"Vapaa" Suomi Ukrainan Sodassa

Moni kaipaa takaisin vuotta 1995 edeltäneeseen EU-vapaaseen Suomeen, jolloin kaikki(!) oli paremmin kuin nyt. Kunhan ei muistella 1990-luvun alun lamaa ja Neuvostoliiton hajoamiseen vuonna 1991 jatkunutta suomettumista.

Suomen historian kantavana linjana on jo yli sadan vuoden ajan ollut suhteiden tiivistäminen länteen aina kun itänaapurillamme on ollut heikko hetki. Joskus pieni Suomi on pelannut korttinsa paremmin, joskus on mennyt huonommin.

Vastaavasti aina kun Venäjä on ollut vahva, Suomi on tehnyt parhaansa puolustaakseen saavuttamaansa asemaa autonomisena suuriruhtinaskuntana tai puolueettomana maana itä-länsi-asetelman ulkopuolella. Tai Vihreiden mottoa soveltaen: Suomi ei ole idässä eikä lännessä vaan pinteessä.

Ja aina kun Venäjä on alkanut taas vahvistua, Suomessa on noussut kommentoijia, joiden mielestä Suomen linja on aivan liian länsisuuntautunut. Ei EEC! Ei EU!

Rajanveto Paasikiven valtiomiesviisauden ja Sortokauden myöntyväisyyspolitiikan välillä ei aina ole ollut helppoa.

Euroopan Unionin jäsenenä ja Euro-maana Suomen kansainvälinen asema on tällä hetkellä lännempänä kuin kertaakaan vuosina 1721-1809 tapahtuneen Venäjän imperiumiin liittämisen jälkeen. Viimeistään Ukrainan sota on paljastanut, että uusi asema on Suomelle haastava.

Suomen kipuilu on pantu merkille sekä Euroopan Unionissa että Venäjällä. Etenkin Venäjän media on ottanut kaiken irti niin Tasavallan Presidentti Niinistön Moskovan matkasta, Suomen vastahakoisuudesta EU:n pakoteneuvotteluissa, Suomen kieltäytymisestä toimittaa aseita Ukrainalle ja Suomen päätöksestä ostaa venäläisvalmisteinen ydinvoimala. Venäjällä ei arastella käyttää Suomen linjasta sanaa suomettuminen, ja pelkästään positiivisessa sävyssä.

Vaikka länsimaissa Suomen toimia ei kommentoida yhtä näkyvästi kuin Venäjällä, myös läntisissä puheenvuoroissa on kiinnitetty huomiota Suomen vaisuihin reaktioihin venäläisten lentokoneiden toistuvaan ”eksymiseen” Suomen ilmatilaan, Suomen päätökseen tilata ydinvoimala, jonka rakentaja ja pääomistaja on venäläinen ydinasetuottaja sekä Suomen vastahakoisuuteen pakoteneuvotteluissa.

Tehdään pieni ajatusleikki. Mikä olisi Suomen asema suhteessa Ukrainan sotaan, jos emme olisi tarttuneet Neuvostoliiton romahdettua tarjoutuneeseen hetkeen ja olisimme edelleen Euroopan Unionin ulkopuolella? Käytännössä Suomi olisi EFTA-maa, joka implementoisi EU:n direktiivit saadakseen tuotteensa EU:n sisämarkkinoille. Mahdollinen keskustelu EU-jäsenyydestä loppuisi maakaasun talvisiin toimituskatkoksiin (teknisistä syistä) ja viimeistään Venäjän lentokoneiden ja sukellusveneiden ”eksymiseen” Suomen alueelle.

Virallisesti toki pahoittelisimme Krimin ”tilannetta” ja Itä-Ukrainan ”tapahtumia”, mutta uskaltaisimmeko tuomita Venäjän toimet saati liittyä EU:n asettamiin pakotteisiin? Tuskinpa, siinähän voisi Oltermannin vienti ja öljyn tuonti vaarantua.

Sen sijaan Fennovoimasta ja Rosatomista ei tarvitsisi keskustella, koska Arevan asemesta uusinta ydinmiilua Suomeen rakentaisi Rosatom. Voimala saattaisi olla jopa valmis ja käytössä.

Entä mikä olisi Suomen turvallisuuspoliittinen asema? Vaikka EU ei ole puolustusliitto, olisimme EU:n ulkopuolella paljon yksinäisempiä kuin nyt. Vähäväkinen syrjäinen maa, jolla on pitkä historia osana kansainvälisistä pelisäännöistä piittaamatonta Venäjän imperiumia. Vähän niin kuin Georgia tai Moldova tai Ukraina tai … Paitsi että Ukraina ei ole syrjässä.

Mikä maa olisi valmis uhraamaan poliittista pääomaa saati riskeeraamaan Venäjän suhteensa Suomen auttamiseksi, jos Venäjä painostaisi yksinäistä Suomea poliittisesti tai sotilaallisesti?
 

jyrkikasvi
Vihreät Espoo

Ex-pelijournalisti, ex-tutkija, ex-kansanedustaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu