoli..

klerk (nimimerkki)

Hauskinta näissä Riikka Mannerin haastatteluissa oli se, että hän kertoi olevansa ainoastaan 6 kuukautta poissa työstä? No tosiasiassa Riikka on käytännössä poissa kolme vuotta. Ei pikkulasta voi kaappiin laittaa, kun aamulla pitäisi mennä "töihin". Isäkö sitä imettää? Onnea vaan äänestäneille.

Erkki K. Laakso (nimimerkki)

"klerk" - Just näin!

En edes tullut ajatelleeksi tuota, että on vielä se "imetysvaihe/hoiva", mutta kaitpa Jyrki J.J. Kasvi tähän nyt jotain pätevää tokaisee, et "ainahan voi ottaa" *käärön* EU-parlamenttiin mukaan..?

otto_at_aurinkoenergiaa_fi (nimimerkki)

Aivan oikein, ennen vanhaan lapset pelmusivat sisäpihoilla, joilla ei ollut autoja. Tässä mitassa kun meillä autoja nykyään on, ne pitäisi laittaa maan alle, parkkiluoliin. Samalla saataisiin aluetehokkuutta nostettua ja kasvihuoneilmiötä torjuttua. Lapsetkin viihtyvät tiheään asutussa ympäristössä. Kukaan ei viihdy loputtomissa pensastoissa ja puolikortteleissa saati parkkipaikoilla, mitä nykymuotoinen rakennuttamisdogmimme suoltaa.

kommentaari (nimimerkki)

Amnesty Internationalin mukaan USA on Kiinaakin pahempi ihmisoikeuksien pysyvässä rikkomisessa.

http://www.globalissues.org/article/139/the-usa-an...

Aapo (nimimerkki)

Jos sen verran saa vielä jatkaa kansanedustajien palkka-aiheesta, niin kysyisin, että mahdoitko huomata Jiri Kerosen kirjoittaman blogin aiheesta:
http://keronen.blogspot.com/2009/07/kansanedustaji...

Oletettavasti sait ehdotuksestasi niin paljon lokaa niskaan, että tällainen asiallisempi kritiikki on saattanut hukkua massaan.

Toimituksen poiminnat