*

Jyrki J.J. Kasvi Jyrki J.J. Kasvi (vihreät, Espoo)

Katolinen kansanmurha

Valtionpäämiehiä on jo saatu tuomiolle rikoksistaan. Sudanin  presidentilläkin on syyte ja kansainvälinen etsintäkuulutus niskassa. Kansanmurhaa on pariin otteeseen yritetty jopa pysäyttää kansainvälisin sotatoimin. Mutta mitä tehdä uskonnolliselle johtajalle, joka puheillaan tappaa suuren joukon ihmisiä?

Paavin kondomien vastaiset puheet altistavat miljoonia ihmisiä AIDSille erityisesti Afrikassa, mutta myös muissa kehittyvissä maissa. Monella Paavin puheiden uhreista ei ole myöskään varaa AIDSin etenemistä hidastavaan lääkitykseen, vaan sairaus etenee HIVin kautta tuskalliseen kuolemaan muutamassa vuodessa.

Maailman yli 33 miljoonasta AIDS-potilaasta 22 miljoonaa elää äärimmäisen köyhissä oloissa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Suuri osa näiden ihmisten kärsimyksestä on suoraa seurausta katolisen kirkon kondomien vastaisesta politiikasta.

Katolisissa teollisuusmaissa, esimerkiksi Vatikaania ympäröivässä Italiassa Paavin puheita ei oteta niin vakavasti, vaan ehkäisy ja sukupuolitaudeilta suojautuminen ovat arkea. Sen sijaan Afrikassa Paavin sanalla on vielä painoa.

Jos poliittinen johtaja aiheuttaisi päätöksillään esimerkiksi viiden miljoonan suomalaisen kuoleman, hänet raahattaisiin Haagin kansainväliseen tuomioistuimeen, mutta kun uskonnollinen johtaja tekee saman muutamalle miljoonalle afrikkalaiselle, hänet kutsutaan valtiovierailulle.

Katolisen Espanjan hallituksen päätös toimittaa Afrikkaan miljoona ilmaista kondomia protestina Paavin kondomipolitiikalle on tervetullut. Toivon Suomen ja muiden EU-maiden seuraavan Espanjan esimerkkiä ja osallistuvan näin AIDSin ja Paavin kondomipolitiikan vastaiseen globaaliin taisteluun.

(PS: Vatikaanikin on näemmä havahtunut pehmentämään erehtymättömän pomonsa puheita)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Harmaasusi (nimimerkki)

Totta on joka sana Jyrki. Kannatan wäkevästi! Fantastista!
Mitä tehdään G.W. Bushin suhteen? Annetaanko olla?

Haamu (nimimerkki)

Nykypäivänä tuntuu, että juuri nyt on meneillään mittavin kansanmurha ihmiskunnan historiassa eikä se rajoitu yhteen valtioon.

Luonto koittaa rajoittaa maapallon väestönräjähdystä. Irstaimmista aloitetaan =)

Janne (nimimerkki)

Karumpi ihminen ajattelisi että paavi tekee maapallolle palveluksen ja että se on vasta alku. Sivistynyt ja humaani ihminen kauhistelee että millä luonnonvaroilla ne 33 miljoonaa + syntyvyys elätettäisi. AIDS on luonnon omaa populaation hallintaa kun lisääntymisen hallintaa ei ole.

Matias (nimimerkki)

Jyrki J. Kasvi,
olisiko paikallaan joku logiikan alkeiskurssi? AIDS on pääasiassa (ja ainakin silloin kun kondomien käytöstä puhutaan) sukupuoliteitse levittyvä tauti. Jos mies ja nainen menevät koskemattomina avioliittoon eivätkö koskaan petä tai eroa, niin kuin kristinusko opettaa, niin kumpikaan ei voi saada HIV-tartuntaa. Kumpikaan ei myöskään tarvitse kondomeja. Jos nämä poloiset afrikkalaiset eivät usko paavin opetusta tässä asiassa, miksi he uskoisivat häntä, kun hän puhuu kondomeista?
Kirjoitit:
"Suuri osa näiden ihmisten kärsimyksestä on suoraa seurausta katolisen kirkon kondomien vastaisesta politiikasta."
"Jos poliittinen johtaja aiheuttaisi päätöksillään esimerkiksi viiden miljoonan suomalaisen kuoleman, hänet raahattaisiin Haagin kansainväliseen tuomioistuimeen, mutta kun uskonnollinen johtaja tekee saman muutamalle miljoonalle afrikkalaiselle, hänet kutsutaan valtiovierailulle."

Sinulla saattaa olla jotain henkilökohtaista paavia ja kristinuskoa vastaan, mutta ymmärrät kai että nämä syytökset ovat suhteettoman raskaita.

Timo Elonen (nimimerkki)

Marmesrob. Kondomikielto ei lisää väkimäärää (poppoota) Afrikassa, pikemminkin päinvastoin. Vain lasten (joista ei tule aikuisia) ja kärsimysten määrä kasvaa.

konsta (nimimerkki)

paras ehkäisykeino on vetoketju-ja seksi on parasta avioliitossa !

jaripi (nimimerkki)

Afrikassakin käytetään toki kondomia-paitsi kustessa ja naidessa,muutoin kyllä!!

Timo Elonen (nimimerkki)

Timo Anttila (10)

Hyvä selitys. Varsinkin näissä Zarathustran perillisissä kiellot ovat keskeisessä osassa.
Ehkä se ortodoksisuus on niistä enimmän seremoniaa ja ohjeita (=laatua).

Käyttäjän anttiliikkanen kuva
Antti Liikkanen

Muistan aikoinaan erään valtiomiehen (nobelpalkitun) kertoneen esimerkin:

Jos eurooppalainen menee kysymään etelä-afrikkalaiselta, miksi hänen maansa ei puutu Mosambiqin tilanteeseen, etelä-afrikkalainen kysyy takaisin: "Mites te olette 2000 vuoden aikana jatkuvasti ryssineet siellä Välimeren itäpäässä?"

No, siitä on aikaa jokunen kuukausi, että ehkä se Gazan juttu on jo hoidettu?

anonyym HiippariPorsas (nimimerkki)

http://www.kotimaa.fi/index.php?option=com_content...

Moskovan patriarkaatti tukee paavin kondomilausuntoja

Afrikan vierailulla olevan paavi Benediktus XVI:n mukaan aidsia vastaan ei voida taistella kondomeja jakamalla.

Moskovan patriarkaatin kirkollisten ulkosuhteiden osaston varajohtaja, rovasti Vsevolod Tšaplinin mukaan aids voitetaan koulutuksella ja oikeamielisellä elämällä.

- Jos ihminen elää synnillistä ja tarkoituksetonta elämää, käyttää huumeita ja on säädytön, joku sairaus lopulta tappaa hänet. Kondomi tai lääkkeet eivät häntä pelasta, Tšaplinin sanoi Moskovassa 20.3. Asiasta kertoi uutistoimisto Interfax

Aapo (nimimerkki)

Paavin kommentti ei johtunut tietämättömyydestä, vaan se oli tietoinen vedätys, jolla pyritään lisäämään katolisen kirkon väkimäärää ja vaikutusvaltaa. Vastuullisten kondominkäyttäjien ei tarvitse noudattaa pidättyväisyyttä tai muita katolilaisia "hyveitä" suojautuakseen sukupuolitaudeilta. Kondomi on siis vaarallinen kilpailija katoliselle kirkolle ja muille lähetysuskonnoille. (Kondomit siis todennäköisesti vähentävät myös Islamin vaikutusvaltaa maailmalla.) Siksi Paavi levittää niistä tahallaan väärää tietoa ihmishengistä välittämättä.

Monista voi kuulostaa järkyttävältä, että pyhä mies Paavi valehtelee noin räikeästi. Minusta siinä ei ole mitään yllättävää. Sitähän mies tekee elääkseen, ja siksi hän onkin Paavi.

Käyttäjän muzzy kuva
Matti Nikki

Matias: politiikalla voidaan vaikuttaa kondomien saatavuuteen ja valistuksen hyväksyttävyyteen, se on täysin riippumaton ihmisten seksikäyttäytymisestä. Eli nyt sinne logiikan jatkokurssille miettimään olkinuken ja logiikan yhteyttä.

Mutta aiheesta toiseen. Tiedätkös miksi Afrikkalaisilla ei ole varaa niihin HIV-lääkkeisiin? Koska lääkkeiden patentit sun muut ovat länsimaisilla lääkefirmoilla. Afrikkalaiset eivät saa itse valmistaa lääkkeitä maksamatta siitä järjettömiä summia Amerikkaan.

Mutta millä nimellä tätä kansanmurhalla kiristämistä pitäisi kutsua? Kaipa se menee ihan vaan "talouspolitiikan" piikkiin.

PS. Argumentti että lääkefirmat ovat panostaneet lääkkeiden kehitykseen ei ole validi. Tietääkseni lääkefirmat ovat saaneet patentteja myös moniin olemassaoleviin kansanlääkkeisiin joilla ei ole ollut pätevää lainsuojaa ja joiden tuotanto on ollut pakko lopettaa ja maksaa niistä moninkertainen hinta lääkemonopolille.

Sakari Soisalo (nimimerkki)

"anonyym HiippariPorsasaan" mainitsemassa Moskovan Patriarkaatin lausunnossa ei ole mitään väärää.

anonyym HiippariPorsas (nimimerkki)

S Soisalo:

Ei tietenkään ole.

Markus Räsänen (nimimerkki)

Paavi kutsutaan vierailulle kaikkialle, missä odotetaan väestön harvenevan.
Verrattavissa palkkamurhaajan tilaamiseen.
Molemmat osapuolet voitaisiin toimittaa sinne Haagiin, samoin kuin muutama USA:n presidentti ja heidän ulkoministerinsä sekä neuvonantajansa.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

On aina hupaisaa, kun uskonnon yksityiskohtia arvostellaan. Koko kristinuskohan on magiaa ja ydinkysymys on: Kenelle "Jumala" uhrasi "poikansa"?

Sakari Soisalo (nimimerkki)

22

Moskovan patriarkaatin kannanotto ei ole kirkkopolitiikkaa. Vaan se edustaa lähinnä klassisen kristinuskon kantaa.

Sami Haapavaara (nimimerkki)

Suomen ordotoksinen kirkko on täysin itsenäinen ja riippumaton Moskovan pelleistä.

Sen kun maailmaalla olin, niin kreikkalaisessa kirkossa ei kysytty kansalaisuutta, mutta vaadittiin ortodoksisuutta. Mosksovalla pyyhitään näin rahvaasti sanottuna persettä.

joukahinen (nimimerkki)

Entä se ongelmista suurin eli liikansoitus?

Miten esim. lesboparien hedelmöityshoidot vaikuttaa väestöräjädykseen?
Eikö myös "rikkaiten" maiden tule rajoittaa jatkuvaa väestömääränsä kasvua?
Vihreät arvot ja kestävät arvot räikeässä ristiriidassa.

Setarkos (nimimerkki)

"Sen sijaan Afrikassa paavin sanalla on vielä painoa." Jos olisi, sukupuolitaudit eivät leviäisi. Luuleeko J.Kasvi, että joku nairobilaisen ilotalon asiakas jättää kondominsa taskuun, kun muistaa paavin opetukset? Kasvi voisi saman tien syyttää painonvartijoita maailman nälkäongelmasta.

Avrelivs (nimimerkki)

Paavi toki on uskovainen höpönpuhuja jos minulta kysytään. Mutta silti on täysin käsittämätöntä hölmöilyä syyttää paavia siitä, että joku ei käytä kondomia ja saa sen ansiosta HIVn. Ei se kuulkaa paavin vika ole, jos joku on niin typerä että uskoo häntä. Se ei varsinkaan ole paavin vika, jos joku on niin kiero päästään että uskoo paavia silloin kun paavi kieltää kondomit, mutta ei usko paavia silloin kun paavi käskee lopettaa esiaviollisen seksin ja yleisen irstailun kaiken kaksijalkaisen kanssa. Sellaisesta voi syyttää lähinnä itseään. Vaikka toki on muodikasta syyttää kristittyjä ja yleisesti länsimaalaisia aivan kaikesta, mukaanlukien muiden epäviisaudesta.

AIDS:n leviämistä enemmän minua huolettaa väestöräjähdys. Afrikan väkiluku on noin nelinkertaistunut 50 vuodessa. Tarttisko ehkä tehdä jotain? Enkä nyt tarkoita noiden satojen miljoonien afrikkalaisten tuomista Eurooppaan. Afrikassa on tänään, vuonna 2009, yli 900 miljoonaa afrikkalaista, melkein miljardi. Vuonna 1950 afrikkalaisia oli noin 220 miljoonaa. Tämä on ihan oikea ongelma. Isompi kuin ilmastonmuutos. Isompi kuin AIDS. Isompi kuin juuri mikään.

Tapio O. Neva (nimimerkki)

Lauri Gröhn:"On aina hupaisaa, kun uskonnon yksityiskohtia arvostellaan. Koko kristinuskohan on magiaa ja ydinkysymys on: Kenelle ”Jumala” uhrasi ”poikansa”? "

- Onkohan Lauri käynyt rippikoulua? Moraalissa on kaksi osaa: oikeus eli laki ja kohtuullistuttaminen eli armo. Kun armeijassa joku mokaa, kärsii koko ryhmä. Ryhmä pelastuu, jos joku uhraa itsensä. Onko Lauri suorittanut asevelvollisuuttaan?

Ebnir (nimimerkki)

Mites se yks suomalainen bättre folk naispressaehdokas sanoikaan tentissä, jotenkin näin: "Jeesus on taruolento".

Tissot (nimimerkki)

Olen minäkin paavin kanssa tästä eri mieltä, mutta jos jätettäisiin sentään se kondomin käyttö yksityisasiaksi. Edes se.

Kun jo ruokaankin pitäisi liittää liikennevalot ja ovesta lappaa palotarkastajaa, TV-lupatarkastajaa ja kohta kai lampputarkastajaakin, niin jos ei sentään makuuhuonetarkastajaa.

Alfons Åberg (nimimerkki)

Vaikka paavi onkin jumalan kakkosmies ja toimii omasta mielestään tämän valtakirjalla maanpäällä, on hänet julistettava holhoukseen dementikkona.

Setarkos (nimimerkki)

Botswanassa HIV:n kantajia on 24 % väestöstä, mutta katolilaisia koko populaatiosta on vain 5%. Zimbabwessa ja Etelä-Afrikassa HIV on 20%:lla väestöstä, mutta katolilaisia on vain 7 %. Sen sijaan Burundissa, Kongon DT:ssa, Ugandassa ja Angolassa, joissa väestöstä yli puolet tai lähes puolet on katolilaisia, HIV on alle 5%:lla väestöstä. Näyttää siltä, että katolisen kirkon ylläpitämä perinteinen yksiavioinen avioliitto on suhteellisen hyvä suoja HI-virusta ja monia muitakin vitsauksia vastaan.
Kasvin väite, jonka mukaan "Paavin kondominvastaiset puheet altistavat miljoonia ihmisiä AIDSille" on tietysti täysin järjetön. HI-virus ei leviä puhumalla ja on hyvin todennäköistä, että viruksen levittäjät eivät paavin puheista välitä tuon taivaallista.

KPy (nimimerkki)

Edustaja Kasvi tuntuu tietävän paremmin nämä kumijutut, kuin tietotekniikan. Ensimmäistä kertaa olen samaa mieltä hänen kanssaan :D Nuo Lex Nokiaan liittyvät kannanotot olivatkin enemmän osastoa HUUHAA.

Aapo (nimimerkki)

36. "Näyttää siltä, että katolisen kirkon ylläpitämä perinteinen yksiavioinen avioliitto on suhteellisen hyvä suoja HI-virusta ja monia muitakin vitsauksia vastaan."

Ei tuota varmaan kukaan kiistäkään, mutta ongelma Paavin kannalta on se, että oikein käytettynä kondomit suojaavat paljon tehokkaammin kuin pyrkimys ns. hyveelliseen elämään. Juuri siksi Paavi niitä vastustaakin.

Setarkos (nimimerkki)

Katolisen kirkon käsitys ihmisen seksuaalisuudesta tuntuu nykyisten homo- ja lesboliittojen aikana tietysti vähän oudolta. Ihmisen seksuaalisuus ja elämän luomisen salaisuus nähdään yhtenä kokonaisuutena, jota ei pitäisi keinotekoisesti rikkoa. Miehen ja naisen väliseen rakkauteen liittyy uutta elämää luova potentiaali, joka tuo seksuaaliseen aktiin siihen kuuluvan syvyyden ja samalla vastuun. Kun tämä unohdetaan, seksuaalisuus kuivuu pelkäksi tekniseksi tarpeen tyydyttämiseksi ja seksikumppani joutuu eräänlaisen pumpattavan barbaran asemaan. Samalla seksikumppanien määrä voi laajentua kuinka lukuisaksi tahansa, mikä antaa HI-viruksen leviämiselle loistavat mahdollisuudet. Kukaan ei voi vaatia paavilta tällaisen juuriltaan irroitetun seksuaalisuuden hyväksymistä ja ”älä unohda kumia, kun käyt vieraissa” -tyyppistä opetusta.

Dorga (nimimerkki)

Asiasta olen samaa mieltä, mutta kyseessä ei ole kansanmurha Paavi ei yllytä tappamaan vaan pidättäytymään seksistä ja kondomeista. Se on kyllä tyhmää ja aiheuttaa kärsimystä, mutta silti eri asia kuin se että hän julistaisi esimerkiksi että Suomalaiset ovat elaimiä jotka ovat hylänneet oikean uskon tappakaa heidät. Paavi ei edes kannusta minkäänlaiseen kyttäykseen asian tiimoilta vaan vetoaa ihmisen omaantuntoon.

Kansanmurhaaja leimakirveen heiluttamiseasta on vain haittaa kondomivalistukselle, koska se ei ole totta. Se vain ajaa kondomeihin kieltesesti suhtautuvat yhä tiiviimpään yhteistyöhön.